keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Muutama hassu fakta

Mukavaa keskiviikkoista iltaa sinne ruutujen toiselle puolelle! Täältä pesee muutama random fakta elämästä yleisesti tai perustuen mun lähiaikojen puuhailuihin. Let's go!
Yksi oudoimmista mielihaluistani on pakastemaissin syöminen. Ja kyllä, se täytyy syödä jäisenä. Mummi laittaa yleensä ruokapöytään jäistä pakastemaissia ihan mua varten ja syön sitä aterian yhteydessä sekä jälkkäriksi vielä suoraan kulhosta! 

Puolitoista vuotta sitten äidin koiranpentu söi mun uudet, langattomat sankakuulokkeet löydettyään ne mökin lattialla lojuvasta kassista. Se repi toisen puolen pehmusteen täysin riekaleiksi ja voin sanoa, ettei hetkeen ollut ärsyttänyt yhtä paljon. En kuitenkaan halunnut ostaa uusia, sillä kuulokkeet toimivat käytännössä vallan mainiosti. Iskä sai ne hyvin korjattua, vaikkakin niiden ulkonäkö on ollut hieman katu-uskottavan puoleinen teippeineen kaikkineen. Nyt lähiaikoina kuulokkeet ovat kuitenkin meinanneet hajota käsiin ja vihdoin raaskin sitten ostaa itselleni uudet, valkoiset Urbanearsit. Ihanaa, vihdoin kauniit ja ehjät kuulokkeet!
Tein eilen pitkään himoitsemaani sellerikeittoa ja avauduin snäppiin siitä, kuinka keitosta tulikin pahaa kaikista odotuksista huolimatta. Rakas ystäväni tuli kuitenkin pian kertomaan, että olin käyttänyt keittoon vääränlaista selleriä. Ja mä en edes tiennyt niitä löytyvän montaa erilaista?! Tuli kyllä niin tyhmä olo.. Me tilattiin sitten nepalilaista ja tuli parempi mieli!  

Kävin viime viikolla kampaajalla ja kuvistakin huomaa, että tukka on lyhentynyt aika paljon. Tykkään kovasti ja olen saanut monet kehutkin tämänhetkisestä tyylistä - on tämä lyhyt malli vaan niin fresh ja helppohoitoinen! Kampaajalla käynnin lisäksi kävin ottamassa ripsenpidennykset tulevaa lomaa silmällä pitäen - jos nyt ainakin osan aikaa reissusta ne tois pirteämpää ilmettä meikäläiseen.
Olen lähipäivinä kyylännyt Thaimaan säätiedotuksia vähän liiankin neuroottisesti. Eteläosissa on nyt jo lähes viikon verran satanut ihan älyttömiä määriä vettä ja esimerkiksi Samuin saarella, johon mekin olemme suuntaamassa, on ollut jopa ihan kunnon tulviakin. Pidetään siis kaikki peukkuja, että sateet loppuisivat lähipäivinä ja saisimme nauttia auringosta mahdollisimman paljon. 

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa kuvaamassa Sarandan kanssa (jonka kanssa btw tutustuimme treenien merkeissä ja huomasimme jakavamme muitakin yhteisiä intohimoja kuin crossfitin!) ja oli tosi virkistävää käydä uuden tyypin kanssa räpsimässä kuvia ja vieläpä täysin uudessa lokaatiossa! Vaihtelu virkistää, ihan kaikessa :) 
muokkaus: Minä

Rentoa iltaa kaikille! 

8 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvia! Ja ihana tukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Hanna, mä tykkään kans tosi paljon! :)

      Poista
  2. Kylläpä siulle sopiikin nuo hiukset hyvin, ihanan freesit! Olisi ehkä aika itsekin suunnata kampaajalle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanna, kiitos kovasti <3 Suosittelen sinne suuntaamista (vaikkei teikäläisen hiuksissa mitään sikaa toki ole!), nimittäin taas ajattelin heti sieltä lähdettyäni, että miksi en käynyt aiemmin :-D

      Poista
  3. Ihanat nuo uudet hiukset! :) miten teet noi kivat laineet hiuksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :-) Sellaisella laineraudalla, joka on ihan ikuisuuden vanha! Löysin sen viikonloppuna äidin kaapeista ja onkin ollut siitä asti kovassa käytössä. Ennen mä tein kiharat ihan vaan tekemällä tiukat letit kosteisiin hiuksiin ja annoin niiden olla yön ajan päässä. Toimii yhtälailla, mutta raudan kanssa saa myös kuiviin hiuksiin sekä nopeammin!

      Tässä linkki tuotteeseen: https://www.google.fi/search?q=lainerauta&espv=2&biw=1259&bih=651&site=webhp&tbm=isch&imgil=SlKD_rqgm37pcM%253A%253BsPwHRA6WlTctGM%253Bhttp%25253A%25252F%25252Fnudeblogi.blogspot.com%25252F2012_02_01_archive.html&source=iu&pf=m&fir=SlKD_rqgm37pcM%253A%252CsPwHRA6WlTctGM%252C_&usg=__6-PdgoG7VT130jhw-2L2AGTJvE8%3D&ved=0ahUKEwjW7ovw5OLQAhXCkCwKHewIBpcQyjcIMg&ei=KF9IWNa6K8KhsgHskZi4CQ#imgrc=SlKD_rqgm37pcM%3A

      Poista
  4. Missä, missä, missä olette kuvanneet? Mennään sinne! :D

    VastaaPoista