sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Helpoin raakasuklaa

Tsau! Mä en ole pitkään aikaan syönyt suklaata. Tai siis olen satunnaisesti syönyt konvehdin tai pari, mutta en ole pitkään aikaan oikeasti tietentahtoen esimerkiksi ostanut raakasuklaata tai valmistanut sitä itse - enemmän on tehnyt mieli suolaisia herkkuja jos jotain sellaista olen halunnut syödä esimerkiksi leffaillassa. Toissapäivänä mä söin merileväsipsejä (jotka on nykyään mun suurinta herkkua!!) ja kaipasin niiden kaveriksi lisää jotain hyvää. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, mun päähän piirtyi kuva kaapissa makaavasta raakasuklaarouheesta ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, olin jo sulattelemassa rouhetta vesihauteessa. Ihan yht'äkkiä tuli hirveä himo oikein intensiivisen makuiseen raakasuklaaseen!
*Yhteistyössä Foodin

Kyseessä on siis tämä Foodinin raakasuklaarouhe, a.k.a maailman paras suklaa. Maitosuklaamainen maku ja koostumus takaa sen, että suklaa ei ole liian vahvan makuista ja tämä kyseinen 'mylk' nousi heti henkilökohtaiseksi raakasuklaasuosikikseni heti ensimaistamisen jälkeen. Foodin on tehnyt tästä valmismassasta niin kätevän koostumuksen, että se menee sellaisenaan esimerkiksi smoothiebowlien tai jugurttiannoksen päälle, mutta toimii hyvin myös kunnon suklaan valmistuksessa. Ei muuta kuin vesihauteeseen, muotteihin ja pakkaseen - voiko raakasuklaan tekeminen olla vielä helpompaa? Itse jatkoin massaa hieman kookosmannalla sekä -nektarilla, jolloin siitä tuli riittoisampaa ja sain ihan kivan satsin suklaita pakkaseen. Sen lisäksi tiputtelin vielä pähkinä -sekä mulperisattumia joukkoon, nami. Vahva suositus tälle! 

Oletteko te jo päässyt testaamaan kyseistä suklaata, mikä mahtaa olla mielipide?

Makoisaa sunnuntaita kaikille tasapuolisesti!

12 kommenttia:

  1. Mä justiinsa tilasin mm tota foodinilta ja maistuu kyllä taivaalliselle! En tajunnu et sitä voi raakasuklaaseen käyttää joten pakko varmaan testata asap:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nami! Suosittelen testaamaan, ei tarvitse muuta kuin tuon ellei halua omia juttuja lisätä :)

      Poista
  2. Itsekin käytän sellaisia raakasuklaan valmistuspaketteja, joissa ainekset sekoitetaan ja sulatetaan - helppo keino herkkuun! Mut aina modaan sen verran, et jätän makeutuksen poikkeen ja laittelen eri päällysteitä/sattumia/mausteita suklaaseen. Tykkään tosi tummasta raakasuklaasta, ja kahvisuklaa on lemppari!
    Näistä "sulata ja muotita" suklaamassoista en samalla tavalla innostu, kun näissä on sokeri mukana - olkoonsakin kookossokeria mutta ihan "samaa" turhaa energiaa se on kuin valkoinenkin sokeri, jota jengi kauhistelee. Musta onkin jotenkin huijausta esim. raakaherkkuihin laittaa kookossokeria ja väittää tuotetta terveelliseksi jos samalla painottaa sokerin vaaroja. Tuote tietty makenee, mut terveellisyys hupenee.. Enkä nyt tarkoita et sä näin tekisit, mut itseäni aina vain näin yleisesti huomioituna ihmetyttää kaksoismoralismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä en olekaan pitkään aikaan maistanut kahvisuklaata, nami! Ja ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mutta mun mielestä on paljon parempi syödä kooossokerilla makeutettuja raakaherkkuja vs. valkoisella sokerilla makeutettuja perusherkkuja. Onhan niissä ns. turhaa energiaa molemmissa, mutta kookossokerissa glykeeminen indeksi on paljon alhaisempi eli ei nosta verensokeria valkoisen sokerin tavoin - jos jotain sokeria syön niin mieluummin ns. tummempaa. Mutta ei missään nimessä kumpaakaan kannata huolettomasti syödä, koska niin kuin sanoit, sokereitahan ne molemmat ovat :) Onneksi on paljon niitä raakasuklaan valmistusvaihtoehtoja, joissa voi itse valita makeutuksen lähteen tai jopa jättää sen kokonaan pois halutessaan!

