maanantai 22. helmikuuta 2016

Ja pahimpia on aamut

Ne on niitä aamuja kun sängystä ylös noustessa haluaisi ainoastaan pitää jalassaan ne pieruverkkarit ja poikaystävän ison teepaidan, astella töihin ja haistattaa paskat kaikille työpukeutumisnormeille. Miettiä vaan että ihan sama, mua ei ollenkaan kiinnosta mitä muut musta ajattelee, olla vaan mukavasti ja hömpän näköisenä.

Kuitenkin muutaman minuutin sängystä nousun jälkeen tajuaa, että pakkohan tässä on jotain järkevää päälle pukea, mielellään sellaiset suhteellisen normaalit vaatteet ja harteille muhkein viltti joka olkkarista löytyy. Tässä kohtaa nämä peiton kokoiset kaulahuivit ovat erittäin hyvä keksintö (iskä ymmärrätkö nyt miksi meidän hattuhylly täyttyi aina näistä peitoista, niin kuin sä aina niitä kutsuit?), kukaan ei tiedä että sulla on peitto kaulassa ja lymyilet sen takana tyytyväisenä ja lämpimänä sykkyränä. _MG_3954
Aamut saattaa välillä olla vaikeita ja elämä on täynnä haasteita. Terveystiedon opettajani sanoja lainaten; "Olemme suorittaneet jo yhden päivän haasteistamme ja voittaneet itsemme kun taistelemme herätyskelloa vastaan ja saamme revittyä itsemme ylös sängystä." Ja juuri näinhän se meneekin. Kaikki haasteethan ja niiden voittamiset vetää samaa linjaa - sammuta se kello joka sanoo sulle ettet pysty ja nouse kahdelle tukevalle jalalle seisomaan ja tee se.

Tai ainakin yritä. Koska juttuhan on niin, ettei me koskaan tulla paremmiksi ja taitavammiksi supernaisiksi ja -miehiksi, jos me ei välillä haasteta omaa mieltämme ja kroppaamme. Aina välillä täytyy astua monen monta askelta ulos siltä kuuluisalta mukavuusalueelta, se on kehityksen edellytyksenä, ainakin omasta mielestäni._MG_3948
Vaatetaistelun, hampaiden pesun ja meikkaamisen jälkeen nousen siihen samaan bussiin kuin jokaisena muunakin aamuna. Näen ne samat naamat kuin edellisinäkin aamuina, samoilla paikoillaan istumassa. Huomaan vedenpinnasta heijastuvan taianomaisen aamuisen kauneuden ja ihailen muhkeita hattarapilviä. Matka jatkuu ja hyppään samaan ratikkaan kuin kaikkina muinakin aamuina. Ja ellen mene tätä kyseistä reittiä, kuljen metrolla ja juttelen kuulumiset Metro -lehden jakajan kanssa. _MG_3944
Mulla on mahdollisuus nousta päivittäin tähän samaan bussiin samana ihmisenä ja nähdä samat naamat ja sama tienpinta aamuisin. Mä voin kuunnella samoja biisejä päivä toisensa jälkeen ja selata samat Instagram -tilit kerta toisensa jälkeen.

Tai sitten mä voin nousta bussiin joka päivä jotain uutta oppineena, edes vähän enemmän itseäni tuntevana, haasteista selviytyjänä. Voin päättää, että tästä sadan päivän kuluttua mä nousen siihen samaan bussiin yhä edelleen joka aamu, mutta se sama Kata ei ainakaan bussiin nouse. Se on sellainen Kata, joka on oppinut lyhyessä ajassa vaikka ja mitä ja se tuntee olevansa voittamaton supernainen. _MG_3961
Kun on kaksi vaihtoehtoa, kumman sä valitsisit?

4 kommenttia:

  1. Nyt nainen! Osui ja upposi, helevetin hyvin kirjoitettu! Täähän pitäs pistää johonkin lehden kolummiin vai miten sitä sanotaankaan XD Ja kuvat, niinpä. Sun silmä - kamera - visio systeemi toimii aina, WAU.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha awww kiitos muru! Tää kyllä piristi tätä kylmää aamua, oot paras <3

      Poista
  2. mahtavia kuvia, erityisesti toi eka on aivan ihana! postauksen sanomakin kolahti :-)

    VastaaPoista
  3. mahtavia kuvia, erityisesti toi ensimmäinen! postauksen sanomakin kolahti :-)

    VastaaPoista