torstai 8. tammikuuta 2015

Ruutupaitaa mä metsästän

ruutu3 ruutu ruutu2 ruutu1 Heips! Tänään olen viettänyt rentoa päivää kaverin luona kahvitellessa ja kuulumisia kertomassa, kaupassa käymällä ja ruokaa laittamalla. Kello ei ole edes viittä ja mulla on koko ilta aikaa puuhata kaikkea rentoa. Ihanaa! Aion ottaa loman viimeisistä päivistä kaiken irti, kun saa vaan rentoilla ja olla tekemättä mitään. Salillekin menisin, mutta en nyt ymmärrä kun taas on aivastuttanut ja ollut vähän köhää eilen ja tänään. Eilen salilla ollessani tuli jopa hieman kuumeinen olo ja alkoi vähän pelottamaan seuraukset. Tänään olen siis ottanut vaan iisisti ja toivon olon olevan parempi huomenissa niin pääsisin taas salille. Plääh.

Kuvissa puolestaan näkyy mun alennusmyyntihankinta, nimittäin tuo ruutupaita löytyi Mangosta kolmellatoista eurolla. Olen ikuisuuden etsinyt sopivaa ruutupaitaa itselleni ja koska olen todella tarkka siitä minkä värinen se saa olla, on sen löytäminen ollut kahta vaikeampaa. Nyt löysin tuollaisen mekon, joka yllätys yllätys oli mulle aivan liian pieni mekoksi, joten hieman vyötäröä kääntämällä saan siitä tuollaisen kivan tunikan. Miltäs näyttää teidän silmään?

Nyt aion katsoa nauhotettuja Sinkkuelämää- jaksoja ja illalla tulee taas pitkään odotetut kaksi jaksoa Kuudes Aisti- sarjaa. Onko joku teistä katsonut sitä? Rakastan rikossarjoja ja tää on taas yksi sellainen mun makuun. Jes jes! Ihanaa illan jatkoa kaikille :-)

4 kommenttia:

  1. Ihana sinä ja oli ihana nähdä tänään<3 pusipusi ja hauskaa iltaa kuudennen aistin parissa!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva käydä kylässä <3 Kiitos, innolla taas tapitan sitä!

      Poista