      Poista
  3. Nam nam! Kannattaa muuten olla varovainen merilevätuotteiden kanssa ja tarkistaa jodipitoisuus, jos tulee usein syötyä leviä niin saattaa olla yliannostuksen vaara. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy syödä niitä maltillisesti, hih :)

      Poista
  4. Niin, ja glykeeminen indexi on melko huono mittari sokerin terveydelle näinkin rasvaisessa herkussa. Rasva hidastaa mahalaukun tyhjenemistä ja vähentää sinänsä jo verensokerin piikkiä. Huomattavaa on myös se että vaikka esim. täysjyväpastalä nostaa verensokeria tavallista valkoista pastaa enemmän on se kuitenkin lopulta terveellisempää. Summa summarum, on jokseenkin turhaa hifistelyä ja kallista hupia säätää sokerien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tästä, opin uutta :) Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mikä on sun mielestä paras makeuttaja jos haluaa makeutuksen terveellisemmin tehdä? Tuntuu, että kaikesta löytyy jotain huonoa.. :(

      Poista
    2. Mun on pakko sanoo mun oma mielipide tähän asiaan.. mun mielestä ylipäätään ei loppupeleissä kannata kyttäillä fanaattisesti onko jossain nyt liikaa sokeria sitä "turhaa energiaa" oli se sitten valkosta tai esimerkiksi kookos/koivu/palmu tai jotain muuta vastaavaa sokeria. Mä oon samoilla kannoilla kuitenkin kun kata... ymmärrän kyllä myös anonyymin pointin että onhan se kookossokerikin sokeria, mutta jos mietitään niin onhan se valkoinen sokeri huomattavasti teollisempaa kamaa. Itse ainakin suosin omassa ruokavaliossa mahdollisimman vähän käsiteltyjä tuotteita. Ja niinkun sanoit kata, kaikesta löytää aina sen jonkun huononpuolen, jos etsimällä etsii. Mä en kuitenkaan halua itseltäni ainakaan kieltää mitään täysin oli se sitten turhaa energiaa tai ei. Vihaan sitä kun ruokaa kutsutaan pelkästään polttoaineena ja energiana. Mulle ruoka on paljon paljon enemmän: yks isoimmista jutuista mun henkisen hyvinvoinnin kannalta. Ei pelkästään kaloreita. Musta ainakin on ihanaa käyttää omissakin leipomuksissa ehkä hieman luonnollisempia oli niissä sitten enemmän tai vähemmän kaloreita. :)

      Poista
    3. Jep, kaikesta syötävästä löytää huonoa - kyse lieneekin kohtuullisuudessa ja monipuolisuudessa, sekä omissa makumieltymyksissä ja valinnoissa. Totta on sekin, et kookosPALMUsokerin (sokerihan on lähtöisin puusta, ei kookospähkinästä) valmistus on "luonnollisempaa" ja se on vähemmän prosessoinnin tulos kuin puhdas valkoinen sokeri, mutta molemmissa fruktoosia ja glukoosia. Ja mitä verensokerin vaikutukseen tulee, niin eihän keinotekoiset makeutusaineetkaan nosta verensokeria eikä niitä pidetä terveellisinä...
      Mut, kuten sanottua, kyse kunkin valinnoista eikä niitä mun mielestä tarvii paasata tai perustella muille jos on itse tyytyväinen/sinut valintaansa. Ruokarauhaa.

      Poista
    4. Nimenomaan, ruokarauhaa :) Kukin tyylillään!

      Poista
  5. Toi on niin nam. ❤️ En tiiä ooks maistanu mut se foodinin peppermint raakasuklaa on kans (sitä oli ainaki siel iloveme-messuilla) on pala taivasta.

    VastaaPoista