torstai 24. marraskuuta 2016

Paras versio itsestäni

Eikös se niin mene, että me kaikki haluttaisiin olla parhaita versioita itsestämme? Voisimme aina olla ylpeitä omaan toimintaan ja katsoa saavuttamiamme asioita samalla, kun taputamme itseämme olalle. Valitettavasti se ei ole aina niin helppoa, mutta on se kuitenkin yrittämisen arvoista.
Paras versio Katasta olisi sellainen tyyppi, joka olisi kärsivällinen myös stressaavissa tilanteissa, ei hermostuisi turhasta tai ei ylipäätään ajautuisi stressaaviin tilanteisiin pikkujuttujen takia. Hän myös osaisi aina nähdä asioiden molemmat puolet, eikä ajattelisi asioita mustavalkoisesti. Hän olisi ahkera niin työnteon kuin vapaa-ajankin suhteen, eikä joutuisi laiskuuskierteeseen sellaiselle altistuttuaan.

Kata muistaisi päivittäin sen, kuinka liikunta tekee hyvää sekä hänen kropalleen että mielelleen ja muistaisi harjoittaa sitä fiiliksen mukaan. Hän muistaisi syödä tarpeeksi, eikä sortuisi hänelle ominaisiin keittiöpaheisiin, eli lämpimän ruuan skippaamiseen ja pikkunaposteluun. Hän muistaisi jatkuvasti olla aktiivinen yhteydenottaja läheistensä suhteen, eikä sulkeutuisi omiin oloihinsa aika ajoin liian pitkiksi ajoiksi. Näiden asioiden lisäksi maailman paras Kata jaksaisi vielä tehdä kouluhommat kunnolla, huolellisesti sekä ajallaan, tehtävästä riippumatta.

Huh, tuo Kata on kyllä aikamoisen ahkera tyyppi!
Valitettavasti kaikki ei aina mene niinkuin satukirjoissa. Useimmiten stressaannun pienistä asioista ja saatan sulkeutua omaan kuoreeni moneksikin päiväksi ilman, että jaksan vastata tekstiviesteihin tai olla aktiivinen missään sosiaalisessa mediassa. Tottakai se on välillä ok, mutta rajansa kaikella. Lähiaikoina mulla on ollut hienoisia motivaatio-ongelmia koulun suhteen ja olen jaksanut tehdä hommia sen eteen vain juuri ja juuri tarvittavan verran. Kuitenkin mua samalla motivoi se, että mitä ahkerampi olen, sitä nopeammin sieltä valmistun. Olen ottanut työn alle pari omaa projektia, joista mulla on hyvä mahdollisuus saada ihan ookoosti noppia ja päästä eteenpäin siihen pisteeseen, että mulla olisi ainoastaan oppari jäljellä ennen valmistumista.

Olen ollut myös säälittävän alimotivoitunut duunijuttujen suhteen. Tällä hetkellä mulla on todella ikävä sitä, että mulla olisi kiinteät työtehtävät kiinteässä paikassa, kiinteään aikaan. Kukaan ei koskaan sanonut, että keikkaluontoisesti työskentelevän yrittäjän elämä olisi helppoa, mutta nyt mä huomaan ettei se todellakaan ole sitä. Mulla ei ole ollut motivaatiota markkinoida palveluitani, etsiä uusia asiakkaita, suunnitella kuvauksia, ottaa yhteyttä uusiin ihmisiin. Olen elänyt aikalailla kädestä suuhun ja syksyllä tienatut rahat menee kaikki reissukassaan. On ollut hyvä, että mulla on ollut jokin tavoite ja päämäärä säästämisen suhteen, koska muuten en olisi varmaan saanut mitään aikaiseksi. Ja kyllä, tämä ärsyttää minua todella paljon. Eli en ole todellakaan ollut se paras versio itsestäni ja varsinkin näinä marraskuun pimeinä päivinä sitä tulee piiskattua itseään ja kysyttyä: voisitko nyt hyvä nainen ryhdistäytyä? Onneksi tulee uusi vuosi ja uudet kujeet, jolloin on taas aika aloittaa uudet projektit ja asennoitumiset. Ehkä tuleva reissu tekee mulle ihan hyvää ja mulla on pieni kutina, että tuun inspiroitumaan siellä ihan uudella levelillä. Onneksi vielä ennen reissua on yksi isompi proggis toteutuksessa, josta oon ihan super innoissani, ja tuun kertomaan siitä teille heti kun saan siihen luvan!

Eli vaikka myös minä, ja varmasti kaikki muutkin, haluaisivat aina olla niitä parhaita versioita itsestään, se ei aina ole mahdollista. En usko, että kukaan jaksaa aina painaa satalasissa unelmiensa eteen. Tottakai myös lepääminen on sallittua ja suotavaa, mutta kun mun tavoin jämähtää samalle lähtöviivalle ja laiskuutensa vangiksi, on enemmän kuin suotavaa tehdä pieni ryhtiliike kaiken suhteen. Tällä hetkellä mulla on just sellainen fiilis, ettei mikään asia motivoi toista enempää - kaikki on tasapaksua. Kaikki on tositosi hyvin, mutta mikään ei aiheuta mussa tällä hetkellä sellaista oijumalautatääonniinsiistiä -fiiliksiä. Paitsi ehkä treenaaminen, onneksi. Inspiraatiota odotellessa.
kuvat: Laura Laukka

Olen elävä todiste siitä, että kaikki ei todellakaan ole aina niin siistiä ja hienoa mitä annan itsestäni sosiaalisessa mediassa julki. En tietenkään tee sitä mitenkään laskelmoivasti, että nyt tarkoituksella näytän teille vain näitä siistejä juttuja. Mä vaan tykkään jakaa somessa niitä mun elämän valopilkkuja, jotka toivottavasti myös inspais muita tekemään erilaisia juttuja. Kävin tässä eräänä päivänä vanhalla työpaikallani ja kun multa kysyttiin mitä kuuluu, vastasin, että aika tylsää. Vastaukseksi sain "Ai jaa, ainakin sun somesta saa erilaisen vaikutelman!", enkä ihmettele. Esimerkiksi Instagram on mulle sellainen inspiraation tyyssija, jonka haluan pitää mulle visuaalisesti tyydyttävänä paikkana. Snapchatissa sitten kerron enemmän arkipäivien ongelmista, kuten siitä kuinka meinasin jälleen tappaa viherkasvini tai kuinka makaan sohvalla pizzaa ja jäätelö himoiten. Täällä blogissa sitten yritän yhdistää nämä kaikki mediat yhteen pakettiin ja tuoda esille sekä hyviä, että huonoja hetkiä. Tätä tekstiä kirjoittaessa ymmärrän, kuinka hiton vaikeeta se oikeasti on.

Jatkossa yritän olla paras versio itsestäni, mutta en soimaa itseäni vaikka epäonnistuisin. Yritän parhaani ja sen on riitettävä. Olen vain ihminen (ps. me kaikki ollaan), enkä pysty ihmeisiin. Vaikka itsekin yritän pysyä positiivisena tämän pimeyden suhteen, on nyt sellainen hetki kun pimeys tuntuu imevän kaiken energian musta ja mun inspiraatiosta.

Brace yourself, winter is coming. Ollaan voittamattomia, supernaisia ja -miehiä, jotka näyttää joka vuosi tälle talvelle närhen munat. Yritetään parhaamme ollessamme niitä parhaita tai ei-parhaita versioita itsestämme, kunhan liikumme hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Ok?

Instagram: @katarinaruusu
Snapchat: @katasti
Valokuvaus: www.katarinakirvesmaki.com

7 kommenttia:

  1. Aloin kanssa pohtia millainen se THE minä olisi. Tulin siihen lopputulokseen, että jos olisin ikään kuin unelma versio itsestäni, niin olisi elämä lopulta aika hiton tylsää. Tykkään siitä, että löytyy parantamisen varaa ja kehitysalueita. Juuri se epätäydellisyys tekee minusta täydellisen. Toki niinä hetkinä kun on ns. pohjalla minuutensa kanssa niin se täydellisyys kyllä kuulostais hyvältä. :'D Vähän kaksipiippuinen juttu!

    Marraskuu on kyllä sellaista aikaa, kun inspiraatio on aina tipotiessään. Lähestyvä joulu on kyllä alkanut jo ilostuttaa minua ja kaikki siihen liittyvä puuha ja järjestely on tuonut valoa arkeen, vaikka ulkona onkin ihan pimeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta - elämä on parasta kun on niitä pieniä kohtia, joita kehittää. Ymmärrän kyllä mitä meinaat, samaistun tähän :)

      Tsemppiä myös sinne ja ihanaa joulun odotusta :)

      Poista
  2. Täällä yksi joka on koko viikon kävellyt silmät ristissä paikkaan a ja sitten b. Nyt kun ne viimeiset lumet suli viikko sitten on ihan järkyttävää huomata kuinka pimeetä tuolla oikeesti on! Sitä vaan odottaa, että milloin alkais valostumaan ja pian huomaakin, että hitto tässähän alkaa jo hämärtyä klo 3 päivällä, - ei siis ihme jos vie mehut ja inspiksen itsekultakin. Tilaisin siis lunta ja sen tuomaa valoa ja inspistä tännekkin suuntaan kiitos! :´)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep voin vaan kuvitella.. Toivotaan, että lunta sataisi maahan vielä ennen kun häippäsen Suomesta, olisi kiva muistella valoisia päiviä täällä pohjolassa ;)

      Poista
  3. Ihanan rehellinen postaus, samaistun hyvin vahvasti :)

    VastaaPoista