torstai 28. toukokuuta 2015

Malja elämälle

Ihanaa torstaita kaikille! Siis Super Ihanaa!

Mä oon ollut lähipäivinä todella iloinen johtuen erinäisistä pienistä tekijöistä. Jotenkin vaan kaikki on ollut niin kivaa, kun tuo taivaalla möllöttävä jättiläinen on lämmittänyt päiviä ja tuonut valoa aamusta iltaan asti. Mulla on ollut tässä aika paljon vapaa-aikaa kun töitä ei ole ollut kauheasti ja koulujututkin on yhtä palautusta vaille valmiit. Oon tosin nauttinut tästä vapaudesta, kun ensi viikosta alkaen alkaa sitten olla kunnon tunnit töissä. Muhun iski pieni flunssa muutama päivä sitten, mutta en ole antanut sen masentaa - tää valo ja lämpö on niin jees!   kugga Mistä kaikesta olen sitten tullut iloiseksi lähipäivinä?

Olen päässyt syömään ensimmäisiä aamupaloja meidän ihanalla parvekkeella. Haettiin sinne äidin kanssa kaunis kukkalaatikko ja oma basilika ja niiden lisäksi olen suunnitellut sinne vielä vähän muutakin pientä sisustusta. Musta on niin kiva kun on oma parveke, jossa voi rentoutua ja viettää aikaa. Suunnitelmissa oli hankkia sinne myös eräänlainen lattialaatoitus, mutta se kaatuikin sen yllättävään suolaiseen hintaan..

Siitä päästäänkin seuraavaan kohtaan, eli auringon palvomiseen! Olen nyt parin päivän ajan istunut rauhassa parvekkeella hyvää kirjaa lukien ja sain kesän ensimmäiset rusketukset pintaan. Harmi vaan, että iho punoittaa hieman aurinkorasvan käytöstä huolimatta.. Ei ole kyllä mitään parempaa kuin kesän ensimmäiset rusketusraidat!

Mulla on paljon kivoja suunnitelmia kesälle ja haluan alkaa toteuttaa niitä mahdollisimman pian. En malta odottaa, että pääsen pitkästä aikaa Stadikalle uimaan, Kiipeilypuisto Huippuun seikkailemaan, piknikille Suomenlinnaan, festivaaleille (ostin Flowhun jo kolmen päivän lipun, super jees!), lukuisille kesäaamun juoksulenkeille ja kaikkeen muuhun hauskanpitoon. Tänä kesänä ei maata kotona vaan tehdään supereita juttuja kavereiden ja läheisten kanssa!
kugga1 Olen lähiaikoina tutustunut todella kivoihin tyyppeihin ja se jos jokin virkistää mieltä! Musta on ihanaa tavata uusia ihmisiä ja inspiroitua erilaisuudesta. Kesä onkin taas parasta aikaa tähän sosialisoitumiseen, eli uudet ihmiset - tervetuloa juttusille!

Lauantaina päästään juhlimaan kesän ensimmäisiä juhlia ja mulle se tarkoittaa siskon valmistujaisia. Kesäjuhlat on vaan parhaita ja niitä saa mun puolesta olla niin paljon kuin sielu vaan sietää. Toivotaan lauantaille aurinkoa ja hyvää mieltä, sekä onnittelut kaikille silloin valmistuville!

Enää ei flunssa vaivaa, joten kohta lähdetään poikaystävän kanssa juoksulenkille mitä upeimpiin lähimaastoihin. Tämä on nyt ensimmäinen kesä täällä uudessa ympäristössä, enkä malta odottaa kaikkia lenkkejä täällä. Olenkin kertonut kuinka luonto rauhoittaa mua ja antaa mulle ihan uudenlaista intoa urheiluun, joten lenkkeilystä tulee varmasti säännöllinen osa mun rutiineja. Niin kävellen kuin juostenkin, eikä unohdeta kaikkia muita ulkotreenejä! Suunnitelmissa olisi tehdä ulkona kahvakuulatreeniä, puistojumppaa, erilaisia juoksuharjoituksia ja tietysti uintia. Uulala, nyt on tää tyttö niin innoissaan tulevasta!

Siis aivan ihanaa loppuviikkoa kaikille! <3

2 kommenttia: