maanantai 29. joulukuuta 2014

#vainjoululahjajutut

Aurinkoista maanantaita kaikille! Mulle tää ei onneksi tunnu normaalille maanantaille, koska oon onnellisesti lomalla. Tsemppiä kaikille, ketkä palasivat jo töiden pariin joulun jälkeen! Musta on itse asiassa tosi outoa, ettei mulla ole yli viikkoon mitään velvollisuuksia hoidettavana. Täysin hämmentävää mulle, kun yleensä olen tottunut vähintään parin vapaapäivän jälkeen palaamaan koulun ja/tai töiden pariin. Tämä loma tulee kyllä tarpeeseen, ihan luksusta!

 Sitten asiaan. Ajattelin näyttää teille joitain lahjoja, joita sain jouluna. Olin tänä vuonna toivonut muutamia juttuja, joita olen pidemmän aikaa kaivannut. Sain itse asiassa kaiken mitä toivoinkin :) Ei ollut mitään isoja juttuja, joten ne oli varmasti helppo toteuttaa. Muistellen nuoruuden vuosia, kun lahjalistalla oli puhelinta ja kalliita tavaroita objektiiveista lahjakortteihin - urpo mä! gifts2 Olin tosi pitkään kaivannut esimerkiksi foamrolleria tänne kotiin, kun olen aina salitreenin jälkeen jäänyt salille rullailemaan. Nyt sain sen vihdoin ja sillä on ihana rullailla samalla, kun katselee telkkaria. Toinen juttu mitä olin jo pitkään himoinnut, mutta piheyteni takia en ollut raaskinut ostaa, oli tuo Four Sigma Foodsin Reishi- jauhe. En aio tässä vielä tarkemmin selittää mitä se on, sillä aion tehdä siitä erillisen postauksen jossain vaiheessa. Laittakaahan Googleen jos kiinnostaa, sieltä löytyy hirveästi infoa :-) Niiden lisäksi sain tietysti kasat suklaata (sain lisää vielä synttärilahjaksikin, joten voitte vaan kuvitella meidän suklaavarastot tällä hetkellä..), sukkia, kahvakuulan (!!), kynttiläjuttuja, saippuaa, muutamia juttuja kotiin, Iittalan viinilaseja, raakasuklaata ja kylmäpuristettua kookosöljyä.. Etualalla näkyy myös pikkusisaruksien tekemät hamahelmi- joululahjat. Ne oli niin hienosti paketoitu ja kaikkea, sydän sulaa!gifts3 Sain myös uutta teetä kokoelmaani (toi on tosi hyvää, nami!), sekä raakasuklaata. Mä en ole koskaan pahemmin raaskinut ostaa valmista raakasuklaata, vaan olen aina tehnyt sitä itse. Mielenkiinnolla odotan miltä tuo suklaa maistuu! Mä jotenkin rakastan tätä kuvaa, kun kaikki noi pakkaukset on niin herkullisen värisiä.gifts1 Tässä eräs tavara, jota olen niin kauan kaivannut! Mä olen nimittäin sellainen, joka mielellään paahtaa kaikki leivät mitä ikinä syökään. Leipä on niin paljon parempaa paahdettuna. Olen niin iloinen, että saatiin tää nyt vihdoin lahjaksi ja innostuinkin heti sen verran että kävin ostamassa pussin jälkiuunipaloja ja oon vedellyt niitä lähipäivät. Ihan parasta! En syö nykyään leipää yhtä paljon kuin ennen, mutta se on aina yhtä suuri nautinto kun sitä saa paahdettuna :-) gifts Tässä vielä kuvaa meidän kuivakaapista, josta mä olen periaatteessa vallannut nuo kaksi ylintä hyllyä. Siellä on komea rivi eri teelajeja ja tossa ei ole edes kaikki, vaan osa on purkeissa pöydällä. Niiden takana on superfoodeja ja kieltämättä tila alkaa vähän käymään vähiin.. Mun pitää keksiä jotain uusia säilytyspaikkoja noille, nimittäin aina kun tarvitsen tuolta takaa montaa eri pussia (esimerkiksi kun teen suklaata), meinaa kaikki muuta lentää lattialle ja se on kieltämättä vähän hankalaa :-D Sain synttärilahjaksi vielä lisää raakasuklaata ja Four Sigma Foodsin purkkeja, että tää on nyt vieläkin täydempi.. Olisko jollain neuvoja tyyliin "Näin järjestelet superfoodisi käytännöllisemmin kerrostaloasunnossa"? Hehehe..

Siinäpä mun joululahjoja! Olin todella mielissään joka ikisestä lahjasta ja haluan korostaa, ettei lahjat ole mulle todellakaan joulun kohokohta. Näin vanhetessa huomaa arvostavansa joulussa ihan muita asioita lahjojen sijaan. Nykyään toivonkin juuri jotain tavaroita/asioita, joita tulisin kuitenkin jossain vaiheessa itse ostamaan.

Minkäslaisia lahjoja te saitte, oliko mieluisia juttuja? :-) Kiinnostaisko teitä postaus mun käyttämistä superfoodeista?

8 kommenttia:

  1. Kokeile kaappiin koria johon laitat kaikki pienet paketit ja pussit! Helpompi kaivaa jotain tiettyä pakettia pöydällä korista kun kaapista kaikkien pussien takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, enpä ole tajunnut noin loogista ratkaisua :-D Kiitos!

      Poista
  2. Hei millä objektiivilla nä kuvat on otettu? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kuvat on otettu Sigman 10-20mm laajiksella :) Upea vehje sanon minä!

      Poista
  3. Hassua, luin varmaankin muutama vuosi sitten blogiasi ja eksyin uudelleen tänne! Mukavaa luettavaa, kiva blogi vieläkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletöntä, et löysit uudestaan tänne! Tervetuloa lueskelemaan jos siltä taas tuntuu :-)

      Poista
  4. Ilman leivänpaahdinta ei voi elää! Voi miten ihmeessä oot pärjännyt - mä oon kans nimittäin sellasta paahtaja -tyyppiä, että oksat pois :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta - kaipa sitä voi totutella elämään ilman tollasia kapistuksia kun se tarkoittaa omien rahojen säästymistä hahah.. Pihi mikä pihi mut samalla on tullut vähennettyä leivän puputtamista ;-)

      Poista