tiistai 9. tammikuuta 2018

Tilannekatsaus ja reissusuunnitelmia

Hello!

Lupasin kirjoitella vähän enemmän nykypäivän kuulumisia ja tässä sitä ollaan! On aina vaikea kirjoittaa mitään perustavanlaatuista kuulumispläjäystä, kun edelliskerrasta on vierähtänyt monia kuukausia, mutta yritetään silti.


Mua muualla somessa seuraavat eivät ole voineet välttyä siltä faktalta, että olen kohta lähdössä Thaimaahan pariksi viikoksi. Olen ollut tästä niin täpinöissä, etten ole voinut olla hehkuttamatta asiaa, hah! Tällä kertaa lähden reissuun yksin ja suoraan sanottuna nyt alkaa jännittää ihan toden teolla. En ole nimittäin ikinä ollut millään reissulla ilman seuralaista ja varsinkin lähtö yksin niin kauaksi kotoa tuntuu edelleen tosi absurdilta. Kaipa kynnys yksin reissaamiseen on aluksi tosi iso, vaikkei siinä loppujen lopuksi mitään niin ihmeellistä olekaan. Kokemuksia?

Alunperin suunnitelmissani ei ollut lähteä yksin matkalle, mutta kartoitettuani mahdollisten reissuseuralaisten tilannetta päädyin siihen, että joko reissu siirtyy vuodella tai lähden yksin. Takana päin on tosi raskas ja kiireinen syksy ja päädyin ottamaan itselleni ison askeleen ja eräs kaunis (pimeä) sunnuntai varasin lopulta lennot itselleni. Toki lähtö on henkisesti helpompi, kun siellä on jo kerran aiemmin ollut, mutta myönnän olevani erittäin jännittyneessä tilassa tällä hetkellä :-D


Lennän ensin Bangkokiin ja siellä oleskelen vuorokauden verran. Ajattelin vuoden takaisten kokemusten perusteella, että se on hyvä päätös pitkän ja uuvuttavan lennon jälkeen. Siellä suunnitelmissa on käydä rentouttavassa hieronnassa, syödä hyvin ja toivottavasti nukkua hyvin kivassa hostellissa. Siitä seuraavana päivänä lähden lentäen pohjoiseen Chiang Maihin, josta olen kuullut paljon hyvää. Viime reissu tuli oleskeltua saarilla ja nyt päätin skipata biitsit ja toivottavasti tulen näkemään Thaimaasta ihan uuden puolen.

Chiang Maissa olen viikon verran ja sieltä jatkan vielä pohjoisempaan, Paihin. Paikkana se on kuulemma vielä Chiang Maita rennompi ja sympaattisempi, joogaharrastajien ja hippien täyteinen kaupunki. Paissa olen muutaman yön ja sieltä jatkankin sitten takaisin Bangkokiin loppuloman ajaksi. Siinäpä kiteytettynä mun pariviikkoinen.

Vaikka lähden reissuun yksin, on tässä matkan varrella tullut eteen pari hauskaa käännettä. Saapuessani Bangkokiin, on siellä samaan aikaan sattumalta pari ystävääni. Chiang Maissa puolestaan on eräs Kroatiassa pari vuotta sitten tapaamani jenkki-pariskunta, jotka tekevät töitä sieltä käsin ja näin ollen ovat olleet siellä jo muutaman kuukauden ja ovat mestoilla myös mun oleskelun aikana. Ollaan oltu tiiviisti yhteydessä ja aiotaan hengailla siellä yhdessä ja käydä katsomassa kaikkia kivoja paikkoja. On tosi kiva lähteä yksin reissuun, mutta halutessani mulla on siellä seuraa ja mahdollisuus omaan oppaaseen itselleni vieraassa kaupungissa! 


