perjantai 22. huhtikuuta 2016

Etsintäkuulutus intohimolle

Messy hair.
Chipped nail polish.
Poems scribbled on bar tabs
and rain storms while the
sun shines through the clouds.

Gime me the tarnished,
the unordinary,
the imperfect.
The raw conversations that happen
past midnight,
when your eyes are heavy
and your walls are down.

That's where you'll find
life -- that's where you find perfect.

- i am her tribe
Mulla on lähiaikoina ollut sellainen fiilis, että kaipaan jotain muutosta. Kaipaan uutta kipinää arkeni pyöritykseen ja sellaista inspiraatioryöppyä, joka mulla oli päällä vielä pari viikkoa sitten. Mä kaipaan jotain virkistävää, mutta en tiedä mitä. Jotain taas joka pistää sukat pyörimään jaloissa, eikä iltaisin malttaisi mennä nukkumaan.

Yllä näkyvä runo on mun mielestä todella kaunis ja oon lukenut sen monesti uudelleen sen jälkeen, kun lisäsin sen omaan Instagramiini. Sitä lukiessa palautuu mieleen muistot Lontoon hostellista, jossa juotiin viiniä meidän uuden huonetoverin kanssa, naurettiin paljon, oltiin kaikki eri kulttuureista, tultiin hyvin juttuun, yhdistävänä kielenä englanti ja yön pikkutunneilla pelattiin julkkispeliä ruokailusalin pirttipöydän ääressä.
Mä en ole koskaan ollut kova tyttö unelmoimaan. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin pari vähän isompaa unelmaa, joiden eteen pyrin koko ajan tekemään töitä, ihan päivittäin. On vain vähän huono juttu mun kaltaiselle ihmiselle, ettei kaikki tapahdu yhdessä yössä, vaan isompien unelmien rakentaminen vaatii kovaa työtä ja aikaa. Se täytyisi pitää mielessä, kun haluaa tavoittaa jotain suurempaa käsiensä ulottuville. Mun täytyy toisinaan lyödä päätä seinään ja muistuttaa itseäni olla luovuttamatta. Kyllä se työ vielä jonain päivänä palkitaan.

Yksi unelmistani on oppia elämään paremmin yhdessä hetkessä. Etten miettisi liikaa tulevaa ja kaikkea mitä ennen sitä voisi tapahtua. Olen joskus ehkä liikaakin miettinyt näitä juttuja ja moni juttu on saattanut mennä sivu suun sen takia. Tällä hetkellä mulla on vaan tosi turhautunut olo itseeni ja kaikkeen yleisesti. Vaikka tiedän, etten polje paikoillani, se kuitenkin tuntuu siltä - ainakin ajoittain näin väsyneenä ja sohvan pohjalle hautautuneena.
kuvat: Joanna Suomalainen/muokkaus: minä

Tiedän, että useimmiten nämä fiilikset ovat väliaikaisia. Huomenna mulla saattaa olla jo vähän parempi fiilis kaikesta, mutta kyllä nää samat tunteet kytee takaraivossa päivästä toiseen. Kaipaan jotain kipinää, joka pistää mut hyppimään jokaiseen vesilammikkoon välittämättä siitä, että sukat kastuu yhä uudelleen ja uudelleen. 

Mä kaipaan jotain
ennenkuulumatonta, tuntematonta
kaunista.
Vierasta tuulenvirettä
tuttua onnea.

Missä olet?

6 kommenttia:

  1. Tykkään sun blogista, kirjoitus- ja vaatetyylistä tosi paljon :3 oot jotenki sympaattisen oloinen henkilö ja nää kuvat joka kerta ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, ihana kuulla että tykkäät :) <3

      Poista
  2. Kuule rakkaus sinä siellä, täällä yksi joka tunnistaa tasan nuo samat fiilikset! Ja just toi hetkessä eläminen, sitä oon kans oppinut nyt pikku hiljaa toteuttamaan ja olemaan ihan siinä hetkessä eikä aina siellä missä ei ole tai mitä ei ole. Että samoilla vesillä ollaan ainakin tälleen välillä, mutta eiköhän me kaikki joskus? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tottahan tuo on. Pikkuhiljaa se fiilis ehkä paranee? :) Kiitti kommentista muru <3

      Poista
  3. Kuulostaa tutuilta ajatuksilta! <3 Oot ihana, tää blogi on ihana ja sun kirjotustyyli, se vasta onkin ihana! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sielunsiskoja löytyy. Kiitos kovasti, olen otettu! <3

      Poista