torstai 10. tammikuuta 2013

DAY 4

 Heti uudenvuoden koomasta heräiltyämme lähdettiin ensimmäistä kertaa bussilla liikenteeseen! Olin innoissani päästessäni kaksikerroksiseen bussiin vaan kuinkas ollakaan... Päivässä menee hotellin ohi ehkä yksi yksikerroksinen ja sieltähän se sitten tietenkin meidän kohdalle osui. Nooh, en uskonutkaan että mulla vois olla jotenkin hyvä tuuri. Lähdettiin sillä siis aika lähelle, nimittäin..
 Tsekkailemaan Big Ben ja London Eye, pakolliset turistikohteet (tän kyllä huomasi hyvin siitä väkimäärästä mikä siellä oli jo aamupäivällä). Vaikuttavia monumentteja kyllä noi molemmat, enkä oo ikinä ajatellu London Eyen olevan oikeasti noin iso ja mahtava, vautsi. Ei menty maisemakierrokselle sinne sisälle, koska a) mulla on korkeanpaikankammo ja b) ei varmasti oltais jaksettu istua siellä niin kauaa :-D
 Tadaa, tässä on meistä ainoa yhteiskuva koko matkan ajalta (ellei lasketa suomen puolella otettuja tai sitten niitä paria miljoonaa iPhone kuvaa), jonka joku mies välttämättä halus ottaa kun näki meidän heiluvan puhelimet kädessä big benin edessä posetellen! Olis toi yks voinut edes hymyillä!
 Tossa sillalla oli ihana kävellä, kun oli aurinkoinen ja lämmin ilma (ainoa laatuaan koko reissun aikana) ja tuntui ihan keväältä! Kuvittelin, että lumet oli juuri sulaneet ja fiilistelin säkkipillimusiikkia yrittäen unohtaa sitä tosiasiaa että aika kaukana vielä siitä todellisuudesta ollaan..
 Sitten lähdettiin katsomaan Harrods- kauppakeskus, joka on siis vähän Stockmannin tyylinen, mutta paljon luksusmaisempi ja upeampi, todellakin. Tuntui, että se paikka olisi ollut loputon ostosmahdollisuuksien suo, josta ei pääse ikinä ulos! Haahuiltiin ties missä vauvantavara- (haha, poikaystävä oli paniikissa kun aloin ihastelemaan kaikkia ihania vauvansänkyjä ja ties mitä kaikkia mansikka- ja mustikkapotkupukuja) ja koirantarvikeosastoilla ja siinä välissä kierreltiin lasten lelutaivas, ennen kuin päästiin oikeaan päämääräämme (elektroniikkaosastolle..). Itselleni sitten loppujen lopuksi lähti mukaan edellisessä postauksessa esitelty laukku ja Max osti itselleen kans sellaisen tietokonelaukun.
Sen jälkeen odotti ulkopuolella oleva TopShop sekä uudet housuni ja käytiinpähän katsastamassa myös Camden Town. Sieltä ei ihme kyllä ole kuvan kuvaa, varmaankin siksi että rynnättiin heti Burger Kingiin (koska mä oon vaarallinen nälkäisenä) ja senkin jälkeen vaan kierreltiin hetki kunnes alkoi väsyttää ihan liikaa. Tulipahan sekin paikka nähtyä ja seuraavaksi oli taas vuorossa rakas hotellihuoneemme, Pringlesit ja Cosmopolitan ♥

3 kommenttia:

  1. vau kuinka upeita noi ekat kuvat! :-)

    VastaaPoista
  2. Hey olis kiva nähä susta 'asukuvia' tolta reissulta :) ne on must kivempii ku nää maisemakuvat :/

    VastaaPoista
  3. Emilia: kiitos!

    Anonyymi: Okei, musta on vaan ehkä kaks asukuvaa tolta reissulta :-( Keskityin enemmän maisemien kuvaamiseen, tsori!

    VastaaPoista