Reissultani odotan kiireettömyyttä, fiiliksen mukaan puuhailemista, auringosta ja lämmöstä nauttimista sekä tietenkin odotan kaikkia lukemattomia ruokapaikkoja, joita onkin jo Tripadvisoriin kerätty aikamoinen läjä odottelemaan testausta :-D Mulla on monia paikkoja, joissa haluan käydä, mutta en tule ottamaan mitään stressiä nähtävyyksien perässä juoksemisesta, vaan katson aina mitä minäkin päivänä on fiilistä puuhailla. Lisäksi odotan innolla, että pääsen käyttämään uutta kameraani ja taltioimaan toinen toistaan kauniimpia maisemia ja erilaisia fiiliksiä pitkin reissua. 


Mitä tulee muuhun elämään reissukuplan ulkopuolella, on mulla siis ollut tosi kiireinen syksy ja se on näkynyt kyllä jaksamisessa ja inspiraation puutteessa. Olen käynyt töissä, treenannut ja katsonut Netflixiä. Tiivistetysti toi on mun viimeinen puolivuotinen... Toisaalta siinä ei ole ollut mitään vikaa, mutta välillä olen ikävöinyt sitä, että jaksaisi tehdä kaikkia kivoja juttuja myös työpäivien ulkopuolella. Kavereita en ole nähnyt mitenkään älyttömästi, koska varsinkaan pimeä vuodenaika ei innosta suunnittelemaan mitään ihmeellisyyksiä. Sehän on aika surullista, koska Suomessa pimeitä päiviä riittää vaikka muille jaettavaksi ja pitäisihän sitä elämää nähdä kesän ulkopuolellakin...


Viime sunnuntaina oli mun ensimmäiset isommat kuvaukset, kun pääsin kuvaamaan Adidaksen ja Intersportin lookbookia kevään mallistoille. Se oli super hauskaa ja oli tosi kiva päästä tekemään jotain vähän isompaa projektia, vaikka pienissä kuvauskeikoissakaan ei tietenkään mitään vikaa ole. Pääsin tässä kuitenkin haastamaan itseäni eri tavalla ja olin juuri sopivasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Olisi ihan mahtavaa päästä tekemään enemmänkin vastaavia projekteja, saa nähdä mitä vuosi 2018 tuo tullessaan!


Siinäpä nyt suhteellisen kompaktissa paketissa mun kuulumisia! Tulen päivittämään blogia myös reissun päältä ja lisäksi päivitän normaaliin tapaan instaa (katarinaruusu) ja snäppiä (katasti). Eli laittakaahan seurantaan, mikäli reissujutut kiinnostelee!

Olipa kiva pitkästä aikaa kirjoitella vähän pidemmän kaavan mukaan. Ehkä tämä tästä vielä lähtee rullailemaan! :-)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa reissua! Thaimaa <3 Itsekin alotin sieltä vuosi sitten joulukuussa yksin reissaamisen ensimmäistä kertaa! Tosin oli kokemus juurikin kaverin kanssa kuukaudesta siellä entuudestaan. Olin tosin reissussa sitten yhteensä 5kk mutta Thaimaa oman kokemuksen pohjalta erittäin loistava maa aloittaa yksin reissaus :) Voi olla yksin tai varmasti löytää oman henkistä seuraa..ps. Hostelli suositus Khao San Roadin holleilta: NapPark!!! Sosiaalinen ja siisti. pps. Kuinka outoa silloin viime joulukuussa Thaimaassa olitte samassa koneessa ja kysyin kentältä teiltä jotakin skytrain juttuja minne menossa etc.😅 En tosin sillon tienny, että bloggaatte! Thaikkupostauksia odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten samanlaiset kokemukset meil onkaan! Kiitos vinkistä :-) Oon niin super innoissani. Ja siis en kestä, mä muistan sut - taisit olla menossa just sinne Khao San Roadille silloin? Mulla on jo hostellit Bangkokista varattuna, mutta pidän tän ehdottomasti mielessä jatkoa varten :-)

      Kiitti kommentista ja ihana kuulla, että siellä odotellaan reissupostauksia<3!

      Poista