tiistai 20. tammikuuta 2015

Never Denim?

Eilen lähdin metsästämään itselleni uusia mustia farkkuja. Mulla on ollut nyt muutamia kuukausia käytössä Crockerin farkkulegginssi-tyyliset housut, jotka ovat menneet pikkuhiljaa pusseille polvista ja muualtakin. Olipahan niihin tullut huomattavia kulumia sisäreisiinkin. Päätin, että nyt hankin mukavat, istuvat ja edes hieman kestävämmät housut kuin edeltäjänsä. Dr. Denimeitä en enää ottaisi vaikka ilmaiseksi saisin, ne ovat sen verran kertakäyttökamaa. Parit olen erehtynyt joskus aikoinaan ostamaan ja ne ovat menneet rikki alta aikayksikön. Niimpä kävin JC:ss sovittamassa esimerkiksi Leviksiä ja Tigerin farkkuja, mutta ne eivät istuneet hyvin.

Olin siis valmis maksamaan vähän enemmänkin näistä housuista, jos vaan löytäisin mukavat. Epätoivon hetkellä muistin, kuinka olen kuullut paljon kehuja Bik Bokin Never Denimeistä. Kuulemma pitävät muotonsa ja värinsä yllättävän pitkään ja pysyvät muutenkin hyvinä. Olihan sitä sitten pakko lähteä niitä sovittamaan - vaikkakin hieman skeptisellä asenteella. Voiko farkkulegginssit muka oikeasti kestää hyvinä enemmän kuin kaksi kuukautta? Kun vetäisin housut jalkaan, ymmärsin kaiken hypetyksen. Super mukavat, eivät puristaneet mistään, näyttivät hyviltä ja mikä parasta - ei maksa maltaita! Juttelin pitkän tovin supermukavan myyjän kanssa ummet ja lammet farkuista ja näistä kyseisistä yksilöistä ja vaihtelin muutamia eri malleja keskenään ja koitin päättää mikä olisi paras. Lopulta päätin ottaa korkeavyötäröiset yksilöt mukaani ja yhtään en ole katunut! Tänään oli ihana vetää housut jalkaan, kun mistään ei pussita ja housut istuu kuin unelma. Hintaa niillä oli siis alle 60 euroa ja mun mielestä se on ihan kohtuu hinta, jos housut pysyvät hyvinä pidempään! Saa nähdä miten käy, tällä hetkellä olen ainakin todella tyytyväinen valintaani :-)
wall5 wall wall3 wall7 wall1 takki Mango/ housut Bik Bok/ huivi Forever21/ kengät Timberland/ nahkahanskat H&M/ 

Sellainen tarina mun housujenmetsästyksestä. Tänään oltiin Lauran kanssa kuvailemassa, kiitos kuvista kuuluu taas hänelle! Tänään oli just hyvä kuvausilma, kun ei ollut liian kylmä, ei tuullut, ei satanut.. Lisää tällaisia, kiitos. Kuvailun jälkeen tulin kotiin tekemään ihanaa kanasalaattia ja katsoin jakson Devious Maidsia. Siinäpä muuten yksi hyvä sarja, jota olen katsonut jo tuotantokauden verran. Vihdoin löysin jonkun sarjan, mitä jaksan seurata! Suosittelen sitä lämpimästi, jos Täydelliset Naiset ovat taannoin yhtään iskeneet. Tänään olis vielä ohjelmassa kuntosalilla käyntiä ja uuden telkkarin asentamista, jonka poikaystävä käy meille hakemassa. Jee, ei enää tarvitse töllöttää tuota 23 tuumaista pikkunäyttöä :-)

Palaillaan taas, ihanat!

14 kommenttia:

  1. Hei mikä koko sulla on noista housuista? :) Mä tiedän nyt mitkä housut käyn seuraavan kerran kotiuttamassa, jospa vihdoin löytyis ne täydelliset mustat pöksyt jotka on mukavat, tarpeeks korkeavyötäröiset eikä kerää karvaa hulluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on L- koko ja M meinas kans mennä mut päädyin sit noihin ettei mee heti rikki kun on liian pieni koko :-D Noissa on aika reilu mitoitus jos vertaa Dr. denimeihin, että kannattaa kokeilla vähän pienempää mihin on tottunut!

