Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Reissumuistelot

Olen jo pidemmän aikaa keskittynyt valokuvaamisessa siihen, etten enää suunnittele yhtä paljon kuin ennen. En halua suunnitella kivan näköisiä lavastuksia ja taltioida feikattuja tilanteita. Ne kuvat on usein visuaalisesti kauniita, mutta niin feikkejä. Saan paljon enemmän irti siitä, että otan kuvia aidoista tilanteista sen seurauksena, että pidän silmäni auki ja inspiroidun ympärilläni tapahtuvista asioista.
Kuvaan nykyään aika paljon vaan puhelimella tai pikkukameralla. Ellei ole kyseessä asiakasduuni, mulle riittää että kuva on taltioitu, eikä sen ottaminen vaadi päivän mittaista kameran mukana raahaamista tai kuvamateriaalin saamisen stressaamisesta. Näin ollen mun pikkukameran sekä puhelimen arkistoihin kertyy jatkuvasti paljon kuvamateriaalia, enkä ehdi jakaa niitä missään. Niin kuin tässä postauksessa näkyy, jopa Thaimaan reissulta on paljon jakamatonta kuvamateriaalia!
Niin kuin olette varmaan huomanneet, kuvat ovat nykyään se mun juttu. Ne ovat aina olleet, mutta ne pelaavat entistä suurempaa roolia mun sisällöntuotossa. Useimmiten mun arki on niin tasaista, ettei siitä synny mitään suurempia ajatuksia tänne blogiin kirjoiteltavaksi. Mä olen äärimmäisen onnellinen, jos ehdin jakamaan mun kuvia tänne aina silloin tällöin, enemmissä tai vähemmissä määrin. Musta on ihana inspiroida muitakin ottamaan kuvia ja olla stressaamatta niistä. Haluan kannustaa kaikkia siihen, että meillä kaikilla on oikeus tuottaa juuri sellaista kuvasisältöä, kuin mikä itsestä hyvältä tuntuu. Ei yritetä jäädä jonkun tietyn muotin sisälle, vaan toteutetaan itseämme hyväksi havaitsemallamme tavalla. Ja tämä toki koskee ihan kaikkia elämän osa-alueita.
 Näitä talvisia matkakuvia katsellessani meinasin jo hetkeksi tulla surulliseksi. "Olisinpa tuolla nyt ja voi kyllä kaikki olisi ihanaa, mikäli tuonne taas pääsisin". Tajusin kuitenkin, että olen äärimmäisen onnellinen voidessani katsoa näitä kuvia tropiikin keskeltä ja sanoa, että mä olen ollut tuolla. Mä olen ottanut tämän kuvan hostellin katolta, jossa me hetkeä myöhemmin joogattiin auringonlaskussa. Mä olen saanut hengittää trooppista ilmaa ja olla niin hiton onnellinen palmupuiden katveessa. Näiden kuvien katseleminen motivoi mua säästämään rahaa, jotta pääsisin uudestaan samankaltaiselle reissulle.
 Tää oli hauska.
Viime viikolla mä rikoin tämän Thaikuista löytyneen ihanan lasipullon. Oltiin menossa tanssitunnille ja jostain syystä pullo lipesi mun käsistä. Siinä oli sitten pukuhuoneen lattia täynnä lasinsiruja ja vettä, pongdangin kohtalo ei ollutkaan kummoinen. Hyvin se palveli mua tähän asti <3
Sunnuntai ajoi mut sellaiseen pisteeseen, jossa aloin selailemaan vanhoja videoklippejä viime vuoden reissuilta (paitsi Kroatian klipit ovat hävinneet?!) ja koostin fiiliksistä pienen videoklipin:

Mitä tykkäätte näistä kuvista? Mun mielestä näissä on aika kivaa fiilistä!

Onko teillä jotain reissuja tiedossa? 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kuvapläjäys ja video Tallinnan reissulta

Heissan!

Pääsiäisenä tuli tehtyä yhden yön miniloma Tallinnaan. Oltiin pitkään odotettu tätä reissua ja se lunasti kaikki odotukset - paljon hyvää ruokaa, naurua, kuvailua, kaupoilla kiertelyä ja ajatusten nollaamista. 

Mulla tuli mieleen pari juttuja, joista haluan muillekin Tallinnan reissua suunnitteleville vinkata:

1. Swissotel. Hotelli oli täyttä luksusta hienosta huoneesta kohteliaaseen henkilökuntaan ja upeisiin näkymiin asti. Yksi yö maksoi muistaakseni 150 euroa, eli ei ole ihan halvin kaikista, mutta pientä hemmottelua kaipaaville nappivalinta.

2. F-Hoonen aamupala. Tämä on tullut aiemminkin testattua, enkä voi hehkuttaa sitä tarpeeksi. Tilaat menusta ihan mitä tahansa, aina on hyvää ja edullista. Mä olin vuoden ajan himoinnut kyseisen paikan aamupalaleipää ja onneksi se oli jälleen odottamisen arvoinen. Mun setti oli iso leipä, munakas sekä kahvi ja hintaa niille tuli 10 euroa.

3. Restauran V. Aivan älyttömän hyvää vegaanisafkaa. Tähän paikkaan kannattaa tehdä pöytävaraus hyvissä ajoin, sillä paikkoja on erittäin rajallinen määrä ja suosio on suuri. Meidän ruokailuhetken aikana ainakin toistakymmentä ihmistä jouduttiin käännyttämään ovelta takaisin, sillä paikkoja ei vaan yksinkertaisesti ollut. Erityismaininta pääruualle, joka oli seitania perunamuussilla ja sienikastikkeella - voi kunpa saisin sitä pian uudestaan! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille aterialle.

4. F-Hoonen vierestä löytyvä mini kauppakeskus. Rakennuksessa on muutamia pieniä liikkeitä, jotka ovat vierailemisen arvoisia. Sisustuskauppa, jonka yhteydessä on kahvila (ja se pullan tuoksu!!), virolaista designia myyvä liike, luonnonkosmetiikkaa, kahvilaa... Vahva suositus!


Tajusin, että ainoa kuva itsestäni puhelimen selfieiden lisäksi on tämä polaroid -kameralla napattu yksilö. Olin niin keskittynyt matkaseuralaisestani inspiroitumiseen, ettei omaa pärstää kaivannut filmille, hah! Musta on niin ihana kuvata erilaisia ihmisiä ja se on ihanaa vaihtelua omille poseerauksille.

Ps. Mun on pakko hankkia tuollainen Instax -kamera myös itselleni, ihan super kiva!


Tässä vielä reissusta kuvattua videota, mielelläni kuulisin teidän mielipiteen tämän tyylisiin videoihin :)

Olipa ihana miniloma, nyt jaksaa taas puurtaa arjen haasteiden parissa. Kiitos ihanalle seuralaiselleni Veronicalle. <3

Miten teidän pääsiäinen sujui?

