keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Näissä asioissa haluaisin olla parempi

Moi!

Mietin jatkuvasti, kuinka voisin kehittää itseäni. Aina on mielessä jotain asioita, joita haluaisin osata paremmin tai opetella kokonaan taitojeni kokoelmaa rikastuttamaan. Kärsimättömälle luonteelleni ominaisena olen kovin huono opettelemaan mitään vaikeampia asioita, kun kaikki ei onnistukaan ihan niin helposti... 


Näissä asioissa haluaisin olla parempi:

Kasvien hoito. Siskoni sanoin "Katalla kaktuksetkin kuolee" on kyllä harvinaisen totta (ja kyllä, tämä on oikeastikin käynyt monta kertaa). Olen monta kertaa meinannut tappaa viherkasvejani, kun olen unohtanut kastella niitä säännöllisesti. Olen jostain kumman syystä nyt lähiaikoina innostunut kasvien hoidosta ja olen saanut ihan älyttömän suuria onnellisuuspuuskia siitä, että tällä hetkellä omistamani kasvit näyttävät elinvoimaisilta ja yksi on kaikessa hiljaisuudessaan alkanut kasvattaa itselleen lisää varsia! Ehkä musta vielä tuleekin viherpeukalo?

Videoiden editoiminen. Aiheesta olen toki jo snäpissäkin paasannut, mutta mainittakoon se täälläkin. Mulla on paljon visioita ja vähän taitoja. Olen opetellut monia juttuja editoimisen saralla, mutta vielä taidot uupuu sellaisen tason tekemisestä, jonka haluaisin saavuttaa. Tässäkin pitää olla nimenomaan kärsivällinen ja opetella juttuja yksi kerrallaan. Tämä aihealue on kyllä mulle yksi haastavimmista sen suhteen, että pitäisi olla turhautumatta, kun kehitystä ei näy... 

Tilanteisiin heittäytyminen. Olen tässä parin vuoden aikana oppinut tätä aik hyvin, mutta edelleen riittää petrattavaa. Mun järkiajattelu meinaa aina puskea tunteiden läpi ja mietin liikaa kaikkien asioiden seurauksia. Heittäydy hyvä nainen, heittäydy!

Ei:n sanominen. Tämä. On. Vaikeaa. Kuinka osaisin sanoa ei kivoille jutuille? Mutta entä jos vaan ei aika riitä tekemään kaikkea? Niinpä. 

Kirjojen lukeminen. Olen lähiaikoina ostanut monen monta kirjaa luettavaksi ja ajatuksen tasolla niihin syventyminen kiehtoo tosi paljon, mutta harvemmin saan sitä aikaiseksi. Odotan aina sitä oikeaa lukufiilistä, mutta harvemmin sellaista tulee, ellei itse anna sille mahdollisuutta.

Crossfit. Olen ollut nyt tosi innostunut treeneistä, varsinkin kun vaihdoin boxia kesän kynnyksellä. Olen tosi innokas oppimaan uutta ja mulla tulee aina niin hyvä fiilis, kun joku vaikea juttu onnistuu ensimmäistä kertaa. Sitä fiilistä ei voita mikään! Lähiaikoina olen treenaillut tuplahyppyjä hyppynarulla ja köyttä pitkin katonrajaan kiipeämistä. Pikkuhiljaa...

Meikkaaminen. Anna mulle musta luomiväri sekä sivellin ja mä näytän turpaan saaneelta. Oli sitten kyseessä synttärit, joulu, uusi vuosi tai juhannus, meikäläinen vetelee samoissa sotamaalauksissa vuodesta toiseen. Välillä olen yrittänyt tehdä jotain spesiaalia, mutta huonolla menestyksellä (vinkki: ensimmäinen lause)...

 kuvat: Laura

Olen joskus miettinyt, että pitäisiköhän alkaa oikein kirjoittaa ylös kaikkia asioita, joita ei vielä osaa ja mitä aikoo x-ajan sisällä opetella. Sitten kun hamassa tulevaisuudessa katsoo taakse päin näitä toivomiaan asioita, voi huomata oikeasti konkreettisen kehityskaaren. Normaalistihan ainakaan meikäläinen ei kiinnitä huomiota asioihin, joita on oppinut - ne vaan oppii ja sitä ihan unohtaa taputtaa itseään olalle. Pitäisi enemmän arvostaa oppimiaan asioita! Mä ainakin opin uutta joka päivä ja sitä pitäisi oikeasti arvostaa enemmän. 


xx, Kata

1 kommentti:

  1. Mäkin haluaisin olla parempi kasvien hoidossa! Mulla ei oo tällä hetkellä yhtään, koska oon tappanut kaikki, mutta suunnitelmissa olisi hankkia taas joku helppo rahapuu koekaniiniksi mun opiskeluun :D

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista