lauantai 2. heinäkuuta 2016

Herkkuruokaa parvekkeella

Aikamoista. Istun keittiön pöydän ääressä kahvikuppi ja smoothiebowl vieressäni. Kurkkaan ikkunasta ulos ja aurinko paistaa. Olen hieman väsynyt, koska eilinen venähti hieman myöhemmäksi ja meillä oli tosi hauska ilta. Kohta ollaan lähdössä mökille siskon ja äidin kanssa, rentoilemaan ja tekemään ei mitään. 

Aikamoista on se, että nyt mulla on ihan oikeasti loma (jesjesjes!!). Pitkä, neljän viikon mittainen ajanjakso, jolle ei ole Kroatian reissua lukuunottamatta mitään suunniteltua menoa. En edes vielä sisäistä tätä tilannetta, koska näin pitkä loma on mulle tosi utopistinen juttu - mun työhistorian pisin loma taitaa olla kolmen viikon mittainen ja senkin halusin tosi fiksuna jakaa kahteen eri jaksoon. Mun elämä on ollut todella hektistä tässä kuluneen kuukauden aikana ja totaalinollaus ei olisi voinut olla paremmin paikallaan.   
Olen jo onneksi ehtinyt puuhastella monenmoisia juttuja ennen tätä varsinaista kesälomaa - yksi lempparijutuista on tällä hetkellä parvekkeella hengailu ja tunnelmointi. Eräänä päivänä katoin sinne itselleni päivällisen inspiroivan sisustuslehden kera ja nautin porottavasta auringosta bikinit päällä. Tällaiset arjen pienet jutut tekee mut tosi onnelliseksi. Meidän parveke on tällä hetkellä niin kiva ja vieläpä tilava, että siellä tullaan monet aamiaiset, lounaat ja päivälliset syömään tässä kuluvan kesän aikana! 
Jos kiinnostelee resepti kuvissa näkyvään herkkuannokseen, täältä pesee! 

Bataattia
Kesäkurpitsaa
Kikherneitä
Avokadoa
Kurkkua 
Halloumia

Viipaloi bataatti ja kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Paista bataatti uunissa pehmeäksi n.200 asteessa ja kesäkurpitsa pannulla reilun öljyn kera. Mausta kesäkurpitsa esim. sitruunapippurilla, kurkumalla tai muilla haluamillasi mausteilla. Kun kesäkurpitsat ovat pehmeitä, ota ne pois pannulta ja lisää tilalle kikherneet. Mausta oman makusi mukaan. Paista lopuksi vielä halloumit ilman öljyä siten, että niistä tulee kauniin rusehtavia.

Viipaloi/muussaa avokado annoksen päälle ja lisää joukkoon vielä hieman kurkkua. Tämän jälkeen nauti herkkuannoksestasi :)

Tämäntyyliset annokset ovat jo pitkään olleet mun suosiossa - helppoa ja nopeaa. Ja tietysti myös herkullista. Eikä nää voi oikeastaan mennä pieleenkään, sen kun heittelee haluamiaan raaka-aineita mukaan vaan! 
Nyt kun mulla on vapaata enemmän, voin rauhassa toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Se tulee varmasti näkymään myös täällä blogin puolella, kun pyrin olemaan täällä aktiivisempi ja monipuolisempi. Jos teillä tulee mieleen toiveita postauksiin liittyen, mä otan niitä mielelläni vastaan! 
Mä olen aina sanonut sitä, että ei pitäisi elää viikonloppuja tai lomaa varten, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana olen huomannut itsessäni uuden piirteen kun arki on ollut jokseenkin stressaavaa ja oon laskenut miltein tunteja loman alkamiseen. Että nyt mä ymmärrän sen kun jotkut ainakin satunnaisesti elävät hieman tuon ajattelutavan mukaisesti - ei ole aina niin helppoa elää hetkessä ja kaikesta nauttien. Oletteko samaa mieltä?

Eipä tässä nyt muuta kuin, että ihanaa viikonloppua kaikille! Niin töissä käyville kuin lomalaisillekin - nauttikaa parhaanne mukaan. Mä lähden tästä nyt pistämään kimpsut ja kampsut pakettiin ja lähdetään takaisin mökkimaisemiin. Juhannus oli sellaista sosiaalisoitumista, että päätettiin ottaa uusinta mökkiviikonlopulle ilman sitä kaikkea ihmishälinää ja touhotusta, heh. 

Moikka, palataan pian! 

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä tuolla parvekkeella! Varmasti viihtyy :) mistä on tuo pussukka jossa on tuo kasvi? Näyttää niin kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään myös! Ja pussukka on hankittu Granitista :)

      Poista
  2. Ihanan näköistä :) Ja tekis niin mieli syödä nyt jotain tollasta kun pienessä nälässä kuvia kattoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haha, nälkäsenä on inhottavaa katsoa ruokapostauksia!

      Poista
  3. Onpas ihastutttavan näköistä! Ja herkullista. Kyllä tuolla kelpaa istua ja nautiskella. Taidankin kokeilla tota sun reseptiä, näyttää ja kuulostaa just sellaselta mitä kaipaan että saan elimistöni taas jonkinlaiseen kuosiin irkkari- ja suklaaähkyn jälkeen.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että resepti kuulostaa potentiaaliselta kokeilua varten - suosittelen lämpimästi :) Tästä annoksesta tulee varmasti hyvä olo herkuttelun jälkeen! Kiitos, ihanaa lomaa sulle kans jos sellaista viettelet :)

      Poista