keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Mitä kuuluu?

Hei!

Pitkästä aikaa mulla tuli sellainen fiilis, että voisin höpötellä tänne vähän kuulumisia ja fiiliksiä elämästä ylipäätään. Tuntuu siltä, että nykyään kirjoittaminen ei ollenkaan luonnistu multa ja oonkin suosiolla jättänyt sen minimiin ja keskittynyt kuvien jakamiseen. On ollut kiva huomata, että te yhä käytte täällä siitäkin huolimatta :) 
Mitä mä oon puuhaillut? Oon ollut heinäkuun ajan kesälomalla ja uhkaavasti nämä lomapäivät vähenevät loppuviikkoa kohti. Maanantaina palaan töihin, vaikkakin tosi innostuneena! Kevät meni vähän siten, että koitettiin hoitaa meneillään olevat hommat pois alta ja nyt syksyn tullen pääsen minäkin projekteihin mukaan ihan alusta alkaen. Jes! 
No mites tää kesä on mennyt? Käväisin Espanjassa ja se oli ihan mahtava reissu. Paljon aurinkoa, uimista, viiniä, herkullista ruokaa, treeniä ja valokuvausta. Ajeltiin avoautolla paikasta toiseen ja nautittiin elämästä. Mitäpä siihen lisäämään. Espanjan reissun lisäksi on käyty mökillä, tanssittu aamun pikkutunneille asti, kuunneltu teinivuosien nostalgiamusiikkia Kaivopuiston kallioilla, sisustettu kotia, katsottu Netflixiä, valokuvailtu iltahämärässä, syöty ehkä liiankin paljon ulkona, kierrelty kirppareita... 
Voin ehkä ensimmäistä kertaa sanoa, että olen nauttinut kesästä ihan täydellä kapasiteetilla. Mennyt niin fiiliksen mukaan, ettei varmaan enempää voi mennä. 

Ja mä olen nauttinut. Ai että mä olen nauttinut. 
Eilen lähdettiin ekstempore Annikan kanssa räpsimään näitä postauksen kuvia. Kesäinen ilta, jolloin aurinko on juuri painumassa mailleen, ilmassa tuoksuu metsä ja raikas ilta. 

Näitä hetkiä tulen ikävöimään loskaisina ja pimeinä talvikuukausina.
Mutta niiden aika ei ole vielä. Nyt nautitaan vielä kun voidaan, ulkona paistaa aurinko ja elämä on kevyttä just nyt. 

Rakkautta kaikille <3 

8 kommenttia:

  1. Oi saanko kysyä, mistä noi housut on? Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Ne on Monkista, ihan uudet :-) Eli pitäis löytyä kaupoista vielä!

      Poista
  2. Kuulostaa, että kesälomasi on ollut juuri mitä sen pitääkin olla! Bueno 🙂
    Toivottavasti saamme nauttia kauniista ilmoista vielä pitkälle syksyyn 👍
    Ja kivoja kuvia muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, loma oli oikein ihana :)<3 Pidetään peukkuja hyville ilmoille! Kiitos paljon!

      Poista
  3. Upeita kuvia! Ja ihana tunnelma tässä postauksessa. Selailin blogiasi ja vakuutuin aika paljon, pakko jäädä lukijaksi kun jotenkin niin kivan olonen blogi ja kuvat, noh ne nyt on todella hienoja. Toivottavasti et nyt lopeta ainakaan bloggaamista kun mä just vasta löysin tieni tänne! :D

    https://laura-linnea.blogspot.se/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentista, tervetuloa seurailemaan! Ei ole aikeissa lopettaa kokonaan bloggailua, vaikka postaustahti onkin hieman (krhm) hidastunut :D

      Poista