tiistai 13. syyskuuta 2016

Terapeuttinen brownie

Olipa kerran sunnuntai-ilta.

Se sunnuntai oli pyhitetty levolle ja sen ohella syömiselle. Olipa kerran herkkuhimoinen ja hieman väsynyt tyyppi, joka halusi herkutella ilman huonoa oloa. Se tyyppi mietti pitkät tovit herkkuvaihotehtoja ja lopulta se tajusi, että sen tekee hirveästi mieli jotain tosi terapeuttista suklaamössöä. Ja sitten se päätti leipoa sellaista.
Haha, koitin jekuttaa teitä vähän - se tyyppi tuossa tarinassa olin minä. Ette varmaan tajuneet. No mutta, mä olin kuitenkin se herkkuhimoissa mölliskelevä tyyppi. Leivoin aluksi yhden satsin tätä jumalten herkkua, mutta se ei onnistunut. Siitä tuli niin vahvan makuista, ettei edes naapurit avanneet mulle oveaan, kun yritin viedä niitä heille (veikkaan, että ne seuraa mua snäpissä ja kuuli kuinka vahvan makuinen siitä satsista tuli. "Tolle me ei kyllä ovea avata"). No joo, mitä tehdään kun päällä on mun-on-pakko-saada-brownieta-himo ja puolet siitä himosta lähtee jo pelkkää taikinaa syömällä? Tietty pitää lähteä kauppaan hakemaan uudet raaka-aineet ja kehittää reseptiä hieman.
Antakaa pieni hetki tuon taikinan kuolaamiselle.

Joo, malttakaa vielä hetki. Ja mä voin vastata teidän kysymykseen, joka tällä hetkellä päässänne huutaa: Kyllä, toi oli ihan saakelin hyvää taikinaa. 

No niin, jatketaan.

Jumalten brownie, edes astetta terveellisempi versio:

4 dl jauhoja (itse käytin tattarijauhoja)
2 dl kookossokeria
2 dl tummaa kaakaojauhetta (ei raakakaakaota!)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2dl vettä
1dl öljyä
1 tl vaniljaa
1 rkl kookosnektaria tai hunajaa
tummia suklaapaloja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita keskenään Jauhot, sokeri, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Sen jälkeen sekoita mukaan vielä vesi, öljy, suklaapalat, kookosnektari/hunaja sekä vanilja. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutusta. Aseta vuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Muista vahtia leipomustasi, ettei se paistu liian kuivaksi.
Tämä on todella helppo sekä nopea leipomus - suosittelen kokeilemaan! Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun mitään brownieita leivoin, joten vaikeuksien kautta voittoon :)

Lähteekö testiin? Mukavaa päivää jokaiselle teistä <3

8 kommenttia:

  1. Nams kuulostaa hyvältä! Mitäs muita jauhoja tohon vois käyttää jos ei jaksais hakee kaupasta tattarijauhoi vaan tota varten? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä varmasti mitkä tahansa jauhot käy, ite en vaan halunnut valkoista jauhoa käyttää ja noita jauhoja löytyi kaapista :-D Kun tattarijauhokin on vähän sellasta karkeaa niin en näe syytä miksei hienompikin jauho kelpaisi :)

      Poista
  2. Oi täytyy ehdottomasti testata!

    VastaaPoista
  3. Toi taikina näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Mulla on seuraavaks kokeiltavien listalla suklaa-hunajabrowniet, mut tätäkin ohjetta täytyy kyllä kokeilla, näyttää niiiin täydelliseltä... Oon jotenki aina "pelänny" paljon jauhoa sisältäviä brownie-ohjeita, kun oon joskus onnistunu saamaan niistä vähän tylsiä verrattuna sellasten reseptien mukaan tehtyihin, joissa on oikeestaan vaan suklaata, sokeria/muuta makeutusta, kananmunia ja rasvaa, nyt kyllä rohkenen antamaan vähän erilaisillekin resepteille mahdollisuuden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa-hunajabrowniet kuulostaa ihanalta! Ja siis onhan tämäkin sellainen hieman 'kuiva' koostumus jos vertaa sellaiseen missä on juurikin pelkkää rasvaa ja sokeria (karkeasti ilmaisuna), mutta nuo suklaapalat tuo mukaan ihanaa kosteutta :) Haha en kestä, aina kun nään tän postauksen niin pitää hakea aina pala brownieta :-D

      Poista