torstai 16. kesäkuuta 2016

Herkullista sekä astetta terveellisempää leffaherkkua

Olin odottanut viime perjantaita kuin kuuta nousevaa. Olin ollut koko viikon jostain syystä todella väsynyt ja askeleet suurinpiirtein laahustivat kohti viikonloppua: odotin innolla että pääsen vain lepäämään ja rentoutumaan treenien ulkopuolella. Halusin vain makoilla sohvalla ja latailla akkuja tulevaa viikkoa varten. 
Kun perjantai koitti, olin jo lyönyt lukkoon seuraavanlaiset suunnitelmat itseni kanssa: kotisohva, punnarin herkkuja, leffaa ja totaalista nollaamista ilman mitään velvollisuuksia. En voinut kuvitellakaan, että lähtisin jonnekin riekkumaan kun maailman paras asia tuntui olevan pehmeä peitto ja x-asento. Sattumalta Laura laittoi mulle seuraavan kaltaisen viestin "Voitaisko käydä ostamassa punnarista herkkuja ja katsoa jotain leffaa?".. Siis öö JOO?! Great minds think alike, niinhän se menee. 
Päätettiin sitten kasata itsellemme kunnon herkkuarmeija. Mä nappasin Fafa'sista bataattiranskalaiset, käytiin ostamassa punnarista jugurttipähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, tehtiin ihanaa hummusta ja paistettiin halloumia. Tähän päälle vielä huono kauhuleffa ja täydellinen perjantai oli taattu. 
Nää herkut oli tosi hyviä ja mikä parasta, näistä ei jäänyt millään tasolla huono olo. Ruokaisaa ja makeaa sopivissa määrin ja ainakin allekirjoittaneen yksi lemppariherkuista maan päällä on nuo bataattiranskalaiset. Suosittelen kaikkia kokeilemaan tällaisia ravintolaversioita! Todella hyviä ranskiksia saa myös Soi Soista sekä Just Vegestä Sörnäisistä. 
Ajattelin vinkata teille näistä herkuista näin viikonlopun kynnyksellä. Suosittelen kokeilemaan näitä jos tiedossa on leffailta tai muuten vaan jokin hengailuilta, johon pienet naposteltavat sopisivat. Toki bataattiranskalaisia voi itsekin tehdä, ei yhtään huono sekään! 

Bataattiranskalaiset:

Pilko bataatit ranskalaisten mallisiksi. Laita suolaa, pippuria ja öljyä ja laita ranskalaiset uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi tai niin pitkäksi aikaa kunnes ranskalaiset ovat rapeita.

Hummus:

Laita yksi paketillinen valmiiksi keitettyjä kikherneitä blenderiin tai muuhun vastaavaan, jolla saat herneet rikottua. Lisää reilusti öljyä, suolaa, hieman vettä, yrttejä ja halutessasi myös muita mausteita. Sekoita niin kauan kunnes massa on tasaista ja kuohkeaa.

Ihanaa ja herkullista loppuviikkoa kaikille!

1 kommentti: