lauantai 17. lokakuuta 2015

Entä jos?

.. Olisin syntynyt kuninkaalliseen perheeseen? Tietysti elämä olisi ihan erilaista kuin nykyään. Huvittavaa, kuinka lapsena oikeasti olin vähän kateellinen kuninkaallisille, kun luulin heidän elämänsä olevan niin hienoa ja upeaa. Tänä päivänä en haluaisi olla kuninkaallinen mistään hinnasta, sillä silloin olisi äärimmäisen tarkkaa miten voisin käyttäytyä julkisesti ja ylipäätään jokaista liikettäni seurattaisiin. Tosi ahdistava jo tuo pelkkä ajatuskin siitä.
talo
.. Minulla olisi vain viikko elinaikaa? Näkisin tietysti kaikkia rakkaita ihmisiä ja viettäisin heidän kanssaan aikaa. Kävisin hyppäämässä laskuvarjohypyn, söisin kaikkia lempiruokiani, tekisin jotain aivan päätöntä ja ultimaattisen noloa ja kävisin bilettämässä vielä viimeisen kerran jollain hyvällä porukalla.

.. Saisin käydä vain yhdessä ruokakaupassa koko loppuelämäni ajan? No rahallisesti kun miettii, niin varmaan Lidlissä kun käydään siellä muutenkin, mutta valikoimien puolesta Cittarissa. Prisma olis toisaalta sellainen hyvä väliinputoaja, sillä siellä on edullista ja valikoimat kattaa lähes kaiken mitä ihminen voi ruokakaupasta tarvita. Eli valitaan sitten se Prisma, koska Lidlin valikoimilla ei pitkälle pötkitä.

.. En saisi käyttää kuin maksimissaan 5e viikossa? Tää on paha, koska en tiedä mitä tekisin. Pitäis varmaan hamstrata ruokaa varastoon ennen tämmöisen säännön alkamista, koska jo pelkästään ruokaan menee niin paljon rahaa. Sanomattakin selvää, ettei silloin voisi ostaa yhtään mitään ylimääräistä. Mitä sillä viidelläkään eurolla tekis? Varmaan laittaisin säästöön :-D Ja laskutkin pitäis maksaa, mut kai sille olis joku poikkeussääntö, ha!
talo3
.. Maailma olisi täynnä samanlaisia ihmisiä? Vähänkö se olis karmivaa, kun kukaan ei juuri poikkeais kenestäkään ulkoisesti eikä luonteeltakaan. Oudot ihmiset on välttämättömiä, koska ne tuo maapallolle väriä ja vaihtelevuutta, eikös se kävis tylsäks jos kukaan ei olis outo? Kaikki vaan eläis monotonista elämää ja käyttäytyis inhimillisesti. Blaah, meinasin jo nukahtaa!

.. En olisi koskaan kiinnostunut urheilusta? Toivon, että tässä tapauksessa olisin löytänyt jonkun toisen harrastuksen! Muuten saattaisin olla joku sohvaperuna ja elämäänsä kyllästynyt yksilö. En edes pysty kuvittelemaan tällaista kauhuskenaariota :-D
talo5
.. Olisin syntynyt karkauspäivänä? Tätä mä oon miettinyt, että milloin karkauspäivätyypit juhlii synttäreitä? Mä varmaa juhlisin päivää ennen, kerta sais päättää ite, tai sit päivä ennen karkauspäivää ja sit se seuraava päivä olis vielä toinen juhlapäivä >:D Mä oon kuullu että yks kuka olis syntyny karkauspäivänä, lopetti synttäreidensä juhlimisen kokonaan koska ei ollu mitään virallista synttäripäivää vuosittain. Kuinka tylsää :-(
talo4
.. Puhelimet olisivat yhä kivikautisia ja internet olisi huomattavasti pienemmässä roolissa? Meidän kaikkien elämä olisi varmasti ainakin jonkin verran aktiivisempaa ja ei ehkä oltais niin laiskoja tietyssä suhteessa. Kun kaikki ei oo saatavilla netissä niin täytyy tehdä enemmän ihan oikeasti jotain omilla jaloilla ja käsillä, esimerkiksi vaatteet ostettais aina suoraan liikkeestä yms.

.. Saisin käyttää vain yhtä kosmetiikkatuotetta koko loppuelämäni ajan? Varmaan ripsiväri. Tää on kyllä aika paha, koska toisaalta haluaisin myös että iho olisi tasaisen värinen ja finnit sais peitettyä. No valitaan silti se ripsiväri!
talo1
.. Saisin huomenna lähteä mihin tahansa ulkomaille? Lähtisin ehdottomasti jonnekin missä on lämmintä, kirkkaan sinistä vettä ja rauhallista elämää. Jonnekin missä voisin vain hengailla riippumatossa hyvää kirjaa lukien. Eli kaaaauas pois täältä kylmyydestä!

.. Voittaisin lotossa? Ostaisin hienon asunnon Helsingistä, sijoittaisin osan johonkin fiksuun, lahjottaisin hyväntekeväisyyteen, antaisin perheelleni rahaa, toteuttaisin haaveitani jotka vaativat enemmän pätäkkää, hemmottelisin ystäviäni ja rakkaita ihmisiä.. Aina saa haaveilla!
talo2
.. Pitäisi valita olisitko sokea vai kuuro? Tätä ollaan kavereiden kanssa mietitty moneen otteeseen ihan lapsesta asti (ai kamala, miksi). Molemmat olisivat tietysti näin terveen näkökulmasta hirveitä, mutta ehkä sitten se kuuro. Ilman kuuloaistia ei kuule, mutta näkee kaiken ja elämä olisi varmasti paljon helpompaa kuin sokealla. Täytyy toivoa, ettei koskaan joutuisi kokemaan kumpaakaan.

Aurinkoista lauantaita kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti