lauantai 12. marraskuuta 2016

CHIC

Se olis lauantai!

Kuvat: Max

Täällä päässä viikon ihanin päivä on alkanut oikein mainiosti: 

Menin eilen aikaisin nukkumaan, joten tänään oli ihana herätä aamulla virkeänä ja valmistaa hyvä aamupala. Jälkiuunipalat paahtimeen, kahvi porisemaan ja vitamiinit nassuun. Leivän päälle avokadoa, munakasta, salaattia, kurkkua ja yrttisuolaa. Yksi mun lemppareista, aina maistuu yhtä hyvälle"

Katsoin Netflixistä Fittest On Earth -dokumentin, jossa seurattiin Crossfit -mittelöä, jossa nimensä mukaisesti kilpaili maailman kovimpia crossfittaajia. Katsoin tuota puolitoistatuntista niin keskittyneenä, inspiroituneena ja hämmästyneenä, etten voi muuta kuin suositella kyseisen pätkän katsomista! En olisi koskaan uskonut, että yksi dokumentti voi motivoida meikäläistä niin paljon ja vaikken kisaamaan olekaan menossa, niin jotenkin se kaikki omistautuminen ja käsinkosketeltava fiilis sai mut ainakin haluamaan päästä katsomaan Crossfit -kisoja (sekä kehittymään vielä paremmaksi kyseisessä lajissa!).

Käytiin ulkona kuvailemassa, sekä nauttimassa raikkaasta talvipäivästä. Tuo paikka missä kuvattiin, on suosittu hääpaikka ja siellä näytti tänäänkin olevan jotkut häät - morsian ja sulhanen lähtivät juuri kuvattavaksi samalla, kun me lopeteltiin meidän sessiot. He olivat niin tyylikkäitä ja olin ihan että wäää, mä haluan ottaa noista kuvat, olisivat pyytäneet mua (:'D). Talvihäät ovat niin kauniita, ei voi muuta sanoa!

Loppupäivään kuuluu pikkusisarusten kanssa hengailua ja joulutorttujen leipomista - en malta odottaa! Rento ilta siis luvassa tänään(kin), viettäkäähän tekin kiva lauantai :)

6 kommenttia:

  1. Ai että nää kuvat on niin raikkaita ja ihania!! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat nämä kuvat:)! Katsoin itse noin kuukausi sitten tuon Fittest On Earth-dokkarin ja pakko sanoa, että se oli mahtava. Se antoi motivaatiota omaan urheiluun ja kiinnostus heräsi crossfittiä kohtaan. Pakko päästä joskus katsomaan kisoja ja testaamaan itsekin lajia! :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi vau mitä kuvia! <3 Ja hei mitä sä höpiset, sähän oot tulossa kisaamaan ens viikolla! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no mutta, totta puhut! Lähinnä tarkoitin noita vähän totisempia kisoja mutta meneehän nuo pikkukisatkin samaan kastiin ;) Ja kiitos <3

      Poista