tiistai 10. toukokuuta 2016

Miksi on kivaa olla aikuinen?

Tiedättekö ihanat, kun aina vaan valitetaan siitä miten haluttais olla vielä lapsia - niin huolettomia ja tietämättömiä kaikesta mitä maailmalla tapahtuu. Voitais päivät pitkät juoksennella paljain varpain nurmikolla ja elämän suurimmat kysymykset liittyisivät joko leikin tai jäätelön valitsemiseen. Ei tarvitse huolehtia raha-asioista, ihmissuhteista tai muusta vastaavasta.

Joo, kyllä mäkin haluaisin olla lapsi vielä, mutta nyt aion listata asioita joiden takia on kuitenkin supermageeta olla jo aikuinen (ainakin iän puolesta, kjeh)!

1. Saa valvoa iltaisin niin myöhään kuin haluaa. Ei tarvitse mennä kännykän kanssa peiton alle siinä pelossa, että jompi kumpi vanhemmista tulee tarkistamaan nukutaanko jo.

2. Ei tarvitse selittää kellekään omia menojaan. Parisuhteessa olevana kyllä on ihan mukavaa ja kohteliasta kertoa toiselle missä sitä päivisin kuljeksii, mutta nykyään tekemisistäni vastaan ihan minä itse. Ja mikä parasta - voin olla tekemättä tai tehdä ihan mitä huvittaa!

3. Ei ole kotiintuloaikoja. Jos kaverin kanssa on super hyvät läpät meneillään, ei tarvitse anella vanhemmilta lisäaikaa kotiintuloa varten. Läpät voi jatkua perjantai-iltanakin vaikka yömyöhään asti ja se jos mikä on jepa!!

4. Saa lähteä ulkomaille jos vaan siltä tuntuu. SIISTIÄ!! Ei tarvitse kysyä lupia sellaiseen yh-tään keneltäkään. (Paitsi hei lompakko mitä mieltä sä oot tästä mun matkasuunnitelmasta? Ai et kannata sitä? Nooo.. harmi. Mä lähen silti.)


5. Jos haluaa kouluaamuna nukkua pidempään ja satunnaisesti jopa lintsata jonkun tunnin, ei tarvitse kuumotuksissa miettiä selitystä äidille Wilmaa varten. Tai sinne ainakin meillä kirjattiin ylös selitykset poissaoloista yms. Jos lintsaa koulusta niin se on tasan sun omaan niskaan kaatuva juttu, eikä kenenkään muun huolenaihe. 

6. Juhlissa sulle tarjotaan Pommacin sijasta ihan oikeeta aikuisten juomaa. Se on siistiä, vaikket tykkäiskään aikuisten juomasta ja haluat kuitenkin juoda Pommacia! Koska hei tietty.

7. Voit kertoa pikkusisaruksillesi ja muille nuoremmille henkilöille elämän suuria viisauksia ja sanoa "kun minä olin nuori". Oih, sisäinen mummoni herää aina kun sanon tuon lauseen! Voit kertoa esimerkiksi pikkusiskollesi jonka kanssa olit katsomassa Antti Tuiskun Peto -showta, että biisi "En halua tietää" on ollut hitti ennen hänen syntymäänsä. Siis apua, kuinka vanha oon?!!

8. Saa sisustaa asunnon oman mielensä mukaan, eikä tarvitse rajata sisustushimoja vaan siihen yhteen pikku huoneeseen, joka porukoilla asuessa itselleen siunaantui. Tähän liittyy myös se, että saa ihan itse päättää kuinka haluaa kotonaan tavarat järjestää ja kanssa-asukin kanssa sovitaan omat pelisäännöt siivouksia varten. 
kuvat: Linda Alku
muokkaus: Minä

9. Saa pukea päälleen ihan mitä huvittaa. Äiti ei enää valitse tylsiä ja siistejä vaatteita koulukuvausta varten, vaan kuvissa saa pitää päällään just niitä omantyylisiä kreisejä housuja, jos vaan siltä tuntuu.

10. Nämä kaikki tiivistettynä: Vapaus taitaa olla aikuisuudessa paras asia. Siihen liittyy niin paljon eri juttuja ja kaikki ne on super kivoja niiden tylsien aikuisten juttujen rinnalla. Vai mitä mieltä te olette?

6 kommenttia:

  1. Aaah, oon miettiny just tällasen postauksen tekemistä! :D Siinä olis varmaan just nää samat! Ihana postaus ja taasen kerran kuvat kruunas kyllä kaiken, oot mielettömän kaunis! <3

    VastaaPoista
  2. Heii hassu sattuma, just eilen kaverin kanssa kahvitreffeillä puhuttiin aikuiselämän plussista ja miinuksista! Joitain samoja näitä sun kirjoittamia juttuja tulikin pyöriteltyä, mut summasummarum sellanen itsemääräämisoikeus on aika kivaa! En tiedä onks muilla tätä "ongelmaa" ja samalla sekä hyvää että huonoa puolta aikuisuudessa, mutta siis hammaslääkärin varaaminen. Siis, nyt kun on täysin itse vastuussa siitä, että varaa sen ajan ja menee, eikä kotiin enää tule kirjettä pakollisesta hammaslääkäritarkastuksesta eikä äiti pakota, niin eipä tuu varattua. Koska eihän se oo kivaa :D Eli koska on aikuinen, saa vaan halutessaan pitkittää tätä hommaa, mutta samalla pitää olla vastuullinen aikuinen ja hoitaa asiansa. ÄÄH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo toi on kyllä yks, mun kohdalla ehkä huonokin puoli. Koska sitähän sit vaan pitkittää velvollisuuksia, jotka on vähemmän mieleisiä, kuten juurikin toi hammaslääkärin varaaminen :-D

      Poista
  3. Ihana listaus ja omassa olis kyllä ihan samoja juttuja :D Voisin lisätä vielä sen, että voi ihan ite päättää omista syömisistään :) Heh ja karkkipäivistä toki kans... Mut niinkun Evekin sano, niin noi kaikki velvollisuusjutut on kyllä tympeitä. Mikä siinä on, että hammaslääkärin varaus tuntuu aina vaan ihan mission impossiblelta. Mut kai tässä pitää sitte joku balanssi olla, et vapauden mukana tulee se vastuu :D

    VastaaPoista
  4. Tää oli ihan paras! Rakastan olla aikuinen, kun saa tehdä mitä huvittaa. Oikeestaan mä oon aina lapsenakin halunnut olla aikuinen ja leikkinyt aikuista. En omistanu barbeja tms, vaan leikin aina kaupantätiä, kirjastontätiä, kotia yms. Hahhah tuli vielä mieleen ku olin pieni nii välillä poljin polkupyörällä ja leikin et ajan oikeeta autoo tai oon taxikuski XDDD

    VastaaPoista