sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Ihan pikkujouluissa

Eilen illalla meidän pienehkö asunto täyttyi rakkaista ystävistä, puheensorinasta, jouluherkuista, naurusta sekä uusista tuttavuuksista ja lukemattomista hauskoista tarinoista. Istuimme pitkään pöydän ääressä hieman viiniä juoden ja nauraen milloin millekin jutuille, leivoimme joulutorttuja, söimme riisipuuroa taateli"kiisselillä" ja vain nautimme. Monen tunnin ajan porukka viihtyi täällä ja lopulta jokainen lähti omaan kotiin nukkumaan. Oli ihana vaan siivota ruuat pöydiltä, pestä meikit ja hampaat, ja lähteä niiltä sijoilta suoraan unten maille. Onneksi kellään ei ollut hirveää himoa lähteä baariin ja ilta sai arvoisensa päätöksen - makoisat unet pehmeässä sängyssä.

Musta on mielettömän ihanaa saada tärkeitä ihmisiä samaan aikaan saman katon alle ja kuulla kaikkien kuulumisia. Vaikka osa viipyi vain hetken aikaa, oli edes lyhyt käynti tärkeä <3 Kuvia tuli otettua jonkun verran illan aikana ja tässä on siis teillekin pieni palanen meidän tunnelmasta._MG_8973 _MG_8852 _MG_8898 _MG_8989 _MG_8972 _MG_8931 _MG_8991 _MG_8953 _MG_8967 _MG_8902_MG_8975 _MG_9035 _MG_8985 _MG_9018 _MG_8906Tänään heräsin onnellisena ja virkeänä, iloisena edellisillan kipeytyneistä poskilihaksista ja uusista kokemuksista. Kiitos kaikille illassa osana olleille, teitte siitä parhaan <3

Ihanaa ja rauhoittavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oi apua kuinka tunnelmallisia ja lämmin henkisiä kuvia! Näistä kyllä huokuu niin onni kuin joulun tunnelmakin <3 Harmittaa etten päässyt mukaan :(

    VastaaPoista