tiistai 28. kesäkuuta 2016

Jännitysmomentteja

Tervee! Palasinkin tietokoneen ääreen nopeammin kuin uskoinkaan. Meidän taloudessa kun tapahtui sellainen ihme, että pääsimme eroon parvekkeellamme lojuneesta pöytäkalustosta (joka pilasi yleisilmeen totaalisesti), joka on ollut mun murheenkryyni jo useamman viikon ajan. Se taas johti siihen, että aloin taas ihan hulluna muorina sisustamaan parveketta entistä tehokkaammin ja tietenkin mun oli pakko vaan tulla ihastelemaan ja fiilistelemään kaunista näkyä ruokien ja koneen kera. Mä oon niin iloinen! Oottakaa vaan kaverit, kohta tulee kutsua parvekebrunsseille, kjeeh!

Mä ajattelin kertoa teille muutaman knoppitiedon meidän mökkiviikonlopusta ja elämästä yleensäkin. Oli jotenkin sellainen fiilis, toivottavasti tykkäätte <3 
 Letut kuuluvat mökkielämään, ainakin meillä päin. "Ei mökkireissua ilman räiskäleitä" voisi olla meidän perheen sanonta. Tälläkään kertaa emme unohtaneet tätä traditiota ja pyysin äitiä tekemään sitä perinteisintä ja parhaimman makuista taikinaa. Mami teki työtä käskettyä ja hyvältä maistui - niin kuin aina! Nämä letut nautittiin juhannuspäivänä pienten talkoohommien lomassa, maistui entistä paremmalta pienen uurastamisen jälkeen.
 Isovanhemmat olivat mökillä käymässä ennen juhannusta. Kuvassa isoäitini, joka on sellainen supermummo jollainen haluaisin itsekin tuon ikäisenä olla. Hän käy monta kertaa viikossa jumpissa ja uimahallilla ja pari kertaa hän on soittanut minulle iloisena kun on saanut kuntotesteistä niin hyvät tulokset että taulukot ovat loppuneet kesken! Esikuva <3

 Meillä on tontilla kaksi mökkiä: tämä 70-luvulla rakennettu n.30 neliöinen ja lähes alkuperäisessä kunnossa oleva, sekä uusi isompi huvila. Tässä pikkumökissä olen lapsuuteni kesät viettänyt ja vielä muutamia vuosia sitten ahtauduttiin näiden neliöiden sisään jopa monen hengen voimin. Isoäiti on sisustanut tätä niin kivasti ja nyt kun on tottunut uuteen mökkiin ja sen hienouteen, on entistä nostalgisempaa tulla käymään täällä. Tällä hetkellä mökki on aika vähäisellä käytöllä, mutta esimerkiksi vieraita varten se on todella hyvä Plan B.
 Meillä oli tänä juhannuksena tosi hyvät ruuat, kun haluttiin siskon kanssa kerrankin panostaa niihin. Viime juhannuksena oltiin molemmat vielä lihansyöjiä, mutta tänä vuonna tilanne oli toinen kun ollaan molemmat luovuttu punaisesta lihasta ja kanasta. Kokeilin ensimmäistä kertaa esimerkiksi tätä monen juhlapöydän suosikkia, pavlovaa, josta tuli koko perheen uusi lemppari! Aluksi mietittiin onko iso kakku liian iso meille neljälle, mutta kummasti saimme sen tuhottua yhden lisähenkilön voimin, heh! Niiin herkullista.

Aina kun saan olla äidin koiran seurassa, mun pentukuume nostaa päätään. Koirat on vaan jotain maailman ihaninta ja se on niin selittämätöntä kuinka paljon niistä saa iloa ja onnea joka päivään. Tämäkin pikku riiviö on usein aika rasittava nuoren ikänsä puolesta, mutta ai että kun toinen on vaan niin elämäniloinen ja autuaasti onnellinen jokaisesta näkemästään henkilöstä! Täytyy ottaa mallia tästä neidistä, joka todellakin levittää hyviä viboja ihan kaikkiin ihmisiin ympärillään <3

Meidän naapurimökissä oli muutes vähän epäotolliset olosuhteet. Meidän kaverit tulee sinne aina vuosittain bilettämään hullun isolla lössillä ja siinä ei tehty poikkeusta tänäkään vuonna. Meillä on ollut tapana hengailla niiden kanssa ja meillä on aina ihan hirveen hauskaa yhdessä! Lauantaiaamuna sieltä lähti kaksi mimmiä tiputukseen jonkun rajun vatsapöpön ansiosta. Aluksi ajateltiin, että se on varmaan vaan kovan dokauksen ansiota tai ruokamyrkytys. Noh, lopputulos oli se että sunnuntai-iltaan mennessä melkein nämä kaikki parikymmentä henkilöä oli jonkin asteisen noroviruksen kourissa. Myös siskoni sai tartunnan ja arvatkaa vaan olenko mä nyt ollut tässä vähän varpaisillani - mä oon nimittäin ehkä kaikista ihmisistä oksennuskammoisin ja kukapa siitä nyt pitäisi. Ainakaan toistaiseksi ei ole ollut mitään ongelmia ja toivon todellakin ettei niitä myöskään ilmene. Mutta se mökki oli kyllä kuin jokin paikallinen Silja Line, sen verran inhottavaa meininkiä että huhhuh!

Katan tarinanurkkaus lopettaa tältä päivältä ja neiti lähtee voitelemaan pari hapankorppua. Addiktio? Kyllä. Kiinnostaako? Eipä juuri. Nam! 

2 kommenttia:

  1. Haha oot kyllä niin ihana <3 Tästäkin postauksesta tuli taas kerran niin hyvä fiilis :`) Ja ai että mökkeily on kyllä parasta näin kesäisin ai että! <3 Ja voi yäk ei apua toi vatsapöpö juttu, terveisin oksennus kammoinen :S Toivottavasti ei iske suhun!! Ja niin ihana toi loppu lause: "Addiktio? Kyllä. Kiinnostaako? Eipä juuri. Nam! " XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muru!! Sä oot ihana <3 Ja joo mä tiiän, me ollaan molemmat kammoisia haha!

      Poista