torstai 23. huhtikuuta 2015

Anna itsellesi lupa olla onnellinen

Do more things that make you happy. 

Olen lähiaikoina yhä enemmän alkanut ymmärtää sitä, kuinka tärkeää on oikeasti panostaa niihin asioihin elämässä joista nauttii ja jotka ovat itselleen tärkeitä. Hyvä olo tulee sisältä päin ja mikä olisikaan parempi keino tuottaa hyvää oloa kuin itselleen tärkeät jutut? Jollekin se voi olla aktiivinen ystävien kanssa hengailu, uusien ruokalajien kokeileminen, itsensä haastaminen millä tahansa elämän osa-alueella, huonon ihmissuhteen elämästään karsiminen, luonnossa liikkuminen.. Lista on loputon! 
hugo1
Mä olenkin jo aiemmin täällä tunnustanut olevani aikamoinen kotihiiri. Toki tykkään nähdä kavereita ja puuhata muutenkin kaikenlaista, mutta kaipaan aina päivittäin sellaista kotona hengailu aikaa ja saatan jopa ahdistua, jos sellaista en tule muutamaan päivään saamaan. Edes puolisen tuntia telkkarin tai kirjan parissa riittää. Usein suunnittelenkin menoni sen mukaan, etten ole liikkeellä niin myöhään ettei illalla jää rentoutumisaikaa. Tykkään myös mennä ajoissa nukkumaan, että herään pirteänä seuraavaan päivään. Alle kahdeksan tunnin unet on mulle ihan liian lyhyet, joten tämäkin asia kaipaa aina pientä suunnittelua. Mulla alkaa jo ihan hyvin olemaan näitä mummo-piirteitä, mutta niistä mä haluan pitää kiinni. Tiedättekö miksi? Koska kun ne on osana mun päivärytmiä kaiken muun ohella, olen pirteä ja hyvinvoiva. hugo2 Toinen asia, jolle olenkin lähiaikoina antanut ruhtinaallisesti aikaa on treenaaminen. Ties kuinka monet kerrat olen taas siitä paasannut täällä, mutta treeni saa mut voimaan kaikin puolin paremmin. Olen energinen, itsevarma ja virkeä. Jos treenittömiä päiviä kertyy useampi peräkkäin huomaan energiatasoni laskevan kuin silmissä. Tämän takia olen valmis karsimaan joistain muista menoista, kunhan pääsen treenaamaan tarpeeksi. Enkä tarkoita tässä nyt sitä, että peruisin tapaamisia kavereiden kanssa treenien takia tai valitsen mielummin treenit kuin sosialisoitumisen, vaan että voin esimerkiksi olla alkoholittomalla linjalla kavereiden kanssa lauantai-iltana, koska haluan päästä sunnuntaina juoksulenkille. Tiedän, että kostean illan jälkeen olo on kaikkea muuta kuin virkeä, joten miksi en valitsisi raikasta oloa herätessäni ärsytyksen sijaan? hugo
kuvat: Laura


Pienillä valinnoilla voi parantaa omaa jaksamista ja oloa, arkikin on huomattavasti helpompaa kun tekee pieniä muutoksia oman hyvinvointinsa eteen. Jos rakastat matkustelua, vähennä esimerkiksi ravintoloissa käyntiä - lopussa kiitos seisoo, kun pääset ulkomaille. Oletko löytänyt jonkin uuden harrastuksen, mutta kaveripiirissäsi ei innostuta siitä? Mene rohkeasti mukaan treeneihin jos se tekee sinut iloiseksi, sieltä saat varmasti uusia tuttuja. Rakastatko kuvataiteita? Järjestä aikaa vaikkapa maalaukselle, yksi tunti vähemmän telkkarin ääressä tekee jo ihmeitä unohtuneelle harrastukselle. Jos olet onnettomassa parisuhteessa, ota asia puheeksi ja jos tilanne vaatii, sano hyvästit. Älä tuhlaa elämääsi ihmisten kanssa, jotka eivät arvosta sinua. Tärkeintä on kuunnella omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan - kukaan muu ei voi kertoa mikä on just sulle parasta. Sen tiedät sinä itse ja suosittelen oikeasti miettimään niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi.

Mut tekee just nyt onnelliseksi hiljainen koti, kynttilänvalo, herkullinen iltapala ja kohta aukeava jännittävä kirja. Näihin tunnelmiin, heippa ihanat!

9 kommenttia:

  1. Loistava teksti!! Mut tekee niiin onnelliseksi matkustelu!! Tuleekin olemaan mielenkiintoista kotiutua ja koittaa löytää jälleen ne arjen pienet ilot kun ei elämä ookkaan enäö niin spesiaalia päivästä toiseen niinkun täällä Australiassa nytten!

    Mut syy miks lähin alunperin kommentoimaan, niin MISTÄ TUO IHANA PAITA ON?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Noora! Tsemppiä siihen, vaikka varmasti tulet arvostamaan pieniäkin juttuja täällä Suomen kamaralla ;-)

      Äääh, en valitettavasti tiedä kun ostin sen Kristalta joskus.. Päivitän tähän uuden kommentin jos saan Kristalta vastauksen sen alkuperästä!

      Poista
    2. Elikkäs Sheinsidelta kuulemma tilattu joskus :-)

      Poista
  2. Amen - Eli ei siis mitään lisättävää! Taas tuli sellaista tekstiä, joka olis voinu olla suoraan mun ajatuksista! :D Ihania ajatuksia ja kaunis sinä! <3 Mukavaa viikonloppua ja kivoja hetkiä mieleisten asioiden parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla, kiva että osasit samastua tekstiin :-) Kiitos samoin, rentouttavaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Jee Kata! Pisti omiakin ajatuksia liikkeelle :)

    VastaaPoista
  4. Voi kunpa mäkin olisin eilen valinnut toisin. Nyt olisi aika paljon freshimpi olo jos olisi mennyt vaikka puolilta öin nukkumaan kellon neljän sijaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no joo itse pääsin kans vasta kolmen jälkeen nukkumaan, mutta onneksi suhteellisen freesi olo nyt. Kerrankos sitä ;)

      Poista