perjantai 8. huhtikuuta 2016

Elämällä on suunnitelma meitä varten

Mulla on ollut nyt todella pitkään sellainen kausi, että olen ollut paljon kiitollinen kaikesta, ihan päivittäin. Olen usein kiitollinen kaikesta mitä saan puuhailla päivän aikana - herätä aamulla töihin, kulkea turvallisesti bussilla paikasta A paikkaan B, kuunnella puhelimesta lempi musiikkiani, fiilistellä aikaisia aamuja. Olen ollut myös kiitollinen kaikista musiikin tuomista kylmistä väreistä, ihmisistä ympärilläni, hyvästä ruuasta, viihdyttävistä tv-sarjoista. Siitä, että olen sopeutunut niin hyvin uuteen työharjoittelupaikkaani ja tunnen oloni mukavaksi siellä. En olisi koskaan uskonut, että työpaikalla voi olla niin lämmin ja välittävä fiilis. Olen ollut kiitollinen ja onnellinen kaikesta.
_MG_5663 _MG_7923 Aina elämä ei ole sellaista kun me haluttaisiin sen olevan. Välillä saattaa ärsyttää ankarasti ja myös huonoja tunteita täytyy näyttää ja päästää ne valloilleen. Mä olen välillä sellainen, etten haluaisi välttämättä antaa huonoille fiiliksille valtaa, mutta välillä niitä höyryjä on vaan päästettävä ulos tilanteen helpottamiseksi. Välillä ärsyttää ja suututtaa niin paljon, että haluaa vaan huutaa keuhkonsa pihalle ja huutaa tyynyyn ettei naapurit herää. Välillä kyyneliä valuu poskille valtoimenaan eikä loppua näy. Ovia paiskotaan, kiroillaan, tiuskitaan. Välillä itkettää vaikkei tiedä mikä sydämeen sattuu. Sinne vaan sattuu ja sitten vaan toivoo että kohta helpottaisi. Se on elämää se ja kaikki tunteet on jees. Ei niitä pidä eikä kannata pitää sisällään - ne tekee meistä sen keitä me ollaan. On ihanaa olla iloinen ja onnellinen, kun käy välillä pohjalla ja on myös aidosti surullinen. En mä ainakaan jaksa koko vuotta ympäri heilua ilopillerinä paikasta toiseen. Ei se maailma vaan toimi silleen että me oltais aina iloisia!
_MG_6152 _MG_7644 _MG_7497 _MG_1931 Olen lähiaikoina huomannut, että olen saavuttanut erään etapin elämässäni. Se etappi liittyy ihmisiin ympärilläni ja tarkemmin ottaen heidän ammentamaansa energiaan. Olen jatkuvasti tullut entistä tietoisemmaksi siitä, kuinka paljon kaikilla tyypeillä mun elämässä on vaikutusta mun omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin, oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Tässä sitä on vaan huomannut, että tällä hetkellä mun elämässä on niin paljon sellaisia ihmisiä jotka tuovat mulle nimenomaan positiivista energiaa ja auttaa ponnistelemaan eteenpäin myös huonoina päivinä. Monta rakasta, jotka inspiroi mua tekemään parempia valintoja ja pitämään yllä positiivista energiaa. Monta ihanaa, joiden kanssa voin toteuttaa mahtavia juttuja joista saan energiaa joka päivään. Monta hania, joita haluaisin halata juuri tälläkin hetkellä. Puspuspuspus! _MG_6148 _MG_0367 _MG_6432_MG_5768 _MG_7838 Joka hetkestä pitää olla kiitollinen, oli ne hetket sitten mukavia tai paskinta paskaa. Koska totuus on, että kaikki tunteet laidasta laitaan muuttaa meitä aina jollain tavalla - positiivisuus ja onni kantaa sekä vaikeudet vahvistaa. Oli siinä välissä minkälaisia tunteita tahansa, on niillä kaikilla omat tehtävänsä, vaikkei niitä välttämättä itse hetkessä osaa ajatella hyödyllisiksi. 

Mä olen jo pitkään ajatellut, että kaikki tässä elämässä tapahtuu tarkoituksesta. Siis aivan kaikki. Mulla tulee mieleen jo heti monta esimerkkiä, joiden tapahtumattomuus olisi varmasti vienyt mun elämää aivan eri suuntaan. Eihän sitä tiedä mitä niiden juttujen sijasta olisi voinut tapahtua, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu että kaikella tällä on tarkoituksensa. Ja mitä ikinä vastaan tuleekaan, on elämällä joku suunnitelma mulle.

Tällä hetkellä mulla on unelmat taivaissa asti. Ja unelmoida pitää aina. Tällä hetkellä mulla on niin monia unelmia ja ne on niin suuria että ihan hirvittää. Mutta mä en lannistu niiden suuruudesta ja ehkä saavuttamattomissa olemisesta vaan lähden rohkeasti tavoittelemaan niitä - kyllä se sinnikkyys jossain vaiheessa palkitaan. Haluan aina muistaa pysyä nöyränä, sinnikkäänä sekä avoimena ja toivon että nämä kaikki ominaisuudet tuovat mun eteen upeita juttuja olivatpa ne sitten minkälaisia asioita tahansa.

