Asioilla on tapana järjestyä

Kulunut puolitoistaviikkoinen on ollut yksi elämäni pisimmistä sekä turhauttavimmista.

Se on ollut sellaista tunteiden vuoristorataa, ettei ole toista samanlaista nähty - iloa, surua, turhautuneisuutta, hiipumatonta toivoa, itsensä tsemppaamista, rakkautta läheisiin ja ajoittain jopa pientä masentuneisuutta. Olen suhannut ympäri ämpäri kaupunkia asuntonäytöissä, koulujutuissa, töissä, tapaamisissa ja kaikessa mahdollisessa. Olipahan meillä pari Englannin vierastakin tässä yökyläilemässä, ja onneksi olivat - meillä oli ihanaa! On kuitenkin ollut vähän liian monta rautaa tulessa, eikä se oikeen sovi mulle.

Tiedättekö, mä olen nyt ehkä taas vähän fiksumpi ja kokeneempi aikuinen. Oon kokenut taas uuden asian tässä hullunkurisessa elämässä. Ja ei, en nauttinut siitä, että oltiin epätietoisia meidän tulevaisuudesta ja asumiskuvioista. En todellakaan nauttinut siitä, että jouduin stressaamaan raha-asioista sekä talven matkasuunnitelmista sekä pelkäämään niiden peruuntumisesta. Puhun menneessä aikamuodossa, nimittäin..

Kävimme eilen eräässä asuntonäytössä. Ja kun astuimme ovesta sisään, tunsimme sen. Tiedettiin heti, että se on paikka jossa me halutaan asua. Vaaleat pinnat, tilava ja uusi avokeittiö (astianpesukone!!!! Voidaanko pitää pieni hetki tän ylistämiselle, oikeesti mä olen niin onnellinen. For realz), kolme huonetta ja sauna. Jep. Jep. JEP.

Tää tuntuu niin käsittämättömältä, että löydettiin kuin löydettiinkin noin hyvä yksilö näin nopeasti. Mä oon vähän sekaisin tällä hetkellä, että antakaa anteeksi jos tää mun ulosanti ei ole mitään maailman parhainta. Mut hei, me muutetaan kuukauden päästä!

Mä olen sanoinkuvailemattoman kiitollinen kaikesta siitä tsempistä, jota ollaan saatu osaksemme niin läheisiltä kuin tuntemattomiltakin. Olen saanut viestejä täällä sekä snäpissä - kannustusta sekä toivoa tulevaan. Ystävät ovat pyyteettömästi auttaneet asuntojen etsinnässä ja kyselleet tilannepäivityksiä. En mä voi edes sitä tarpeeksi sanoa: rakastan teitä <3 Välillä sitä meinasi vaan jäädä omien ajatustensa vangiksi, kun stressi meinasi ottaa tilanteessa pääroolin. Ulkopuolisten luotto siihen, että asiat hoituu kyllä, antoi sitä kuuluisaa toivoa. 

kuvat: Assi

Kyllä mä olen koko ajan koittanut pitää mielessä sen, että asioilla on tapana järjestyä. Mä olin välillä ihan maani myynyt, kun jokin asuntonäyttö ei yhtään vastannut omia odotuksia tai se kaatui pikkuseikkoihin (esimerkiksi 3000 euron takuuvuokraan, joo kiitos hei meillä ei taida olla niin paljoa ylimääräistä), mutta halusin koko ajan uskoa siihen, että juuri ne pikkuseikat oli tarkoituksella meidän edessä ja ne asunnot oli tarkoitettu jollekin toiselle. Nyt kun se oikea asunto on löytynyt, kaikki tuntuu oikealta ja oikeastaan en malttaisi odottaa että päästään muuttamaan sinne.

Ah, elämä. Sä se osaat aina yllättää - niin hyvässä kuin pahassakin. Ja eikö se niin mene, että mikään tässä elämässä ei ole yhtä varmaa kuin muutos? Se on väistämätöntä, mutta opettavaista ja vahvistavaa. Se muutos pitää meidät liikkeellä ja tällä hetkellä mä olen iloinen että se päätti astua meidän ovesta sisään.