keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Välillä tekee mieli kebabrullaa

Uskon, että useimmille kasvispainotteisesti ja vegaanisti syöville on tuttu seuraava kysymys: "Tekeekö sun koskaan mieli syödä lihaa?", ainakin multa on kysytty kyseistä asiaa muutamaan otteeseen. Tuttua muillekin?
Olen kuullut, että joillakin monta vuotta ilman lihaa eläneillä tulee ilmi jotain mitä ihmeellisimpiä lihan himoja. Joku henkilö, joka ei ole koskaan tykännytkään maksamakkararasta alkaa himoitsemaan sitä enemmän kuin mitään muuta, toisen on ollut pakko päästä ravintolaan vetämään rasvaa tirisevä kokolihapihvi, vaikkei niistä ole koskaan aiemmin välittänytkään ja jotain muuta vastaavaa. On se jännä, miten yhtäkkiä alkaa himoitsemaan jotain noin outoja juttuja, jotka poikkeaa normaaleista mieliteoista ihan sataprosenttisesti.
Mun vastaus yllä esitettyyn kysymykseen on, että ei tee mieli. Sille on omat syynsä, miksi en syö kanaa enkä punaista lihaa ja ne kaikki ovat hyviä syitä olla syömättä ja himoitsematta niitä. Mutta kyllä mun on pakko myöntää, että välillä hieman rapeina juhlinnan jälkeisinä aamuina mun on välillä tehnyt mieli vieressä patsastelevaa poikaystävän kebabrullaa. Ja sitäkin sellaisella tasolla, että kaikki majoneesit ja salaatit keskenään siellä rullan sisällä näyttää super hyviltä, mutta itsessään sitä lihaa ei tee ollenkaan mieli. En esimerkiksi voisi kuvitella, että rupeaisin himoitsemaan jotain kokolihapihviä tai söisin normaalia hampurilaista. Välillä saattaa vaan tulla tuollaisia hetkittäisiä himoja, jotka ei välttämättä edes liity siihen itse lihaan vaan sen ympäröimään kokonaisuuteen. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Olen huomannut, että mitä kauemmin olen tottunut elämään ilman lihoja (lukuunottamatta kalaa), sitä enemmän ne alkavat jollain tasolla ällöttämään. Nykyään jotenkin jo ajatus sitkeästä lihasta hampaiden välissä tai liukas kananrinta käsissä tuo inhottavia mielikuvia. Ei mulla onneksi sen pidemmälle ällötykset ole menneet - mulle on todellakin fine, että kotona valmistetaan ruuat samoilla välineillä ja saatan napsia jostain ruuasta kananpalat pois ja syödä sen sitten vaikka tofun kera. En halua, että musta tulee liian tarkka ja ehdoton, sillä silloin se menee sen mun oman ideologian yli miksi olen alunperin lihan jättänyt pois. On se kyllä kumma juttu, kaikkeen sitä vaan elämässään tottuu kun vaan uskaltaa yrittää. 
Haluaisin nyt kuulla teiltä, arvon kasvissyöjät, vegaanit, lakto-ovo-vegetaristit ja kaikenkarvaiset kaverit - esiintyykö teillä kasvispäissänne jotain erikoisia himoja? Tuleeko niitä usein vai tositosi harvoin ja millaisia ne ovat laatuaan? Olisi tosi hauska kuulla teidän kokemuksia aiheesta!

