maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uusi motivaatio

Heissan!

Kirjoittelinkin parisen viikkoa sitten siitä, kuinka mulla on ollut vähän vaikeuksia motivoida itseäni treenaamaan yksin. Itse treenimotivaatiota löytyy, mutta yksin salille lähteminen on ollut tosi korkean kynnyksen juttu ja olen tosi paljon ruvennut kaipaamaan ryhmässä tekemistä. Crossfitissa totuin siihen, että ryhmän läsnäolo tsemppaa aina ja pikkuhiljaa alkoi tulla ikävä sitä, vaikka tykkäänkin nykyään käydä vaihtelevasti meidän salin ryhmäliikunnoissa yms. 
Kävimme pari viikkoa sitten kuvailemassa juuri korkatussa TFW Konalassa. Yhtäkkiä asia johti toiseen ja tällä hetkellä mulla onkin sinne kuukauden treenipassi voimassa. Tänään oli ensimmäinen hurrikaanitreeni ja voi jummi mikä fiilis! Kyseessä on kiertoharjoittelumainen paritreeni, jossa tulee taatusti hiki kaverin tsemppaamisen ohella. Tämä testikuukausi ei voisi tulla parempaan saumaan ja eihän sitä tiedä, vaikka jäisinkin vakkaritreenaajaksi! 
kuvat: Janina
edit: Minä

On se kyllä kumma, miten paljon ryhmähenki tsemppaa eteenpäin. TFW:lla on aina ollut tosi hyvä meno, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. En malta odottaa tulevia treenejä, jolloin pääsen haastamaan itseäni ja kokeilemaan uusia juttuja. 

Yritän paraikaa järkkäillä meille (kyllä, mulle ja sulle!!) jotain kivaa yhteistreeniä kyseiselle salille. Löytyykö sieltä kiinnostuneita? 

2 kommenttia:

  1. Mullakin on aika kova kynnys lähteä yksin salille, mutta tiiän että saan aina paljon enemmän aikaan verrattuna siihen jos menisin mun poikaystävän kanssa =D Noin kolme vuotta sitten kävin tosi ahkerasti Rekolan Raikkaan ryhmäliikuntatunneilla, step-aerobic oli kyl mun lemppari! Täällä ei oikeen mitään samankaltasta halpaa liikuntayhdistystä ole niin mun pitäs maksaa toiselle salille jäsenyyttä, että pääsisin ryhmäliikuntatunneille, mutta tällä hetkellä ei kyllä ole siihen varaa. En sitten tiiä jos voiskin sopia, että kävisin pelkästään ryhmäliikuntatunneilla ja maksaisin sitten vähän alempaa hintaa =) En tiedä vielä, nyt on onneks paljon motivaatiota ku just tänään kävin vaa'alla ja kahen viikon aikana on tippunu kaks kiloa! Jeee, tästä se kehon muokkaaminen alkaa.

    VastaaPoista