sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Luonnonkosmetiikka: Luomutukkaa ja hyviä tuoksuja

Leppoisaa sunnuntaiaamua kaikille! Tulin tällä kertaa taas kertomaan vähän kosmetiikkajuttuja ja esittelyssä on taas muutama testaamani tuote, joita haluan suositella lämpimästi teillekin. Sen pitemmittä puheita, let's go! 

Tuotteet testiin antoi Sugar Helsinki.
Ensimmäisenä eniten käyttämäni ja uusi rakkauteni: Urtekramin Brown Sugar -shampoo. Olen pitkään kamppaillut erittäin kuivan päänahan kanssa ja pikkuhiljaa aloin kyllästymään siihen, ettei yksikään kuivalle päänahalle tarkoitettu shampoo tuonut helpotusta tilanteeseeni. Mulla siis on jo pidemmän aikaa päänahka hilseillyt ajoittain todellakin paljon ja sanomattakin selvää, että se on todella inhottava vaiva. Eräänä päivänä vain päätin, että nyt loppuu kemikaalien tunkeminen päänahkaan. Ajattelin, että miksi vahvat kemikaalit auttaisivat tilannetta yhtään? Eikö olisi loogisempaa, että luonnonmukaisemmat menetelmät olisivat parempia päänahalleni? Ja näin ollen jätin taakseni vanhat shampoot ja siirryin tähän yksilöön.

Olen nyt kuukauden verran käyttänyt luomushampoota. Siirtymäajassa, jolloin hiuspohja tottuu elämään ilman kemikaaleja, kesti ehkä alle pari viikkoa. Tänä aikana päänahka rasvoittui nopeammin kuin normaalisti ja hiuksia tuli pestä lähes päivittäin. Mutta nyt kun tilanne on tasoittunut, pesen hiukset joka toinen/kolmas päivä ja jos en treenaisi säännöllisesti niin pesuväli olisi varmasti vielä pidempi. Koen että tämä shampoo on auttanut hiuspohjaani hilsettä vastaan ja hiukseni voivat paremmin. Ne näyttävät ja tuntuvat kuohkeammilta, eikä vain omasta mielestäni - duunikaveri sanoi samaa!

En ole vielä ostanut hoitoainetta, mutta se olisi tarpeen. Hiukseni ovat sellainen takkupesä suihkun jälkeen, että sen selvittelemiseen menee hetki jos toinenkin. Mutta ai että mä oon tyytyväinen että oon jättänyt taakseni vahvat kemikaalishampoot. Niin kuin edellisessäkin postauksessani jo mainitsin, mietin vain miksi en ole aina käyttänyt luonnollisempia vaihtoehtoja? 

Urtekramin kosmetiikka on todella kohtuuhintaista, tämäkin pullo maksaa alle viisi euroa. Eli ei, kaikki luonnonkosmetiikka ei ole todellakaan kallista! 
En ollut aiemmin kyseenalaistanut esimerkiksi normaalien deodoranttien käyttöä, mutta kun kuulin niiden imeytymisestä suoraan verenkiertoon, päätin toimia ja normaalit dödöt saivat lentää romukoppaan. Sain testiin paria erilaista dödöä, joista toinen on tämä Mádaran Herbal Deodorant. Tästä olen tykännyt tosi paljon, vaikkakin hektisimpinä päivinä on pari kertaa tuntunut siltä, että dödöä on joutunut lisäämään kesken päivän. Mutta sekin oikeastaan vain silloin, jos olen aamulla hieman huolimattomasti levittänyt tätä. Miellyttävä ja hempeä tuoksu plussaa! Tästä on olemassa myös Bio-active -versio, joka ei ole kuulemani mukaan läheskään yhtä hyvä kuin tämä testaamani. Onko teillä kokemuksia?

Hinta n. 13 euroa.
No tässäpä vasta erikoinen tuote, jota en olisi välttämättä itse valinnut mukaan kauppareissulla! Kyseessä on Dabban siankärsämö kukkaisvesi, joka lupaa tasoittaa ihon sävyä ja poistaa sen epäpuhtauksia, parantaa mikroverenkiertoa ja rauhoittaa ihoa. Kerroin Sugar Helsingillä vieraillessani Idalle, että mulle on tässä alkukesän aikana tullut paljon näppylöitä yläkroppaan, jotka saattavat välillä olla todella kipeitä ja inhottavia. Hän suositteli mulle tätä ja kertoi tämän auttaneen myös omaan ihoonsa todella positiivisella tavalla. Hieman kyllä jännitti tämä niin tuntematon tuote ja tietenkin vähän epäilytti toimiiko tämä ollenkaan, mutta lähdin ennakkoluulottomasti testailemaan.

Olen nyt muutaman viikon ajan säännöllisen epäsäännöllisesti suihkutellut tätä kasvoihin ja dekoltee- ja yläselän alueelle aamuin ja/tai illoin. Ja tiedättekö mitä? Tällä hetkellä mulla on yläkropassa vaan pari todella pikkuista näppyä, joita tuskin edes huomaa. Eli oli se sitten tämän suihkeen ansiota tai ei, oon todella iloinen! Tuoksu on, noh, siankärsämöinen, eli luonnollinen ja hieman erikoinen. Mutta ei huono ollenkaan!

Hinta noin 17 euroa. 
Viimeisin muttei vähäisin: FLOW-kosmetiikan himalajansuolakuorinta piparminttu. Ssiiiiiis... Mikä tuoksu! Tuoksuu aivan täysin marianne -karkeille ja tämä on juurikin sitä arjen luksusta jota päiviini kaipaan. Hyvän kuorintakykynsä ansiosta se on päässyt kylppärissä säännölliseen käyttöön ja joka kerta tätä levittäessäni tuntuu kuin kylppärin valtaisi iso Marianne -pilvi! Niin herkullinen tuoksu etten ole toiseen samanlaiseen törmännyt. 

Hinta noin 23 euroa. 

Siinä taas muutama tuote testattavaksi! Musta oli todella mukava lukea teidän kokemuksianne luonnonkosmetiikasta ja sain teiltä tosi hyviä vinkkejä jatkoa varten. Eli lisää vaan kokemuksia ja vinkkejä jos niitä liikenee, luen tosi mielelläni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti