sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Boohoo.com

facce2 facce1 facce3 facce Pöö! Yritin kuvata teille mun uutta neuletta, jonka tilasin hiljattain Boohoosta, mutta on se vaatteiden kuvaaminen aina yhtä vaikeaa! Kyllä varmaan saatte jotain käryä miltä se näyttää ja itse asiassa laitoin siitä Instagramiin vähän paremman kuvan (katarinaruusu). Anywayyyy olin tosi ilonen tosta nettikauppalöydöstä - oon toki tiennyt sen jo pitkään, mutten ole mielellään lähtenyt ulkomailta tilailemaan. Myös halvat hinnat epäilyttivät (suurin osa vaatteista on ihan älyhalpoja, kannattaa käydä katsomassa!), tämäkin neule taisi olla kymmenen euron luokkaa. Ilokseni huomasin kaiken menevän hyvin ja toimituskin oli suhteellisen nopea, en osaa tarkkaan sanoa kauanko kesti kun siinä oli joulu ja uusi vuosi välissä. Uskon että normaalisti paketti olisi postissa jo viikon päästä. Tuolla kaupassa tuun varmasti asioimaan jatkossakin. Itse asiassa sinä iltana kun ekaa kertaa päätin tilata tuolta, taisin roikkua sivustolla tuntikausia.. Haha!

Tänään olen ollut aamuvuorossa piiitkästä aikaa ja oli kyllä tosi kivaa! Aamulla on kiva rentoilla kioskilla ja jutella asiakkaiden kanssa. Vaikka en ollut pitkään aikaan tehnyt noita aamujuttuja, pärjäsin onneksi tosi hyvin. Sen jälkeen kävin hakemassa itselleni uuden huulipunan (jota on itseasiassa huulillani näissä kuvissa) ja sitten tulin kotiin tekemään ruokaa. Tein ainakin omasta mielestäni älyttömän hyviä tonnikalapihvejä, joista aion laittaa reseptin tänne lähipäivinä. Tänään on herkkupäivä ja ajateltiin illalla paistaa lettuja mansikkahillon kera. Nam! Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tosi nätti toi neule :) Just tollanen rennon ja mukavan näköinen. Ja huulipunakin näyttää kivalta :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Triplakiitokset! Toi on kyllä tosi rento hulju neule <3

      Poista
  2. Tosi kauniita ja esteettisiä kuvia, ja muutenkin positiivisuutta tuova postaus. :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana neule. :) Kävin kurkkimassa noita nettisivuja ja sieltähän löytyisi vaikka mitä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiks ookin! Siitä on tullut mun uusi lemppari :) Jee, mut varo vaan kun kohta oot tilaamassa sieltä jotain ;-)

      Poista
  4. Oi ihana neule! Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta, joten täytyy jäädä seurailemaan! :)

    http://piecesofmylife-sara.blogspot.fi

    VastaaPoista