sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Söndagsmys

Onnea on vapaa viikonloppu. Onnea on vähäiset suunnitelmat sen varalle ja vapaus tehdä mitä mieli tekee. Eilen lähdin käymään kolmatta kertaa hulluilla päivillä ja oon ihan onnellinen, että ne loppuu taas tältä erää. Hain sieltä kyllä suurimmaksi osaksi vaan ruokaa ja kotiin pieniä juttuja, mutta silti. Jotenkin siellä aina haluaa käydä vaikkei tarviskaan mitään! Hamstrasin sieltä kyllä paljon GoGreenin papuja ja linssejä, kun olivat halpoja ja sen lisäksi kävin pariin otteeseen hakemassa pari klementiinipussia kun olivat vaan euron kipale! Nyt tää niiden suurkuluttaja on onnellinen, haa! Niiden lisäksi mukaan tarttui uusi kylppärin matto ja pari käsipyyhettä. Niitä tarvii aina!IMG_0087IMG_0086
Eilen käytiin siskon kanssa katsomassa Yksin Marsissa- niminen elokuva. Mä olin nähnyt siitä aiemmin trailerin ja mietin, että haluaisin nähdä sen. Eilen sit keksittiin yhtäkkiä, että halutaan leffaan ja se oli just sattumalta tullut perjantaina ensi-iltaan. Saatiin onneksi varattua liput lopulta täyteen buukattuun leffasaliin ja mä tykkäsin leffasta tosi paljon. Mua ei yleensä kiinnosta scifileffat, mutta tollaset avaruusjutut iskee yleensä. Käytiin kattomassa 3D- versio ja se kannatti kyllä, vaikken normaalisti niistä pahemmin välitäkään. Leffa oli jännä ja mielenkiintoinen, suosittelen käymään tsekkaamassa!IMG_0077IMG_0092IMG_0097
kuvat: Joanna

Tämä aamu on alkanut rauhallisissa merkeissä. Valmistin itselleni herkullisen smoothiebowlin ja nautiskelin sitä samalla kun muokkasin kuvat tähän postaukseen. Nyt hörpin kuumaa kahvia ja istun hiljaisessa kämpässä samalla kun toinen asukas vetää yhä hirsiä. Jotenkin tosi rauhallista. Mua vaan ahdistaa meidän kämpän pieni sekasorto ja sille pitäis tehdä jotain. Tiedättekö, sellainen pieni sekaisuus joka ei varmasti tuota toista tyyppiä haittaa ollenkaan, mutta omaan silmään satunnaiset vaatteet tuolin karmilla ja lehdet olkkarin pöydällä häiritsevät. Onneksi ne on äkkiä hoidettu pois silmistä ja sit voin taas rentoutua, heh. Parin tunnin päästä lähden käymään tädin luona siskon ja serkun kanssa. Ihana rauhallinen sunnuntai siis tiedossa.

Jos tällaiset arkiset kuulumiset ja höpöttelyt iskee teihin, seuratkaa mua Snapchatissa nimellä katasti! Mulla on asetukset niin, että myös te voitte snäppäillä mulle. Eli jos lisäätte mut, niin tulkaa ihmeessä kertomaan terkut :--)!

Nyt mä taidan painua siivoilemaan, laters!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti