keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Miksi en ikinä keksi mitään otsikkoa?

Skrillex & Diplo - To Ü (Feat. AlunaGeorge) Huomenta tyypit! Mä oon täällä nyt ihan vaan kertomassa tän päivän suunnitelmia ja jakamassa lähiaikojen julkaisemattomia kuvia. Ulkona näyttää ihan hirveeltä ja just sellaselta, ettei tekis mieli astua ovesta ulos ollenkaan, mutta mä oon jo kohta puolin lähtemässä Helsinkiin Heidin kanssa. Käydään tsekkaamassa pari showroomia (outoa että mä kirjoitan jotain tällaista, #fancymeininki) ja niistä sitten suuntaan vielä illaksi töihin. Sain nimittäin mahdollisuuden päästä tsekkaamaan tosi kivoja juttuja, ehkäpä kerron niistä lisää myöhemmin! Sateenvarjoa ja sateenkestäviä kenkiä (ei ole) mukaan vaan ja menoks! Sitä ennen kuitenkin pieni katsahdus mun kuvapäiväkirjaan n-y-t! we6 Tehtiin yks päivä Lauran kanssa aivan törkeen hyvää raakaherkkua - jos tollaisen cookie dough -tyylisen herkun resepti kiinnostaa niin huikatkaahan! we1we4we3 Pyrkimyksenäni oli ottaa kuva uudesta lempparipaidastani, jonka löysin parilla eurolla Fidasta. Tää on niin täydellisen värinen ja mallinenkin, siitä kuitenkin parempia kuvia lähitulevaisuudessa. Fida on kyllä sellainen paikka, että sieltä voi löytää varsinaisia aarteitakin, kunhan jaksaa penkoa!we8 Käytiin viime viikolla pitkästä aikaa Vapianossa - mä en oo käyny siellä varmaan yli vuoteen ja ai että oli hyvää! Mun ultimate lempparipasta on toi Pomodoro Mozzarella ja ilokseni huomasin, että sieltä saa myös valittua täysjyväpastan omaan annokseen! Joskus lukioikäisenä tuolla tuli käytyä ehkä vähän liiankin usein, joten ehkä pieni tauko onkin ollut paikallaan..we5we Tämän näköistä jälkeä tuli, kun yhdistettiin Heidin 6D runko mun Sigman laajikseen. Siis waaaaat, mä haluun kans ottaa tällasia kuvia! Ei siis auta muu kuin ryhtyä säästämään uutta kameraa varten, hah.

Ihanaa keskiviikkoa ihanat, huomenna se olis jo sitten vappuaatto! Mihin tää aika kuluu, vastahan oli pääsiäinen?

2 kommenttia:

  1. Oi toi paita näyttää tosi kivalta! Ja hei et oo ainut, joka ei keksi koskaan otsikkoa - siihen mulla ainakin yleensä menee enemmän aikaa kuin itse tekstiin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo siis mulla on aina kauhee struggle sen kanssa ja lopulta päädyn sit johonkin tosi tylsään ja kaikenkattavaan otsikkoon esim. päivämäärään :-D

      Poista