tiistai 1. maaliskuuta 2016

Olemmeko aina mukavuusalueellamme?

Tiedättekö sen fiiliksen, kun olette tottuneet tekemään monet asiat aina samalla kaavalla ja jossain vaiheessa tajuatte kokeilla jotain uutta? Ja heti sen jälkeen, kun olette testanneet uutta toimintatapaa, mietitte miksi ette tehneet sitä aiemmin.

Mä tiedän.
_MG_3182
Olen pitkään ollut se ryhmäliikuntatuntien karttaja. Olen pitkään halunnut treenata yksikseni ja joskus ryhmätunneilla ravanneena olen kokenut kuntosalilla treenaamisen enemmän omaksi jutukseni. Bodypumpit ja Spinningit oli joskus kuitenkin ihan mun lempparihommaa ennen salibuumia, myönnän. Eikä niissä mitään huonoa ole, päinvastoin!

Mä olen nyt nimittäin vasta uskaltautunut käymään meidän salin tapporääkkitunneilla. Olen aina ollut aerobisen ja kovasykkeisen treenin karttaja (I know I know..), mutta nyt olen taas pitkästä aikaa innostunut siitä uudelleen! Jotenkin olen aina luullut, etten jaksa tehdä tarpeeksi hyvin näillä ryhmätunneilla - ja pyh pah! Ihan humpuukia tuollaiset oletukset osasi siellä tehdä sitten miten hyvin tai huonosti tahansa. Tärkeintähän on se, että parhaansa yrittää ja pitää yllä hyvän fiiliksen!
_MG_3124
Olen nyt pariin otteeseen käynyt LesMillsin Attackissa ja ui juma mä tykkään siitä. Olin monesti nähnyt tunnin kulkua kun olen itse tehnyt lämmittelyjä ja pienessä mielessäni miettinyt, että hulluthan tuonne menee :-D Tiedättekö, ei luota itseensä tarpeeksi että tykkäisi samanlaisesta rääkistä. Viime viikolla sitten uskaltauduin menemään tunnille ensimmäistä kertaa ja vitsit mä olin fiiliksissä! Se ryhmähenki, yhteiset ponnistelut, mielettömän hyvät musiikit ja koko treeni loppurutistuksineen - me gusta! Olin ihan unohtanut sen, kuinka paljon ryhmähenki voi vaikuttaa omaankin suoritukseen. Siinä kun huudetaan yhdessä wohoota ja annetaan high fiveja, ei voi olla muuta kuin hyvä fiilis. Muistuttaa meiningiltään paljon TFW:n treenejä, joista oon aina tykännyt kovasti._MG_3192 _MG_3120
Aina olen hakannut päähäni sitä ajatusta, että "Astu ulos mukavuusalueeltasi". Aina sitä vaan luulee sieltä jo poistuneensa, mutta huomaakin hetken päästä että pidemmällekin olisi voitu mennä. Juuri tällaisten tuntien jälkeen on niin voittajafiilis ja mikä parasta - kroppa tuntuu ainakin nääääin paljon vahvemmalta kuin ennen tuntia. Joten suosittelen teitä kaikkia kokeilemaan rohkeasti kaikkea uutta, saatatte yllättyä! 

Mitä opin taas tästäkin keissistä: Jos luulet poistuneesi mukavuusalueeltasi, olet yhä siellä. 

Tykkäättekö te käydä ryhmäliikuntatunneilla, vai treenaatteko mielummin yksinänne?

kuvat: Liisa Kivi

11 kommenttia:

  1. ah, attack on mun lemppari (heti combatin jälkeen <3)! rakastan sitä fiilistä, joka valtaa mut heti ekan biisin alusta ja kestää vielä pitkään treenin jälkeen. oon enempi tykänny käyä aina tommosilla "hyppelytunneilla", mutta nyt kun meidän salin tuntivalikoima on heikentynyt (attack vaan joka toinen viikko, combatia ei ollenkaan :< eikä steppiäkään!), niin oon kokeillut myös bodypumpia ekaa kertaa ja itse asiassa tykästyin niin, että oon käyny siellä nyt joka viikko :D yleensä oon aika avoin ja innokas kokeilemaan uusia tunteja, mutta bodypumpiin en ollu uskaltautunut ennen vaikka muuten oon jumpannut jo monta vuotta, koska se on niin suosittu meiän salilla :D ei se mun superlemppariksi ainakaan toistaiseksi oo noussut, mutta menee paremman puutteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiva kuulla! Se on kyllä ihan parasta, meilläkin on ollut nyt tosi hyvä miksaus musiikeista :) Voi harmi että tunteja on vähennetty, mutta kiva että pumpista oot innostunut! :-)

      Poista
  2. Oo attack on ehdottomasti mun lemppari! Muut suosikiy fressin valikoimas on sh'bam, bodyjam ja combatkin menee :-) mulla taasen ois petrattavaa ehkä noissa lihaskuntohommissa, kun yleensä vaan pyörin noissa syke maksimus treeneissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyl tosi hyvä ja ennen kaikkea tehokas! Mä oon halunnut pitkään kokeilla sh'bamia, sitä sit seuraavaksi :) Haha, kannattaa sunkin perus lihaskuntoa testailla, ne on niin kaks eri maailmaa kyllä, positiivisella tavalla!

