maanantai 31. lokakuuta 2016

Arkisafkaa kiireiselle

Heissan ja mukavaa maanantaita! Tykkäsitte kovasti mun edellisestä arkisafka -postauksesta ja otin nyt tavoitteeksi julkaista näitä hieman useammin. Myös minun mielestäni on kiva nähdä blogeissa käytännöllisiä sekä helppoja reseptejä, eikä ainoastaan niitä juhlaherkkuja tai liian vaikeita sadan ainesosan ruokia. Täten aion kuvata teille myös niitä vähemmän visuaalisia, mutta herkullisia arkiruokiani, joista tekin voisitte saada hyvää inspiraatiota arjen keskelle! 

Tässä on hyvin arkinen, nopea sekä herkullinen annos:

Bataattia
Pinaatinlehtiä
Kirsikkatomaatteja
Auringonkukan siemeniä
Kikherneitä
Sitruunaa
Öljyä

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Pilko bataatti mahdollisimman pieniksi siivuiksi/lohkoiksi ja mausta ne öljyllä sekä suolalla. Laita uuniin n. 20 minuutiksi tai kunnes lohkot ovat rapeita. Huuhtele kikherneet ja paista niitä pannulla, mausta makusi mukaan esimerkiksi suolalla, currylla ja erilaisilla yrteillä. Kun bataatit ovat valmiit, laita niitä reilusti lautaselle ja kaada kikherneet mukaan. Heitä sekaan reilusti pinaatinlehtiä ja tomaattia. Purista hieman sitruunan mehua ja halutessasi heitä sekaan vielä juustoa, esimerkiksi halloumia tai fetaa. Jos salaatti on kuivahkoa, voit lorauttaa vielä balsamicoa tai öljyä sekaan. Nauti!

Siinäpä teille helppo arkiruoka, jota voi varioida täysin oman mielen mukaan. Sekaan voi laittaa esimerkiksi lehtikaalia, salaattia, kvinoaa, juustoja, tonnikalaa, ituja, rucolaa.. Ihan mitä vain mieli tekee! Mun annokset rakentuu yleensä sillä periaatteella, että heitän pannun tai uunin kautta lautaselle vähän kaikkea mitä kaapista sattuu löytymään. Ei oo vielä kertaakaan mennyt pieleen, hah! 

Herkullisia ruokahetkiä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tämä lähtee testiin! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Nam! Bataatti ja pinaatti toimivat mahtavasti kimpassa, yks suosikeista <3_<3 Pitääkin kokeilla paistaa bataatteja lohkoina uunissa, varmaan erilaisempi suutuntuma kun kuutioissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikö olekin toimiva kombo! ;-) Ja joo lohkoista jää enemmän sellainen perunamainen fiilis, mutta mä tykkään ihan kaikista eniten tehdä bataatista mahdolllisimman ohuita sekä pieniä siivuja, jolloin paloista tulee ihanan rapsakoita :)!

      Poista