Uskalletaan unelmoida, nauraa, itkeä ilosta ja surusta, olla onnellisia, huutaa, nauraa, heilua,  ja olla turhautuneita. Ollaan myös kaikkea näiden väliltä.

xx, Katsku

10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Mulla on just tosi vaikea ja hajottava kevät menossa, joten tää muistutti taas kuinka tällasillakin on merkityksensä ja vaikutuksensa. Täytyy tosiaan olla paskastakin kiitollinen, koska ne jos mitkä opettavat - ja oppiminen on aina tärkeää.

    Ja kiitos muutenkin sun blogista! Oon seuraillut sua ikuisuuden ja on ollut ihana nähdä mihin suuntaan tää on kehittynt. Tällaset pohdiskelevat tekstit ovat tosi mahtavia ja ajatuksia herättäviä. Ja kuvat, vau! Oot mielettömän taitava kuvaamaan. Snäpissäkin seurailen sua ja sieltä jos mistä välittyy esim. tää mistä postauksessakin puhut. Vaikutat niin onnelliselta, kiitolliselta ja mahtavalta tyypiltä! Susta huokuu ihana positiivinen energia :)

    Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso hali sinne suuntaan, kaikki järjestyy kyllä ja se syvinkin pohjamuti helpottaa ajan myötä :) Vaikka rankat kokemukset ja ajanjaksot on tosi pyllystä, niin myöhemmin niitä osaa aina arvostaa :').

      Ja hei, KIITOS ihan oikeasti. Kun luin yöllä nämä kaksi ekaa kommenttia niin purskahdin itkuun. Et tiedäkään miten paljon sun sanat merkitsee mulle. Kiitos kun olet siellä ja paras palaute on se, että joku on pysynyt mukana jo pidemmän aikaa. Ootte te lukijat vaan niin ihania.

      Ihanaa viikonloppua ja kevättä sulle! <3

      Poista
  2. Siis puhut niin asiaa!! Voin niin samaistua tohon kiitollisuuden tunteeseen melkein joka asiasta, välillä tunnen oloni vähän jopa tyhmäksi kun löydän kaikkia niin pieniäkin juttuja mistä olla kiitollinen :D tähän vaikuttaa ehkä se et musta ainakin tuntuu et on niin paljon ihmisiä jotka ei arvosta mitään perusasioita ja mitä niillä on, aina vaan halutaan enemmän kaikkea... johtuu myös varmaan siitä että ite kun en oo tottunu siihen että elämässä tapahtuu mitään normaalia hienompia juttuja kun tosi harvoin, niin arkiset asiat on ne mitkä saa hymyilyttään ja oleen onnellinen :)
    Sun blogi on mulle ihan mieletön inspiraation lähde vähän kaikilla osa-alueilla ja ihan ku oisin huomannu et postauksiakin tulee vielä entistä tiuhempaan tahtiin :) jatka siis ihmeessä samaan malliin ja jos postaustoivetta saa heittää nii esim. sun arjesta my day-tyyppinen postaus (en muista onko vähään aikaan ollu) tai vaikka jotain sun opiskelusta, vai onko multa menny ihan ohi mitä opiskelet?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Mun mielestä kaikkien pitäisi useammin kiinnittää huomiota elämänsä hyviin tukipilareihin ainaisen valittamisen sijasta (monet sortuvat aina vaan korjaamaan epäkohtia, eivätkä muista kaikkea hyvää ympärillään). Ja siis mulla on vähän sama, mulla tää on tämmöstä perus arkea, mutta mä rakastan mun kaikkia rutiineja ja mun päivien yksityiskohtia. Ihan parasta :').

      Niin kuin ylemmässä vastauksessa mainitsin, nää kommentit pisti mulle jotain roskia (krhm..) silmään viime yönä, oon super kiitollinen ja onnellinen kun jaksatte kommentoida ja piristää. Mulla on nyt tosi hyvä draivi päällä blogin suhteen ja on aina mukava kuulla, että panostus näkyy myös muiden silmiin. :)

      Postaustoiveet vastaanotettu, ei huonoja ollenkaan! Opiskelusta en kyllä tiedä osaanko kertoa sen enempää kun olen tällä hetkellä työharjottelussa aika pitkän aikaa + vähän on muutenkin sellaista hiljaisempaa tämä koulun kanssa puuhastelu. Mutta liiketaloutta tosiaan opiskelen, saa nähdä keksinkö jotain postauksen tynkää aiheesta!

      Kiitos kommentista ja ihanaa viikonloppua ja kevättä sulle <3

      Poista
  3. Kiitti tästä tekstistä :-) Aina tulee jankattua ympärillä oleville ihmisille "Kaikki tapahtuu syystä" -mantraa, mutta jotenkin sen monesti unohtaa omalla kohdalla? Viime päivinä on tullu moneen kertaan mietittyä erinäisten tapahtumien syitä, mut tää oli taas hyvä muistutus siitä, että kyllä kaikella on joku tarkoitus. Sen tarkoituksen tajuamiseen menee vaan vähän aikaa. En muista kenen mummu oli joskus tokaissut: "Antaa elämän kulkee vaan ja keitä kahvit päälle." Noudatetaan tätä eks je.

    VastaaPoista
  4. Totta joka sana! Hahah mikä sattuma, olin jus kirjottamassa postausta vähän samasta aiheesta! :D

    VastaaPoista
  5. Tää sun blogi on niin rakkautta! Aina mielettömät energiat, fiilikset ja kuvat. <3 Pidä toi!!! :)

    VastaaPoista