      Poista
  3. (Toivottavasti mun kommentti ei tuu kahdesti, sekoilin jotain...) Mulla on ihan päinvastanen tilanne kun sulla! Kävin pitkään pelkästään ryhmäliikunnassa ja kyl se on edelleen se ykkösjuttu. Otin salilla käymisen mukaan vähän väkisin mut onneks seki on alkanu sujumaan, siin on parasta ku huomaa kehittyvänsä! Ryhmätunneista attack on mun ehdoton lemppari, siel tulee aina kunnon endorfiiniryöppy! Myös bodypump on tosi kiva. Ihanaa et oot löytäny attackin, siel on aina semmonen "yhdessä kärsitään täällä" -ryhmähenki:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en oo koskaan ollut ryhmäliikkuja, mutta oon ilonen että oon nyt hoksannut niiden olevan ihan hauskoja. Välillä kun on vaan sellanen fiilis, että ei jaksa miettiä yhtään mitään mitä pitäis treenata niin sillon on parasta vaan mennä jonkun toisen ohjaamalle tunnille :) Joo attack on kyl nyt mun uus lemppari, se fiilis siellä on kyl paras! <3

      Poista
  4. Siis mä oon just tollanen mukavuusalueella oleileva! Ja aina kun sieltä mukavuusalueelta uskaltaa poistua, niin aina sitä miettii et miks mä en oo tehny tätä aikasemmin! Ja että ei se nyt niin pelottavaa ollukkaan :D Nyt esimerkiks on ollu taas pitkä salitauko, ja miten se voiki tuntua niin vaikeelta taas lähteä sinne! Ehkä mä nyt tän postauksen innottamana pääsen taas siihen rytmiin :) Oon lukenu sun blogia jo ties kuinka monta vuotta ja täältä saa kyllä aina niin paljon inspiraatiota ja vinkkejä terveellisempään elämään! Ja pakko vielä kehua sun snappejä, oon monet kerrat nauranu sun jutuille ja miettiny että sulla on kyllä niin hyvä huumorintaju! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, soulmate :D Ja hei nyt salille ihan rohkeesti vaan, mä tiiän et se kynnys on iso, mutta sit kun vihdoin meet niin mietit miks et menny aiemmin! Voi kiitos, ihan mielettömän kiva kuulla että jutut iskee teikäläiseen, oon tosi iloinen siitä <3

      Snäpeistä en kommentoi, välillä hävettää kun tajuan miten paljon ihmisiä niitä katsoo xD (mutta kiva kun diggailet, haha!)

      Poista
  5. Sun blogi on kokenu ihan huikeen parannuksen! Tässäki yhdistät kivasti pohdintatekstin päivän kuulumisiin. Uskon et tää lähti siit muutosta ym kivasta mitä sulle on tapahtunu, koska oikein sädehdit onnea ruudun läpi! Tietenki aina elämä ei voi mennä niinku elokuvissa ja tylsempiikin päiviä löytyy, mut toivottavasti pystyt pitään tän!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3 Oikeesti kiitos!! Luin tän heti aamutuimaan ja oi että kun tuli hyvä fiilis. Mulla oli yhdessä vaiheessa vähän sellanen olo, ettei mitään tapahtunut ja kaikki meni samalla kaavalla ja nyt kun ollaan muutettu ja perustin toiminimen, ostin uuden kameran ja objektiivin ja oon tutustunut uusiin tyyppeihin niin sitä motivaatiota kyllä löytyy ihan uudella tavalla - mukavaa että se välittyy myös ruudun toiselle puolelle. Olen myös tietoisesti pyrkinyt parantamaan juttujen tasoa, paras palaute on juuri tällainen, että se vaiva on rekisteröity myös ruudun toisella puolella. :)

      Kiitos ihanasta kommentista, upeeta kevättä sulle Noora! :--)

      Poista
  6. Ryhmäliikunnat on mun juttu! En oo ikinä oikee innostunu yksin treenaamisesta ja tällä hetkel käyn pumppi, combatic (nyrkkeily) ja kahvakuulatunneilla yliopistolla:)!

    VastaaPoista