maanantai 15. elokuuta 2016

Vahva suositus: Nyhtökauraa Helsingissä

Heissaan!

Veikkaan, että kukaan teistä ei ole onnistunut välttymään hypetykseltä uuden ruokataivaan tähden, nyhtökauran suhteen. Itsekin kuuntelin pitkään kehuja kyseisestä ruuasta, jota povataan paremmaksi lihan korvikkeeksi kuin tofu - proteiini -sekä kuitupitoinen raaka-aine on ollut kaupoista hyvin pitkälti loppu siitä saakka kun sitä on hyllyille pienissä erissä saapunut. 
Vähän aikaa sitten kuulin eräästä helsinkiläisestä ravintolasta, josta saisi kuulemma hyvää nyhtökauraruokaa. Fat Tomato on paikan nimi ja se sijaitsee Hietaniemen torin kauppahallissa - paikassa, joka on muutenkin jo vierailun arvoinen mesta. En tiennytkään, että kyseinen halli on niin tunnelmallinen ja täynnä ihania ruokapaikkoja! 

No mutta, takaisin nyhtökauraan. Fat Tomatosta saa tilattua kahta erilaista nyhtökaura-ateriaa: salaatteja tai 'Reiskoja' (kuvassa). Reiskoja on valittavissa muutamaa erilaista vaihtoehtoa täytteitä varioiden ja mukaan on mahdollista saada myös vegaanista juustoa, joskin pientä lisämaksua vastaan. Ja saanen sanoa, että tämä toimii. tämä hitsi vie toimii. Ensimmäisellä ruokailukerralla (niitä on tähän mennessä jo kolmin kappalein) olin 100 varma, että olin vahingossa tilannut jonkun liha-aterian. Nyhtökaura muistutti koostumukseltaan sekä ulkonäöltään niin paljon jauhelihaa, etten meinannut uskoa sen olevan jotain muuta! Ja vaikkei kuva välttämättä siltä näytä, niin tuo Reiska on älyttömän ruokaisa ja täyttävä. Olen maistanut nyt kolmea erilaista makua ja kaikki ovat olleet erittäin toimivia. Tätä suosittelen ihan oikeasti ja suoraan sydämestäni. 
Oletteko te päässeet maistamaan nyhtökauraa ja mikä on mielipiteenne kyseisestä raaka-aineesta? Kertokaa ihmeessä, jos sitä saa muistakin paikoista - mielelläni kokeilisin uusiakin ravintoloita.

Mä olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että tämä maailmallakin noteerattu hitti on peräisin Suomesta. Toivotaan, että resurssit riittävät kunnolliseen läpimurtoon ja sen myötä nyhtökauran arkipäiväistymiseen. Hurraa laadukkaat lihankorvikkeet!

Fat Tomato - Nordic Twist, Lönnrotinkatu 34

4 kommenttia:

  1. Ärsyttää ku ei oo päässyt edes kokeilemaan, kun lahessa aina hyllyt kaupoissa ammottaa tyhjyyttään ja ilmeisesti just jos tulee, menee samantien :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täälläkään ei meinaa kaupoista löytyä, mutta onneksi harvat ja valitut ravintolat sitä tarjoaa :) Tuu tänne päin niin saat maistaa!

      Poista
  2. Oisko jotakin reseptiä vinkata nyhtökaurasta? :)

    VastaaPoista