sunnuntai 20. tammikuuta 2013

ABICRUIZEEEE

 I tried to be a duck.. and I became a teacher. Wait, what?
Kuvia vähän sekaisin sieltä sun täältä, mutta pointti käynee käikille selväksi - hengissä ollaan ja huhhuh mikä risteily! Meillä tosiaan oli abiristeily jo nyt ja toisaalta ihan hyvä päästä tässä kirjoituksiin lukujen lomassa hetkeksi hengähtämään ja nollailemaan. Ja koska risteilyt on risteilyjä, ei draamaltakaan vältytty. Ruotsiinkin selvittiin aamulla ja voi kuinka mäkkisafka maistuukaan hyvältä rankan illan jälkeen! Pieniä shoppailujakin tein, joita voin sitten myöhemmin pistää näkyville. Oli ihanaa päästä käymään Ruotsissa kaupoilla, vaikka alkuperäinen suunnitelma olis ollut vaan jäädä laivaan koko päiväksi.. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin ihan mahtava reissu ja kuten sanoin tossa eilen aamulla, ei risteilyjä kestä kun vaan kerran vuodessa :-D

Nyt makoilen uudessa 140cm leveässä sängyssä, ikävöin nyt jo poikaystävää joka lähti tänään takaisin santahaminaan (möö, inttileskeily on pebasta. Miten teillä muilla on sujunut?) ja suunnittelen taas huomenna alkavia treenejä. Juhuu, täältä tullaan kesäkunto!

ps. Meillä ei tarkastettu kenenkään laukkuja ja mun Passoa, skumppa ja pieni tequila sai olla ihan rauhassa :-D Kaipa se vähän siitä riippuu minkä näköstä porukkaa on laivaan menossa ja vähän tuuriakin se on (Että onko ne tyyliin päättäny että nyt tarkastetaan laukut vaiko ei). Eli aina kannattaa yrittää!

8 kommenttia:

  1. Eiks teitä ollu eka kaks pitää tätä blogia pystyssä? :o

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia :-D oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
  3. anonyymi: joo, mutta Kaisa ei tuntenutkaan juttua omakseen :-(

    Emilia: Hah, kiitos paljon!

    VastaaPoista
  4. huh huh..omaa risteilyä kauhulla odottaen..:DD

    VastaaPoista
  5. jesarilla viinapullo reiteen ja mekko päälle!

    VastaaPoista
  6. Inttileskeily suckss :( jouduin vasten tahtoani luopumaan poikkiksesta eilen illalla, mut onneks toisaalta nää viikot menee nopeeta ja ainaki ne pääsee lomille melkee joku vkl :p Parolassa on siis mieheni.. itekki tän vuoden abi ni onneks tekemistä riittää ;P

    VastaaPoista
  7. Ekat kaks viikkoo inttileskenä takana ja voi luoja miten aika menee hitaasti :/ poikkis lähti tänään takasin,onneks oli pitkä vklp yhessä:) nyt taas kaks viikkoo siel kii ja sit se onneks tuleekin joka vklp kotiiin!:) ehkäpä tää tästä alkaa sujua vaik ikävä onki kova..hyvä et teillä oli kiva risteily,nyt ehkä jaksaaki lukee kirjotuksiin;)

    VastaaPoista
  8. K: ei tarvi kauhulla ;)

    Anonyymi: Hei, miks sen keksiny tota vuosi sitten! :-D

    Anonyymi: Jeps :( tottahan se on ja itelläkin kun on nyt viikolla niin paljon tekemistä että ihan hyvä vaan se on.. Yhteydenpito kun vaan on vähäisempää niin siihen pitää totutella.

    Anonyymi: Ei kannata ajatella koko asiaa, niin se aika menee nopeiten. Ja uskon että suhdetta oppii arvostaa vielä potenssiin kymmenen, kun yhteistä aikaa on paljon vähemmän (me tosin ollaan muutenkin totuttu näkeen vaan viikonloppusin että ei silleen poikkee mitenkään). Tsemppiä! :-)

    VastaaPoista