elämä=love

Olen onnellinen, kun voin sanoa seuraavan lauseen:

Kotona ollaan. 

Jotta voi nähdä lähelle, täytyy lähteä kauas. Vaikka mulla ei ollut missään vaiheessa oikea koti-ikävä ja osasin nauttia täysin rinnoin reissun päällä ollessani, ajatus kodista houkutteli enemmän kuin mikään muu. En malttanut odottaa sitä, että näen paluupäivänä jo suurimman osan elämäni rakkaimmista ihmisistä. En malttanut odottaa sitä, että voin hakea jääkaappiin lempiruokiani ja valmistaa niitä itse milloin huvittaa. En malttanut odottaa itse keitettyä kahvia ja hanavettä mielin määrin. Nämä yksinkertaiset asiat tuntuivat maailman hienoimmilta asioilta ja sitä ne ovat edelleen - kunnioitus niitä kohtaan nousi kertaheitolla tämän kuukauden mittaisen reissun aikana. 

Olin eilen äärimmäisen kiitollinen: olin tilannut iskältä joulutorttuja paluuillalleni ja siellä niitä odotti, monen erilaisen marmeladin kanssa. Sain pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia perheeni kanssa, ihan kasvotusten. Sain avata pari synttäri- ja joululahjaa ja olla vaan. Kun illalla tulin ihan tänne omaan kotiin poikaystävän kanssa, tunne oli todella epätodellinen. Täälläkö mä nyt olen, back to basics? Aamullahan mä olin vielä Bangkokissa miljoonien muiden ihmisten kanssa. Näin keittiön pöydällä tavarani niillä sijoilla, kun olin ne siihen itse jättänyt viime tipan rinkan fiksailujen jälkeen. Siinä hetkessä tuntui, että olin ollut poissa maksimissaan viisi minuuttia. Ja voi että, kuinka paljon rikkaampana mä tulinkaan takaisin, "travel is the only thing that makes you richer". 

Olin aikaeron vuoksi niin väsynyt, että itkin samalla sekä väsymyksen että onnen vuoksi. En malttanut nukkua, koska halusin vaan nauttia tutuista tuoksuista, pinnoista ja kosketuksesta. Halusin jutella, olla kainalossa ja katsella näitä kasvoja, joita oli jo tullut melkoinen ikävä. Kyyneleet juoksivat silmänurkkiini, kun edes ajattelinkaan kuinka onnellinen olen kodista tällä hetkellä. Niin täynnä onnea, etten ole tainnut vastaavaa kokea. Ja voi pojat, se tunne kun pääseen pitkästä aikaa ihan omaan sänkyyn oman peiton alle omien tyynyjen ympäröimäksi. Se on paras tunne ikinä. 

Tänään olen nauttinut pienistä asioista; pyykkäämisestä, siivoamisesta, sohvalla makoilusta, kirpeästä pakkasilmasta, kauraisista aamupalaleivistä, leffan tapittamisesta ja yksinkertaisesti siitä, että olen palannut omaan rauhan tyyssijaan. Arkisetkin asiat tuntuu hienoilta, kun niitä on ehtinyt alkaa ikävöidä. Mä yritän pitää tämän arvostuksen päällä, jolloin myös pyykkien ripustaminen on hauskaa puuhaa (huom: näin ei ole koskaan ennen käynyt, hehe). 

kuvat minusta: Laura Laukka

Tää pallero on nyt niin täynnä kiitollisuutta, että ei mitään rajaa! Olisi kiva kuulla asioita, joista te olette just nyt kiitollisia - olivat ne sitten pieniä tai isoja juttuja. 

Pus!