torstai 2. huhtikuuta 2015

Pieni irtiotto arjesta

Tere! Me tehtiin maanantaina minireissu lätäkön toiselle puolelle, nimittäin Tallinnaan. Poikaystävä oli luvannut mulle synttärilahajksi hotelliyön ja ehdotin taannoin, että miksei lähdettäis samalla käymään virossa! Siellä kun noi hotellit on huomattavasti halvempia kun täällä meillä päin ja ainahan se on välillä kiva lähteä käymään tutussa naapurikaupungissa :-)viroz3 Mitä meidän reissuun sitten kuului? Käytiin syömässä hyvin (oih, kyllä vain). Oltiin menossa Rataskaevu 16- nimiseen ravintolaan, jota on kehuttu maasta taivaisiin. Ilman pöytävarausta ei kuitenkaan sinne päästy ja meidät ohjattiin viereiseen ja ihan vastaavaan Pegasukseen. Vähän hipsterityylinen ravintola piti sisällään edullisen menun, hyvää palvelua ja ihan mielettömän maukasta ruokaa. Mä söin jänistä ja poikaystävä otti kunnon pihvin, siihen kylkeen hyvää punaviiniä ja jälkiruuaksi suklaafondantin. Ihan mielettömän hyvää ja koko setille jäi hintaa vain 23 euroa. Siis mitä, mä en Helsingissä koskaan raaski ottaa viiniä, saatika jälkkäriä ja tuolla ne molemmat sai sisällytettyä noin pieneen hintaan. Täytyy ottaa tavoitteeksi käydä useammin tuolla tolleen kunnolla syömässä, nami! viroz2 Yövyttiin Merchants House - nimisessä hotellissa, joka sijaitsi ihan siinä vanhan kaupungin aukion kupeessa, eli päästiin tosi nopeesti siitä joka paikkaan. Eräs ystäväni suositteli sitä mulle facebookissa ja oltiin tosi tyytyväisiä. Se ei ollut mistään kalleimmasta päästä, mutta ei ihan mikään kaikista halvinkaan. Mä nimittäin bongasin yhden tosi kivan näköisen hotellin, joka olikin tosi edullinen ja hetken googlettelun jälkeen löysin siitä arvostelun, että "Muuten kiva hotelli, mutta saatiin kotiinviemisinä luteita". No thanks! Päätettiin sit, että mihinkään ihan edullisimpaan ei lähdetä, mutta ei sen kaikista kalleinkaan tarvitse olla. Tää oli yöltä n. 90 euroa, joka on mun mielestä ihan kohtuullinen hinta, kun hintaan kuului kattava aamiainen ihanan tunnelmallisessa keskiajan tyylisessä kellarissa. viros4 Syömisen lisäksi käytiin tietysti shoppailemassa Virussa ja Rotermannilla, mä en löytänyt mitään ihmeellistä, mutta poikaystävälle löydettiin kivat Niken lenkkarit. Ollaan nyt samiksia, kun sen kengät on lähes saman väriset kun mun uudet Roshe runit, mutta vaan vähän eri malliset :-D Tällä herralla on sen verran iso kengännumero, että Suomesta on toisinaan hankalaa löytää mitään kivoja kenkiä. Itse asiassa löydettiin hänelle viimeksikin Tallinnassa shoppaillessa uudet kengät, nää reissut on siis tosi kannattavia!viroz viroz1 viroz5 Yksi asia jaksaa aina ihmetyttää näillä visiiteillä; ruuan hinta. Tottakai Virossa on paljon alhaisempi palkkataso kuin meillä ja elintaso muutenkin vähän matalampaa, mutta aina vaan ihmettelen sitä, kuinka edullisesti ruokaostoksissa pääsee. Käytiin tollaisessa lounasravintolassa, jossa kasasin itselleni salaattibuffetista annoksen ja otin silleen vähän varovasti, ettei ihan kauheesti tulis maksamaan. Siihen kylkeen toi ihana smoothie ja pala leipää. Ja paljonko nää maksoi? no hitsi jotain kuusi euroa! Ärsytti kyllä, etten ottanut enempää tuota salaattia, koska se oli niin hyvää että olisin ihan hyvin voinut vielä muutaman lisäeuron siitä maksaa. Maistoin tuolla muuten ensimmäistä kertaa Milkan Oreosuklaata... Siis, ihan liian hyvää ja oikeesti älkää maistako jos ette oo vielä maistanu, kun siihen tulee kauhea himo ja nytkin vaan himoitsen sitä koko ajan haha! Ihan hyvä ettei sitä myydä Suomessa, saattais nimittäin kertyä pari lisärengasta tohon vyötärölle..

