tiistai 21. kesäkuuta 2016

Hyväuskoinen saa vielä turpaansa

Olen aina halunnut uskoa ihmisistä pelkkää hyvää. Vaikka olisin kuullut heistä jotain juttuja, olen aina halunnut muodostaa heistä oman mielipiteeni henkilökohtaisesti. Mielestäni sen kuuluukin mennä niin, että jos ei tunne niin ei voi tuomita. Lähtökohtaisesti olen siis ajatellut kaikista hyvää ja että näillä muillakin on samat lähtökohdat uusiin ihmisiin tutustumisen suhteen.

Välillä sinisilmäisyys ei ole hyvä juttu. Olen aina tiedostanut sen, että olemalla vähemmän sinisilmäinen voisin välttyä monilta pettymyksiltä. Se, että haluaa aina uskoa hyvää ja parasta kaikista muista ei ole itselleen ehkä paras vaihtoehto. Välillä olisi hyvä osata olla aavistuksen skeptinen ja varpaillaan, edes joskus. Kun antaa jatkuvasti periksi kuminauhan tavoin, saattaa löytää itsensä tilanteesta jossa monet haluavat vain käyttää omaa kiltteyttäsi hyväksi.
_MG_5265_crop
En pidä siitä, että monilla tuntuu nykypäivänä olevan se tyyli että yhteyttä otetaan vain kun tarvitaan jotain. Tai että ollaan vähän niinkuin ystäviä, mutta ei kuitenkaan oteta yhteyttä ilma taka-ajatuksia. Se on mun mielestä tosi tylsää se. On eri asia, että ystävät tekevät yhdessä juttuja joista molemmat hyötyvät siinä muun puuhailun lomassa, mutta kun hommat rupeaa menemään vain toisen aseman hyväksi käyttämiseen, on jotain mennyt vikaan. 

Minussa on se huonoa, että haluaisin aina miellyttää kaikkia. Ihan mitä tahansa päädynkään tekemään, haluaisin kaikkien olevan tyytyväisiä. Toisinaan unohdan kysyä itseltäni mitä oikeasti haluan. Haluanko tavoitella omia unelmiani vai haluanko sittenkin vain että ihmiset ympärilläni ovat tyytyväisiä valintoihini? Tottakai läheisteni onni ja fiilikset ovat mulle tärkeitä, mutta kyllä niiden omien fiiliksien tulisi mennä etunenässä, koska lopulta mun oma onni on se joka mun elämään vaikuttaa.

Olen pitkään halunnut uskoa siihen, että jos mä oon muille kiva niin nekin on mulle kivoja. Mä oon halunnut uskoa siihen, että ihmiset ei teeskentele tai valehtele kun niiltä kysyy miten menee tai puuhaillaanko yhdessä jotain. Harmikseni olen huomannut, että monet on aika hyviä teeskentelemään ja tällaisten tilanteiden jälkeen mä vaan tunnen itseni hölmöksi.
_MG_5310
muokkaus: Jere Viinikainen 
Haluaisin kasvattaa itselleni kovemman nahkan. Haluaisin osata sanoa jyrkästi vastaan hyvin argumentoiden mikäli tilanne niin vaatii. Välillä se on vaan tosi haastavaa, sillä vihaan riitatilanteita. Jopa oman hyvinvointini kustannuksella haluan monissa tilanteissa vain pitää yllä muiden hyvää fiilistä vaikka omani olisi hyvästä kaukana.

Eipä tässäkään taida olla muuta keinoa, kuin että harjoitus tekee mestarin. Sillä en todellakaan halua löytää itseäni siitä tilanteesta, jossa huomaan kaikkien käyttävän sinisilmäisyyttäni hyväksensä. Aion oppia omat rajani ja kertoa kun niitä koetellaan tai niitä on ylitetty. Täytyy vain tietää mitä haluaa ja kuinka sen voi saavuttaa.

xx, Kata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti