keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Parin päivän treenit, treenimusiikkia ja fiiliksiä

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Kirjoitin aluksi tiistaita, kun oon taas mennyt päivissä ihan sekaisin. Kouluviikko alkoi niinkin rennosti, että mulla on tällä viikolla kolme päivää vapaata. Tai no eilen olisi ollut pari tuntia koulua, mutta päätin jäädä himaan päänsäryn vuoksi. No joo, pehmeä laskeutuminen takaisin arkeen, hoho.

Tänään ajattelin tulla juttelemaan taas mun treeneistä ja mitä nyt välillä tulee noita postausten tilastoja katsottua, on yllättäen mun treenipostaukset olleet kaikista suosituimpia kautta aikojen. En tiedä mistä se johtuu, mutta te näköjään fiilaatte näitä ihan täysillä! Edelleen tulee säännöllisesti uusia katselukertoja vanhoihinkin treenipostauksiin. Hienoa! sportt2 Viikon alussa oli vähän vaikea päästä treenien pariin parin lepopäivän jälkeen. Vaikken ollut viikonloppuna juhlimassa tai vastaavaa, olo oli silti vetämätön ja fiilis salille lähtemiseen oli ihan nollassa. Päätinkin skipata maanantaiset treenit ja kävin sen sijasta reippaalla kävelylenkillä samalla, kun kävin tekemässä ruokaostokset. Oli vähän morkkis, kun rikoin suunnitelmia, mutta mä oon sitä mieltä että jos ei ollenkaan oo fiilistä niin ei sitten väkisin. Eri asia on kuitenkin, jos aina 'väsyttää' ja 'laiskottaa', ja tulee tekosyitä muiden perään niin sitten on kova potku persuksille tarpeen ;-D sportt3 Eilen treenattiin selkää, kerrankin meillä oli poikaystävän kanssa sama teema treeneissä. Tuntuu, että aina meillä menee ihan ristiin jutut mitä tehdään ja sit palloillaan eri puolilla salia kuin tuntemattomat konsanaan. Tällaista tein siis eilen:

1. Lämmittely 10 minuuttia. Yleensä selkäpäivinä soudan, mutta meillä on vaan yksi soutulaite, joten tyydyin juoksumattoon ja siinä samalla koitin lämmitellä yläkroppaa kierroilla yms.

2. Maastaveto 3x10. Tässä liike, josta tekis mieli livistää joka kerta, mutta ei kuitenkaan voi koska se on yksi parhaimmista liikkeistä! Olen pyrkinyt saamaan treeniohjelmaani enemmän kokonaisvaltaisia liikkeitä, jotka vaikuttavat enemmän kuin yhteen lihasryhmään. Tässä liikkeessä aktivoituvat ainakin jalat, selkä ja keskivartalo.

3. Ylätalja 3x10. 

4. Soutu alataljassa 3x10. 

5. Yhden käden kulmasoutu 3x10. 

Näistä liikkeistä saa jo kunnon painoilla niin hyvin tuntumaa lihaksiin, etten itse kaipaa selän treenaamiseen yhtään enempää. Mulla oli kuitenkin hirveä boosti päällä kun en ollut kolmeen päivään päässyt salille, niin vedin sitten päälle vielä 4xmaksimit hauiskääntöjä 8kg painoilla ja lopuksi vielä parit vatsalihassarjat. Mä olen oppinut sen, että kaikissa liikkeissä hallittu liike on kaiken A ja O. Eritoten yritän keskittyä rauhallisuuteen ja pitkiin liikeratoihin selän treenaamisessa, ettei liike mene vahingossa liikaa käsille vaan tuntuu nimenomaan selässä. Tänään kyllä tuntee, että hyvin on mennyt perille, jee!

6. Lopuksi 10 minuutin loppuverryttelyt juoksumatolla (mikä on mun mielestä btw ahdistavin laite salilla, mutta koitan kehittyä sen käyttämisessä edes jonkun verran!).
sportt Tänään puolestaan saivat kyytiä olkapäät. Mun lemppari! Ennen en pitänyt yhtään yläkropan treenaamisesta, mutta innostuin siitä heti jahka sain käsivarsiin vähänkään muotoa. Ihan parasta on huomata, ettei omat kädet olekaan enää mitkään pulkannarut!