Sellanen reissu tällä kertaa! Tämmöiset pienet arjen irtiotot tulee kyllä aina tarpeeseen, musta oli tosi kiva käydä tuolla ensimmäistä kertaa muulla kuin päiväristeilyllä. Vaikka ilmat eivät suosineet meitä (meillä on aina vähän huono tuuri näiden meidän reissujen kanssa, melkeen aina sataa tms), oli tosi rentouttavaa vaan haahuilla ympäriinsä ilman kiirettä. Kesällä sitten olisi uusintaa luvassa kaveriporukalla, ajateltiin varata hotellihuone ja lähteä vähän hauskanpitoon! Saa nähdä saadaanko järjestettyä, toivon ainakin kovasti niin :-)

Ihanaa pääsisäistä kaikille! Mä oon saanut hyviä tuplaliksavuoroja huomiselle ja sunnuntaille, joten mun osalta pääsiäisen vietto jää vähän vähiin. Ei siis haittaa, rahaa tulee ja pyhät menee hujahtaen ;-) Heippa, palataan taas!

14 kommenttia:

  1. AAAAH toi Milkan oreosuklaa. Ihan taivaallista! :D Toin sitä viime Tallinnan visiitillä kotiin ja katos kyllä nopeasti, kun oli niin hyvää. En oo ikinä maistanut parempaa suklaata. Toisaalta hyvä, ettei sitä saa Suomesta.. Ostaisin varmasti kaupan tyhjäksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo sanos muuta, mä söin sitä ihan liikaa jo ton vuorokauden aikana haha :-D!

      Poista
  2. Ihanalta näyttää teidän reissu:) Ja hei!! Rataskaevu on ihan paras ja sekin ihan uskomattoman halpa - oltiin kesällä ja otin salaatin, pääruuan ja lasin viiniä ja maksoi just vaivaset parikymppiä koko setti...:D Ihan uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo täytyy päästä sinne sit ens kerralla, siit oon kuullu nii paljon hyvää et pakko testata ja muodostaa omat mielipiteet <3__<3

      Poista
  3. Wihii, kiva että oli onnistunut reissu - me ollaan lähdössä Tallinnaan pidennetyksi viikonlopuksi torstaina, can't be happier! :-) Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa joskus sellanenkin paikka, kun Väike Resto, sieltä saa ihan taivaallisia hamppareita ja halpaan hintaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi miten kivaa :) Pitäkää tekin hauskaa! Kiitos vinkistä, kesällä vois käydä testaa sen paikan!

      Poista
  4. no voi teitä rakkauden herhiläisiä <3 :)

    VastaaPoista
  5. Suunnitelmissa olisi itsekkin lähteä Virossa käymään, kiitos hotelli vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, suosittelen tota hotellia kyllä, sinne vaan rentoutumaan ;-)

      Poista
  6. Oih hotelliyö kelpais tännekkin! Ihan meinas kateus iskeä! :p

    VastaaPoista
  7. Heiii! Missäpäin oli tuo kenkäkauppa? Oon ite lähössä viroon käymään ensi viikolla ja näyttää ihan must go paikalta! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli ihan siinä Virun kauppakeskuksessa alimmassa kerroksessa, Niken liikettä vastapäätä :-)

      Poista