      Poista
  2. Mie oon kans ihastunu noihin never denimeihin! Paljon paremmat ku dr.denimit, joita on tullu myös muutamat kulutettua :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana asu!! Miten noiden housujen lahkeet, onko hyvän pituset! kun itelläkin tätä säären pituutta löytyy :D ja juurikin noille dr.denimeille oon kauan ettiny korvaajaa... :D pitääpä käydä testaamassa noita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura:) Mulle noi on just sopivan pitkät ja vähän tulee ryppyä, mut mulla ei ookaan oikein ollu ongelmana lahkeiden pituus kun jalat on lyhyemmät selkään suhteutettuna! Mutta siis uskon että sullekin löytyy tarpeeksi pitkät, nimittäin ei oo todellakaan lyhyimmästä päästä nuo lahkeet:)

      Poista
  4. Mulla on kahdetkin BikBokin Never Denimit, toiset on mustat vahanpintaset ja ohuempaa materiaalia (enemmän just leggingsmäiset) ja toiset tummansiniset, paksumpaa ja pehmeempää matskua (farkkumaiset). Mustat ostin viime maalikuussa ja käytännössä ne oli jalassa koko kevään ja syksyn (siis housupäivinä, käytän paljon hameita myös, joten ihan 24/7 ne ei ollu jalassa), eikä niissä oo vielä mitään pussittamisen merkkejä. Nää tummansiniset paksummat ostin muistaakseni marraskuussa ja oon käyttäny siitä pitäen varmaan viitenä päivänä viikossa ja ihan loistavat on edelleen: pikkasen ehkä löystyneet mutta ei pussita mistään. Mulla nää on korkeevyötäröiset ja vähän turhanki väljät vyötäröltä mikä varmaan osaltaan vaikuttaa siihen, että tuntuu pikkasen löysemmiltä. :) Mut mitään sellasta näkyvää pussittamista tai venymistä ei tosiaan oo tapahtunut kummillekaan pöksyille! Mä en kyllä myöskään ikinä pese farkkuja vaan tuuletan ja poistan mahdolliset tahrat, kyllähän kaikki farkut pesujen myötä menee lopulta pilalle. Hahaha tää on niin ku joku fanikirje housuille, mutta kun oon vaan tykännyt näistä niin paljon! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, hyvältä kuulostaa! Itse aion olla pesemättä näitä koneessa, niin kuin olen aiemminkin tehnyt. Käsinpesu, ulos ja pakkaseen niin sillä pärjää tosi hyvin ja housujen käyttöikä kasvaa varmasti huomattavasti:-) Toivotaan että munkin housut kestäisi yhtä hyvin!

      Poista
  5. Mulla on samaiset pökät ja ihan mahtavat ollu! Tänään niihin kuitenkin tuli reikä sisäreiteen :( vaikka ostettu lokakuun lopulla.. harmittaa kyllä, enkä tiedä nyt pitäiskö ostaa uudet samanlaiset vai meneekö nekin rikki:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, oliko se sellaisen kuluman aikaansaannos vai repesikö se kun teit jonkun äkkinäisen liikkeen? Sulla ei kyllä oo ne kauheen kauan olleet :-(

      Poista
  6. Voi että toi viimenen kuva on i-ha-na :-) Itellä ei oo Never Demineistä kokemusta, mutta tulevaisuutta ajatellen voin suositella Monkin farkkuvalikoimaa! Ostin vähän aikaa sitten elämäni ensimmäistä kertaa hyvät ja istuvat siniset farkut, enkä malttais ottaa niitä jalasta ollenkaan pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiitos vinkistä! Mulla olis nimittäin seuraavaksi hankinnan alla jotkut harmahtavat/karumman näköset farkut niin vois käydä sieltäkin katsomassa vaihtoehtoja :-) Kiitos!

      Poista
  7. Ihania kuvia susta! Mulla kanssa noi Never Denimit käytössä, niiiiin mukavat jalassa, pitää värinsä hyvin ja kaikenlisäksi just opiskelijabudjetillekin sopivat hah :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Natalia :-)! Nimenomaan, just näin ja ei todellakaan ole hinnalla pilatut!:)

      Poista