sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Wake me up when September ends

tiili6tiili3latetiili4 tiili1 tiili9 late1tiili5late4tiili7
Terkkuja vällyjen välistä! Taas on yksi viikko hurahtanut ennätysnopeasti, nyt mennään jo syyskuun puoliväliä ja kovalla vauhdilla kohti kunnon syksyä. Itse olen kyllä syksyn ja viileiden iltojen fiilistelijä, vaikkakin mielellään keikkuisin ulkona pelkällä nahkatakilla mahdollisimman pitkään. Nyt on kyllä ollut ärsyttäviä ilmoja, kun välillä on kylmä ja välillä kuuma eikä tiedä yhtään mitä pitäisi pukea päälle. Välillä lähden aamulla hikipäässä koulua kohti ja päivällä saa paahtua kahta kauheammin, kun taas toisena aamuna aamulla saattaa olla yhtä lämmin mutta päivällä tuulee ja sataa vettä. Ärr!

Mitä olen tällä viikolla tehnyt? Koulujuttujen lisäksi olen ehtinyt käymään uusintakierroksella jätemäen portaiden luona, tällä kertaa vähän kevyemmän treenin parissa kuin viime kerralla. Sen lisäksi olen käynyt ahkerasti salilla ja on ollut tosi hyvä fiilis, kun oon saanut pidettyä säännöllisen rytmin treenien kanssa! Pääsin eilen katsomaan pikkuveljen jääkiekkopeliäkin, olipas outoa nähdä se isosiskon pikkuinen siellä jäällä niin hienosti pelaamassa <3 Olen myös nähnyt kavereita eilisten synttärijuhlien merkeissä sekä tänään ollut muutaman tunnin töissäkin. Nyt on ihanaa vaan makoilla kotona blogeja lueskellen ja vlogeille naureskellen, illalla luvassa lenkkeilyä kaverin kanssa.

Onko siellä enää ketään, kun ei kommentteja meinaa tulla enää ollenkaan? Olisi kiva, jos sieltäkin suunnalta kuuluisi välillä vähän enemmän :-) Kertokaa vaikka lempijuttunne syksyssä!

7 kommenttia:

  1. Täällä ollaan! Pakko myöntää, että vaikka oon sunkin blogia seurannu vaikka kuinka kauan, en oo varmaan ikinä vielä kommentoinu mitään :/ miten se onkin niin vaikeaa?
    Joka tapauksessa tykkään sun blogista älyttömästi ja ihana kun oot viime aikoina postaillu useammin :) ite rakastan kun tulee syksy, saa käyttää lämpimiä neuleita ja kaulahuiveja, nahkatakkia ja farkkuja ja sytyttää kynttilät illalla <3

    VastaaPoista
  2. oot ihku<3 on täällä ketään, ainakin minä!!;--)

    VastaaPoista
  3. Sun blogi on kyllä yks mun lemppareista, kivan monipuolisia juttuja ja ihania kuvia! Harmittaa ettei tuu kommentoitua lähes ollenkaan, pitäis yrittää tsempata :-)

    VastaaPoista
  4. Moi,
    tämä onkin jännä juttu 😊 Perjantaina, kun lähdin Helsingistä junalla kotiin, niin sinä tulit istumaan mua vastapäätä. Ihailin sun ihanaa lettikampausta ja paksuja hiuksia 😊 Lauantaina selailin Instagramia ja sieltä jostain tuli vastaan sun kuva joka johdatti mut tähän sun blogiin. En ymmärrä miten ikimaailmassa tämä on mahdollista...?! Ensin näen sut junassa -tuiki tuntematon ihminen ja sitten kaikenmaailman blogien seasta just sun blogi "ilmestyy" mulle. Jään kurkkimaan mitä kaikkea bloggailet 😊 T. Jemina

    VastaaPoista
  5. Mun ehdottomat lempparit syksysta on sen varikkyys ja viileat ilmat, koska rakastan villapaitoja! :-) Tana syksyna on myos loytynyt ihan uutta inspiraatiota kaiken maailman diy juttuihin yms.

    Tunnustan myos, etta luen kaikki sun postaukset ja tykkaan sun blogista tosi paljon, ihanan monipuolinen, mutta jostain kumman syysta ei koskaan meinaa loytya rohkeutta kommentoida. :-D

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä nykysin niin tylsää kun kauhean vähän tulee kommetteja blogeihin! :(

    Mun lemppari juttuja syksyssä on ehdottomasti ihanat muhkeat neuleet ja kaulahuivit. <3 Ja tietty se kun vihdoin ja viimein tulee se ihana värien loisto, sekä pimenevät illat kun voi vaan fiilistellä peiton alla ja lukea jotain hyvää kirjaa :-)

    VastaaPoista
  7. hanna: Tiedän kokemuksesta, että aina ei tule kommentoitua blogeihin. Oon kuitenkin itsekin yrittänyt skarpata siinä, koska tiedän itse kuinka kurjaa on kirjottaa pitkiä postauksia ja sitten kukaan ei tunnusta lukevansa:D Kiitos paljon, kiva kun jaksoit kommentoida tällä kertaa! Noi on kans mun lempijuttuja syksyssä, kynttilät on ihan must juttu!

    Laura: Jee, ihanaa kun oot siellä <3

    Sara: Ihana kuulla, kiitos kovasti <3

    Anonyymi: Tää kyllä piristi tänään mun aamua niin hurjan paljon, ette arvaakaan! Piti näyttää tää kommentti kavereillekin, koska en itekään voi käsittää miten pieni tää maailma on:-D Siis ihan älytöntä, tervetuloa vaan seurailemaan näin sattumien kautta! :)


    Essi: Mä oon kans innostunut kaikista diy- jutuista, mun pinterest käy kuumana kun haluaisin toteuttaa kaikki maailman jutut sieltä! :-D Ihan rohkeasti kommentoimaan vaan, haha!

    Sira: Niin, siihen se vaan on valitettavasti mennyt kun on niin paljon blogeja luettavana :-( Oi vitsi noi on kans mun lemppareita, paksut neuleet viilenevinä iltoina on rakkautta <3 Olisko sulla suositella mulle jotain hyvää kirjaa?

    VastaaPoista