keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Täyteläinen ja marjaisa raakakakku

Lauantai-ilta. Minä ja Laura. Miehet läks hetkellisesti muille maille, eikä mitään tekemistä. Mitäs me nyt sitten tehdään?

Vastaus edelliseen kysymykseen ja ihan yleisestikin kaikkiin elämän ongelmiin: Raakakakkua.

Meidän teki kovasti mieli jotain herkullista, suussa sulavaa, raikasta ja ennen kaikkea helppotekoista kakkua. Olin pari päivää takaperin tehnyt mangoisen raakakakun, jonka pohja meni hieman pieleen. Siitä hieman virheistä oppineena olin jo hihat heilumassa uudenlaisen pohjan suunnittelussa. Hyvä pohja check, mitä seuraavaksi? Täytteeksi valikoitiin ihanan simppeli, mutta ah, niin toimivat perinteiset marjat. Mustaviinimarjaa, mansikkaa ja vadelmaa. Mmmm. Te tiedätte, että tämä ei voi mennä pieleen. You know it girl yes you do.
_MG_1549
Itse kakun tekemiseen meni se 15 minuuttia. Tässä todiste kaikille hätähousuille, ketkä eivät ole uskaltaneet koskaan tehdä omaa raakakakkua: Se ei ole vaikeaa, eikä ollenkaan aikaa vievää! Se on helppoa, hauskaa ja todella vaivatonta. Mulla on mennyt normaalin juustokakun tekemiseen ainakin tuplasti se aika mitä oon käyttänyt raakakakkujen väsäämiseen. Ymmärrän, että voi olla jännittävää ja hieman epäilyttävää kokeilla sitä ensimmäistä kertaa. "Saanko tämän pohjan nyt hyvin sekoitettua?", "Entä jos unohdan jonkun raaka-aineen?", "Tuleeko tästä varmasti hyvää?".

Mähän olen niin innostunut näistä raakakakuista juuri siksi, ettei mun leivontakokemukset ole menneinä vuosina olleet kamalan menestyksekkäitä (lue: puuron näköiset muffinssit x5, voissa löllyvä kakku, voissa löllyvät leivokset.. Pitää varmaan tarkkailla tota voin käyttöä?) varmaan siksi kun en jaksa aina niin tarkkaan noudattaa ohjeita. Raakakakkuja tehtäessä on kuitenkin 100% todennäköisyys, että kakku näyttää kakulta kun olet tehnyt siihen a) pohjan ja b) täytteen. Mausta voidaan sitten keskustella, jos tykkää heittää sinne vähän erikoisempiakin raaka-aineita joukkoon.

Summa summarum, tämä on niiin helppoa!
_MG_1538
Voi kyllähän te reseptinkin saatte.

Marjaisa raakakakku ála Kata y Laura:

Pohja:
1 dl manteleita
1 dl saksanpähkinöitä (oikeastaan mitkä tahansa pähkinät kelpaa)
10 kpl tuoretaateleita
1 rkl vettä
ripaus suolaa

Sekoita pohja tasaiseksi blenderissä tai jossain kätevässä kodinkoneessa. Seosta joutuu jatkuvasti tökkimään ja sekoittelemaan, joten tässä vaiheessa vaaditaan hiven (tai enemmän) kärsivällisyyttä. Voit tarvittaessa lisätä joukkoon hieman lisää vettä tai muuta nestettä, kuten kauramaitoa, työn helpottamiseksi, mutta liikaa sitä ei saa tulla. Muuten massasta voi tulla liian löysää, eikä se pysy kasassa kakkua tarjoiltaessa (been there). Kun pohja on suhteellisen tasainen (rouheita sattumia saa ja mielestäni kuuluukin jäädä), levitä pohja n.18 cm irtopohjavuoan pohjalle ja laita pakkaseen jäähtymään.

Täyte:
2 dl cashew -pähkinöitä (liota vähintään 3h, mielellään yön yli)
2 dl kookoskermaa tai jääkaapissa jähmettynyttä kookosmaitoa
2 dl erilaisia marjoja (meillä oli käytössä Pirkan valmispussi, jossa montaa erilaista)
2 rkl kookosöljyä
ripaus vaniljaa
hunajaa oman mielen mukaan

Blendaa kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Sen jälkeen kaada täyte pohjan päälle. Laita pakkaseen jähmettymään kunnes kakku on kiinteää. Maut ovat parhaimmillaan kun maut ovat saaneet tasaantua yön yli, mutta en tiedä vielä ketään kuka siihen asti olisi jaksanut odottaa kakun maistamista ;-)

Huom! Jos haluat tehdä kakun päälle marmoroinnin, blendaa kaikki muut täytteen ainekset keskenään, mutta jätä vielä marjat blendaaamatta. Ota sitten pieni määrä täytettä sivuun ja blendaa marjat varsinaisen täytteen kanssa. Kun olet kaatanut punaisen marjatäytteen vuokaan, voit kaataa sivuun otetun valkoisen täytteen pienissä klönteissä kakun päälle ja sohia esimerkiksi hammastikulla marmorimaisia kuvioita pinnalle.

Eli nyt sitten vaan leipomaan! 

6 kommenttia:

  1. Näyttää niin hyvältä, ehkä mäkin uskaltaudun vielä tän viikon aikana tekemään ekan raakakakkkuni! Olisko sulla erikseen jotain ohjetta siihen mangoraakakakun täytteeseen vai onnistuisko se ihan tällä samalla vaihtamalla vaa marjat mangoihin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei todellakin kokeilet, tää on niin herkku! Ja ilman muuta menee samalla reseptillä, voit vaihtaa marjat esimerkiksi pakastemangoihin mikäli kypsää mangoa ei ole saatavilla :)

      Poista
  2. Ei liity nyt tähän mut päätin kerrankin tulla kommentoimaan! Musta on niin siistii että sun blogi oli joskus monta monta vuotta sit eka blogi mitä aloin lukee, ja sen jälkeen lukulista on kasvanu aika hurjasti mutta tänne palaan silti :) ja lisäks seuraan sun snäppejä ja instaa kovasti! Ihana blogi ja sun snäpit on kyllä parhaita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan huippua, nää aiheeseen kuulumattomat kommentit on best ;) Kiitos kiitos kiitos! Ihan mieletöntä kuulla, että oot pysyny matkassa näinkin pitkään, tuun todella iloiseksi kun kuulen positiivista palautetta <3 Haha, snäpit on välillä niin läskiks vedettyjä että ehkä välillä hävettää mutta onneksi ne onkin katsottavissa vaan hetken aikaa haha :-D Ihanaa vuoden alkua sulle <3

      Poista
  3. Missä näitä raakakakkuja säilytetään (jääkaappi vai pakastin)? Ja kuinka monta päivää about säilyvät? Vaikka luultavasti tälläset herkut tulee syötyä melko äkkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Pakkasessa säilytetään ja otetaan aina tarvittava määrä jääkaappiin/pöydälle sulamaan hyvissä ajoin ennen tarjoilua :) En osaa sanoa kuinka hyvänä säilyy ns. parhaana, mutta kyllä mulla on välillä ollut päälle viikonkin joku raakakakku pakkasessa eikä mielestäni ole miksikään mennyt. Asiantuntijat voivat olla toista mieltä, mutta mä oon vähän tämmönen rebel ;-) Jostain oon joskus kuullut että parhaana säilyy 4-5 päivää.

      Poista