sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hikinen kotitreeni

Kaikille on varmaan tuttu tunne, kun päivällä on ollut jossain menossa ja sen jälkeen on suunnitellut käyvänsä kotona hakemassa salikamat ja seuraavaksi treenaamaan. Kotiin päästyä tää suunnitelma meinaa kuitenkin muuttaa suuntaa, kun pehmeä sohva, Netflixin koukuttava tv-sarja ja hyvä ruoka houkuttelevat enemmän kuin salille matkustaminen ja sitten siihen päälle vielä treenaaminen. Tää on mulle ehkä vähän tarpeettomankin tuttua.. Tänään tää meinas taas tapahtua, mutta onneksi eilisen herkuttelupäivän jälkeen olin niin täynnä intoa ja energiaa, että päätin pitkästä aikaa tehdä kunnollisen kotitreenin!

Olen pitkään jo vannonut kahvakuulan monipuolisuuden nimeen. Sillä voi tehdä vaikka mitä! Taas se todistettiin ja yllätyin itsekin, kuinka hyvin sain toteutettua tän treenin pelkällä kuulalla - tänään oli nimittäin vuorossa olkapäät. Katsotaan, mitä kaikkea sain tehtyä! reenit10 Pystysoutu: 3x10. Normaalisti teen tämän salilla 14kg kahvakuulalla molemmilla käsillä kiinni pitäen, mutta mulla on täällä käytössä vaan 8 kilon kuula, niin tää toimi tosi hyvin. reenit9 reenit8 Vipunostot: 3x10. Tää tuntui aluksi haastavalta kahvakuulan kanssa, kun teen tämän aina käsipainoilla, mutta yllättävän hyvin onnistuikin! reenit11 Kuula eteen suorin käsin 3x10. reenit12 reenit13 Pystypunnerrus vuorokäsin 3x10.

Siinä olikin olkapääosuus! Mielikuvitus meinasi loppua kesken tuon kuulan kanssa, mutta onneksi sain nämäkin liikkeet ihan hyvin tuntumaan. Normaalisti tekisin viparit vielä suorilla käsillä, mutta näin painavalla kuulalla en saanut niitä tehdyksi. Suurimman osan normiliikkeistä sain onneksi kuitenkin tehtyä!

Seuraavana vuorossa oli vatsat ja kyljet, että saataisiin kunnon hiki päälle. reenit7 reenit6 Vatsat kahvakuulaa rinnalla pitäen 3x15. reenit5 reenit4 Vuorikiipeilijä: Jalkoja koukistetaan vuorotellen 3x16. Polven voi tuoda joko suoraan saman puolen kainaloa kohti, tai kiertää toisen puolen kainaloon päin. Jälkimmäinen tuntuu suorien vatsojen sijaan enemmän vinoissa vatsalihaksissa. reenit3 reenit2 Kylkikierrot: 3x8 per puoli. Tässä ei tarvitse olla paljoa painoa, mulle riittää toi 8-10kg hyvin, pääasia on että liike on hallittu alusta loppuun! reenit1 reenit Kylkitaivutukset: 3x12. Tässäkin hallittu liike on kaiken A ja O!

Ai että tuli hyvä fiilis! Näiden jälkeen innostuin vielä laittamaan reggaetonia soimaan ja tanssin kymmenisen minuuttia - hirrrrvee hiki päällä ja mikä parasta, hauskaa oli! Olin jo unohtanut, kuinka ihanaa on treenata himassa, kun pääsee suoraan omaan suihkuun peseytymään ja sen jälkeen heti hyvät ruuat päälle. Tätä täytyy harrastaa useammin! Näin talvella on hyvä treenata kotona, kun ei ole liian kuuma, mutta ainakin meidän kämppä on kesällä niin sauna, ettei se tulisi kuuloonkaan. Nautitaan tästä siis vielä kun on mahdollisuus.

Mites iskee tällaiset treenipostaukset? Ajattelin ottaa tavoitteeksi yhden kunnon treenipostauksen per viikko, miltä kuulostaisi? En kuitenkaan ota siitä liikaa paineita, jos en esimerkiksi keksi mitään ideaa jollekin viikolle. Olisi kuitenkin kiva kuulla toiveita niihin liittyen, että niitä olisi helpompi toteuttaa :-)

4 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva postaus! Just nää kotitreenit on aina kivoja, varsinkin talvella ei tee mieli edes lähteä tonne ulos varsinkaan pitkän päivän jälkeen :D Näiden yhteydessä vois vaikka olla pari hyvää treenibiisiä, vaikka niihin liittyen postauksen juuri teitkin. Mutta jos uusia lemppareita löydät niin jaa ne ihmeessä tännekin :-) Pepputreeni ois tosi kiva! Ja tietty ihan perus vatsalihasliikkeiden esittelyt ja muut on tosi mielenkiintoisia. Mutta tosiaan, ei kannatakaan ottaa paineita, postaat sitten jos sopiva aihe löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Nimenomaan, salille lähteminen voi toisinaan olla erittäin haastavaa :( Kiitos toiveista, yritän toteuttaa niitä parhaani mukaan :-)

      Poista
  2. Ei vitsit oot hyvässä kunnossa! Koitin noita joitain käsiliikkeitä tehdä kotoani löytyvällä 7.5kg:n kuulalla ja huh, ei tullut yhtään mitään :-D Uusi yritys salilla pienemmällä painolla :-D Kiitos kivasta postauksesta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, nyt inhottaa kun oletin että onnistuis muillakin:-( Mut hyvä, teeppä salilla uudestaan hihi:)!

      Poista