1. 1000 metrin lämmittely soutaen (n.5 min).

Neljä ensimmäistä peräkanaan ilman taukoja liikkeiden välissä, kolme kierrosta joiden välillä parin minuutin tauko. Tästä tulee hyvä polte olkapäihin!

2. Vipunostot sivulle 3x10.

3. Vipunostot takaolkapäille, eli selkä etukenossa.

4. Pystysoutu kahvakuulalla 3x10.

5. Pystypunnerrus 3x10.

6. Penkillä istuen: Vipunostot eteen (tässä ei tarvitse paljon painoa, itselläni vähän yli puolet normi vipareiden painoista).

7. Penkillä istuen: Vipunostot sivuille täysin suorin käsin. Tässä sama juttu painojen kanssa, ei tarvitse paljoa.

Huhhuh, siinä oli ihan hyvä setti! En tee aina ihan noin montaa eri liikettä, mutta tänään päätin keskittyä erityisesti tähän lihasryhmään niin lisäsin treeniin nuo kaksi vikaa liikettä. Onko teillä samanlaisia liikkeitä omassa olkapäätreenissänne? Muita hyviä liikkeitä saa myös ehdottaa!

sportt1 Mä oikein jumaloin tätä fiilistä mikä mulla on kun on syönyt hyvin ja liikkuu säännöllisesti. Enää en vaadi itseltäni 4-5 kertaa viikossa treenaamista, vaan riittää kun saan käytyä salilla 3 kertaa ja sen lisäksi kävelyllä yms. Haluan vain pitää hyvän olon yllä. Mulla tulee salilla aina sellainen flow-fiilis, etten oikein ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Sitten treenin jälkeen ajattelen vaan, että "Mitä, olinko mä just salilla, ihan ku olisin vaan ollut pari minuuttia jossain muualla?". En osaa selittää sitä fiilistä, mutta se on ehdottomasti positiivinen olo! Eli tuntuu siltä, kuin ei olisi rehkinyt ollenkaan (vaikka fyysisesti tuntuisi siltä), vaan olisin ollut vaan tekemässä jotain super hauskaa. Tosi vaikee selittää, jätetään tähän :-D

Loppuun vielä biisejä, joita kuuntelin tänään ja ajattelin, että "Nää mun on pakko jakaa mun lukijoille, koska kuka tahansa vois motivoituu näistä soundeista!"

Dillon Francis - Set Me Free

Dillon Francis - Not Butter

Diplo - Revolution

Diplo - Set It Off (Tää on ultimate lemppari, ei oo yhtäkään treeniä ilman tätä biisiä!!!)

Kanye West - Black Skinhead

Icona Pop - I Don't Care ("You're from the 70's but I'm a 90's b*tch!" *hirvee raivo jalkaprässissä*)

Siinäpä treenijutut tällä kertaa! Kertokaa ihmeessä mitä piditte tästä postauksesta ja ehdottakaa jos haluaisitte mun kirjoittavan jostain tietystä aiheesta :-) Heippa!

8 kommenttia:

  1. nää on kyl yksinkertasesti sun parhaita postauksia! saan itekki näistä hirveesti extra motivaatiota! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli leveä hymy kasvoille, kiitos ihana <3:)) Huippua on aina kuulla että joku saa motivaatiota omista postauksista.

      Poista
  2. Nää on kyllä ihan huippuja nää sinun treenipostaukset :) En ihmettele, että näistä tykätään! Ja nää kuvat on myös tosi ihania, vitsit näytät hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, et tiedäkään miten paljon tällaiset kommentit antavat lisäpotkua postausten suunnitteluun ja kirjoittamiseen :-) Kiitos kiitos <3

      Poista
  3. Hyvä postaus! P.s. se kirjoitetaan vipunosto, ei vipunnosto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hei, jäin miettimään sitä postauksen julkaisemisen jälkeen mut en jaksanu tarkistaa sitä, kiitos kun korjasit :-)

      Poista
  4. Ootko laittanut tänne sun jalkapäivän treeniohjelmaa? ois kiva :)

    VastaaPoista