torstai 2. huhtikuuta 2015

Pieni irtiotto arjesta

Tere! Me tehtiin maanantaina minireissu lätäkön toiselle puolelle, nimittäin Tallinnaan. Poikaystävä oli luvannut mulle synttärilahajksi hotelliyön ja ehdotin taannoin, että miksei lähdettäis samalla käymään virossa! Siellä kun noi hotellit on huomattavasti halvempia kun täällä meillä päin ja ainahan se on välillä kiva lähteä käymään tutussa naapurikaupungissa :-)viroz3 Mitä meidän reissuun sitten kuului? Käytiin syömässä hyvin (oih, kyllä vain). Oltiin menossa Rataskaevu 16- nimiseen ravintolaan, jota on kehuttu maasta taivaisiin. Ilman pöytävarausta ei kuitenkaan sinne päästy ja meidät ohjattiin viereiseen ja ihan vastaavaan Pegasukseen. Vähän hipsterityylinen ravintola piti sisällään edullisen menun, hyvää palvelua ja ihan mielettömän maukasta ruokaa. Mä söin jänistä ja poikaystävä otti kunnon pihvin, siihen kylkeen hyvää punaviiniä ja jälkiruuaksi suklaafondantin. Ihan mielettömän hyvää ja koko setille jäi hintaa vain 23 euroa. Siis mitä, mä en Helsingissä koskaan raaski ottaa viiniä, saatika jälkkäriä ja tuolla ne molemmat sai sisällytettyä noin pieneen hintaan. Täytyy ottaa tavoitteeksi käydä useammin tuolla tolleen kunnolla syömässä, nami! viroz2 Yövyttiin Merchants House - nimisessä hotellissa, joka sijaitsi ihan siinä vanhan kaupungin aukion kupeessa, eli päästiin tosi nopeesti siitä joka paikkaan. Eräs ystäväni suositteli sitä mulle facebookissa ja oltiin tosi tyytyväisiä. Se ei ollut mistään kalleimmasta päästä, mutta ei ihan mikään kaikista halvinkaan. Mä nimittäin bongasin yhden tosi kivan näköisen hotellin, joka olikin tosi edullinen ja hetken googlettelun jälkeen löysin siitä arvostelun, että "Muuten kiva hotelli, mutta saatiin kotiinviemisinä luteita". No thanks! Päätettiin sit, että mihinkään ihan edullisimpaan ei lähdetä, mutta ei sen kaikista kalleinkaan tarvitse olla. Tää oli yöltä n. 90 euroa, joka on mun mielestä ihan kohtuullinen hinta, kun hintaan kuului kattava aamiainen ihanan tunnelmallisessa keskiajan tyylisessä kellarissa. viros4 Syömisen lisäksi käytiin tietysti shoppailemassa Virussa ja Rotermannilla, mä en löytänyt mitään ihmeellistä, mutta poikaystävälle löydettiin kivat Niken lenkkarit. Ollaan nyt samiksia, kun sen kengät on lähes saman väriset kun mun uudet Roshe runit, mutta vaan vähän eri malliset :-D Tällä herralla on sen verran iso kengännumero, että Suomesta on toisinaan hankalaa löytää mitään kivoja kenkiä. Itse asiassa löydettiin hänelle viimeksikin Tallinnassa shoppaillessa uudet kengät, nää reissut on siis tosi kannattavia!viroz viroz1 viroz5 Yksi asia jaksaa aina ihmetyttää näillä visiiteillä; ruuan hinta. Tottakai Virossa on paljon alhaisempi palkkataso kuin meillä ja elintaso muutenkin vähän matalampaa, mutta aina vaan ihmettelen sitä, kuinka edullisesti ruokaostoksissa pääsee. Käytiin tollaisessa lounasravintolassa, jossa kasasin itselleni salaattibuffetista annoksen ja otin silleen vähän varovasti, ettei ihan kauheesti tulis maksamaan. Siihen kylkeen toi ihana smoothie ja pala leipää. Ja paljonko nää maksoi? no hitsi jotain kuusi euroa! Ärsytti kyllä, etten ottanut enempää tuota salaattia, koska se oli niin hyvää että olisin ihan hyvin voinut vielä muutaman lisäeuron siitä maksaa. Maistoin tuolla muuten ensimmäistä kertaa Milkan Oreosuklaata... Siis, ihan liian hyvää ja oikeesti älkää maistako jos ette oo vielä maistanu, kun siihen tulee kauhea himo ja nytkin vaan himoitsen sitä koko ajan haha! Ihan hyvä ettei sitä myydä Suomessa, saattais nimittäin kertyä pari lisärengasta tohon vyötärölle..

Sellanen reissu tällä kertaa! Tämmöiset pienet arjen irtiotot tulee kyllä aina tarpeeseen, musta oli tosi kiva käydä tuolla ensimmäistä kertaa muulla kuin päiväristeilyllä. Vaikka ilmat eivät suosineet meitä (meillä on aina vähän huono tuuri näiden meidän reissujen kanssa, melkeen aina sataa tms), oli tosi rentouttavaa vaan haahuilla ympäriinsä ilman kiirettä. Kesällä sitten olisi uusintaa luvassa kaveriporukalla, ajateltiin varata hotellihuone ja lähteä vähän hauskanpitoon! Saa nähdä saadaanko järjestettyä, toivon ainakin kovasti niin :-)

Ihanaa pääsisäistä kaikille! Mä oon saanut hyviä tuplaliksavuoroja huomiselle ja sunnuntaille, joten mun osalta pääsiäisen vietto jää vähän vähiin. Ei siis haittaa, rahaa tulee ja pyhät menee hujahtaen ;-) Heippa, palataan taas!