7 kommenttia:

  1. Mä oon lapsena rakastanut meetvurstia leivän päällä, ja niitä voileipiä tekee välillä mieli. Mutta just nimenomaan noin että se kokonaisuus: Kesti-leipä, voita, meetvurstia ja juustoa, ei niinkään erikseen sitä lihaa. Sitten myös makkara tuoksuu musta ihan sairaan hyvälle :D mutta ei kyllä tee mieli syödä sitä, liha ällöttää ja varmaan oksennus tulisi jos sitä pitäisi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no näinpä juuri - mielitekonsa kullakin :-D

      Poista
  2. Moikka Katarina! :)

    Ja kiitos kysymästä! Minun ei tee koskaan mieli lihaa tai kalaa, ei missään tilanteessa. Minä olen se, joka ei pysty edes grillaamaan omia ruokiaan samassa grillissä, jossa paistetaan lihaa. Se haju... En vain pidä siitä. Mieleeni vyöryvät heti ne kaikki lukuisat kuvat huonosti kohdelluista eläimistä, joita olen vuosien varrella nähnyt. Niin, ja ne videot kituvista eläimistä.. En halua olla osallisena eläinten kärsimykseen millään tavalla.

    En myöskään himoitse lihaa muistuttavia kasvivalmisteita. Soijaa syön todella, todella harvoin ja vilja-allergiani takia seitania en koskaan. Erilaiset kasviperäiset "maitovalmisteet" ovat myös harvakseltaan käytettyjä omassa ruokavaliossani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Nanne, mielenkiintoista kuulla sun kokemuksia aiheesta. Näin me kaikki ollaan kyllä erilaisia! Mä kun taas tykkään syödä 'liharuokia', joissa on korvattu esimerkiksi jauheliha soijarouheella. Eihän sitä tiedä olenko minäkin joskus tarkempi, mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi :-)

      Poista
  3. Mulla on vähän sama juttu kuin sulla! Joskus (esim. baari-illan jälkeen) saatan hetken kadehtia ja himoita muiden ostamia pitsoja ja kebab-annoksia (oikeastaan vaan sen tuoksun takia). Himot hälvenee kyllä aika nopsaan, kun alkaa tarkemmin pohtia niiden sisältöö.

    En tiedä onko typerää sanoa näin, mutta musta on hieman outoa, jos itsensä kasvissyöjäksi luokitteleva ihminen himoitsee jatkuvasti lihaa tai haikailee vanhojen ruokatottumusten perään. :-D Tiedän muutamia ihmisiä, jotka oikeasti uneksii kunnon kebabista ja saattaa esimerkiks humalapäissään hairahtaa syömään lihaa. Tuntuu vaan hassulta - siltä, että tällainen ihminen on kasvissyöjä hyyyvin erilaisista syistä kuin minä itse. Oman kasvisruoan popsimisen taustalla kun on tosi vahvana eläinten oikeudet ja se, etten halua millään tavalla tukea tehotuotantoa tai eläinten kaltoinkohtelua. Pelkkä lihan ajattelu saa aikaan sen, että päässä rupee pyöriin kaikki eläinvideot ynnämuut.. hyhhyh.

    VastaaPoista
  4. monesti multakin on tota kysytty ja aina vastaan että ei, ei mun tee mieli lihaa. oon töissä paikassa, jossa joka arkipäivä valmistetaan seisovaanpöytään lounas, sen lisäksi on hamppareita ja kebab annoksia ja muita lihalihaliha annoksia, eikä mun kyllä todellakaan tee mieli niitä. joka torstai on tarjolla uunilohta - se on ainut, jota joku kerta teki mieli. mutta no, siinäkin tosiaan ei vaan se lohi, vaan se kermainen kastike, juusto, aurajuusto... :-D

    VastaaPoista
  5. Ei ole tehnyt mieli ja en usko, että tulee tekemäänkään. Minulla lähinnä tekee pahaa lihan haju, saati sitten mainokset jossa tiristellään viittä erillaista makkaraa ja pihviä grillillä. Hassua miten toiset näkevät ne niin houkuttelevina ja itse en koskisi pitkällä tikullakaan, mutta meitä on moneksi. Kasvissyöjä olen ollut n. kymmenen vuotta ja siitä vegaani muutaman vuoden ajan :)

    ps. jos kiinnostaa niin blogissani olisi arvonta ekologisista vegaanisista pesuaineista, tervetuloa! :) http://turkooseja.blogspot.fi/

    VastaaPoista