tiistai 1. joulukuuta 2015

Voiko omasta päivästä kirjoittaa romaanin?

Avaan silmät vapaapäivänä ja mietin, että ihanaa. Tänään ei ole kiire minnekään, voin nauttia rauhassa aamiaista ja rentoilla hetken ennen mihinkään lähtemistä. Tänään on muuten joulukuu, hassua. Kohta mennään jo vuodessa 2016. Tsekkaan pikaisesti Instagramin ja Facebookin ennen sängystä nousemista ja niitä sen kummemmin tuijottelematta lähden virkistävään suihkuun, jonka eilisen väsymyksen takia siirsin aamun hommaksi.

_MG_8335

Nautin lämpimän suihkun rentouttavasta tunteesta, pesen hiukseni ja suihkun jälkeen kääriydyn pehmoiseen aamutakkiini. Poikaystävä on jo laittanut kahvit porisemaan joten alan valmistamaan itselleni smoothieta aamiaiseksi. Kaksi banaania, kauramaitoa, mangoa, proteiinijauhetta, chian siemeniä, näillä mennään tänään. Smoothiesta tulee ihanan kermaista ja makeaa, istahdan sohvalle Hänen kanssaan ja katsotaan hetki telkkaria ennen päivän velvollisuuksia. Telkkarista tulee ärsyttävän teennäistä jenkkidraamaa, joten skippaan sen katsomisen ja nautin aamiaiseni puhelinta selaillen ja aikatauluja selvittäen.

_MG_8309 _MG_8334

Aamupalan jälkeen pesen hampaat, laitan salikassin valmiiksi ja mietin mitä kaikkea tulenkaan tarvitsemaan päivän aikana. Pyyhe, meikit, vaihtovaatteet ja eväät check. Mitä vielä? Ei hitto, kohta pitää jo lähteä, poukkoilen kiireessä paikasta toiseen. Nappaan nopeasti mukaan vielä palauttavat proteiinijauheet ja puhelimenkin muistin ottaa latauksesta taskuuni, kunnes lähden puolijuoksua bussipysäkkiä kohti.

_MG_8330 _MG_8317

Suhaan junalla Helsingin keskustaan, joka tuntuu olevan aina niin kiireinen vuorokauden ajasta riippumatta. Suuntaan kohti uutta kuntosaliani ja suunnittelen päässä tulevaa treeniä. Päästyäni salille fiilis on korkealla ja odotan innolla pääsyäni salin puolelle. Pienet lämmittelyt kyykkyhypyin sekä askelkyykkyhypyin, sitten onkin jo aika kyykätä. Vuorossa on etureidet ja saan hyvän poltteen koko tunnin ajaksi, jonka olen salin puolella. Hyvä fiilis check, sen jälkeen pikaiset suihkut ja laittautumista työhaastatteluun.
  _MG_8329

Syön vielä pikaisesti lounaan kuntosalin pukuhuoneessa ja lähden etsimään paikkaa, jossa haastattelu pidetään. Käännyn vahingossa väärästä kadunkulmasta ja joudun kiertämään aika pitkälti ennen kuin pääsen paikan päälle. Onneksi olin lähtenyt ajoissa, etten vaan myöhästyisi. Lopulta olen perillä aikalailla tasan silloin kun oli sovittu ja haastattelu alkaa. Paljon hymyä, kysymyksiä, naurua, kysymyksiä, vastauksia niihin sekä yleistä höpöttelyä. Kiitos ja näkemiin, olemme yhteydessä myöhemmin. Nyt jännittää, sillä haluan todella päästä kyseiseen paikkaan työharjoitteluun. Soitan pikaisesti siskolleni ja kerron haastattelusta, sitten lähden taas kotia kohti.
   _MG_8333

Meinaa tulla kiire, kun kaverit ovat miltein jo kotiovellani matkustaessani vielä junassa. Onneksi ehdin vielä nappaamaan bussin alleni, jolla pääsen nopeammin lähemmäs kotia. Kaksi ihanaa ystävää ovat minua vastassa ja suunnitelmissa on lähteä yhteiselle kuvausreissulle. Lähdemmekin matkaan pikimmiten, sillä hämärä meinaa jo uhata suunnitelmiamme. Pääsemme paikan päälle ja otamme vuorotellen toisistamme kuvia. Ihanaa olla pitkästä aikaa kuvailemassa, uuttakin kameraa pääsee taas pitkästä aikaa käyttämään kunnolla. Olemme kaikki tyytyväisiä kuviimme ja päätämme lähteä takaisin meille päin kylmyyden ja nälän uhkaamina.

Päästessämme sisätiloihin alan tekemään meille porkkanapastaa kaalilla, punaisilla linsseillä sekä lehtikaalilla höystettynä. Juttelemme, avaudumme erilaisista asioista, nauramme, puhumme vakaviakin asioita, nauramme uudestaan kun päätämme puhua jostain iloisemmasta, syömme hyvää ruokaa ja vaan rauhoitumme. Ihana vain istua ja rupatella ystävien kanssa. Myöhemmin on kuitenkin aika sanoa heipat ja jään yksin pimeään kotiin.

_MG_8341 _MG_8308

Voitelen riisikakun maapähkinävoilla, sytytän kynttilät sekä joulukuusen valot, kääriydyn vilttiin ja nautin hiljaisuudesta.

Nyt olen tehnyt tarpeeksi tälle päivälle. 
Nyt aion vaan olla.

kuvat: Laura Laukka

4 kommenttia: