tiistai 12. toukokuuta 2015

You have as many hours a day as beyonce

Huhheijaa! Vihdoin olen tässä, istun sohvalla läppäri sylissä, hengähdän hetkeksi ja pääsen kirjoittelemaan tännekin taas. Long time no see kuulumispostaukset, joten ajattelin vuodattaa nyt lähiaikojen tekemisiä ja fiiliksiä! Monet teistä tykkää ihan arkisista postauksista, oonko ymmärtänyt oikein? bh1 Viime viikonloppu meni töitä tehdessä, joten niiden lisäksi en ehtinyt kummempia puuhailemaan. On se jännä, kun on koko viikonlopun töissä niin menee jotenkin viikkorytmi ihan sekaisin! Mä oon ollu työvuorojen perusteella semmonen lellikki, että oon useimmiten saanu pitää viikonloput vapaana ja kyllä oon nauttinutkin siitä! Nyt on vähän ääni muuttunut kellossa ja täytyy totutella tohon viikonloputtomuuteen.. Onneks eilinen ja tää päivä on ollu vapaata, niin oon sit vietellyt omaa viikonloppuani vähän jäljessä! bh3 Päiviin on kuulunut hyvin syömistä ja liikkumista, leffan katsomista ja työpäivien jälkeistä uupumusta. Ja hyviä yöunia, onneksi! Tänään olin käymässä isovanhemmilla ja pyysin mummia tekemään lapsuusajan herkkua, nimittäin mannapuuroa! Meillä oli aina perinteenä syödä mannapuurot, kun käytiin viikonloppuaamuisin mummilla kylässä. Nyt lähiaikoina mun oli alkanut tehdä tätä puuroa mieli niin olihan sitä pakko pitkästä aikaa saada! Isovanhempien luona on aina rentoa ja käytiin sitten vielä pyörähtämässä kierrätyskeskuksessakin. Löysin uuden Torey Haydenin kirjan, jota en ookaan vielä lukenut. Jännää, täytyy alottaa se heti kun saan edellisen kirjan luettua (katotaan vaan kun en oo alottanu sitä vielä syksylläkään). Eli sellaista rentoa meininkiä!bh Rento meininki loppu äkäseen kun saavuin kotiin. Oltiin nimittäin sovittu tälle päivälle siivouspäivä ja ei voi sanoa muuta kuin huhhuh! Nyt on koko kämppä puunattu lattiasta kattoon, eikä fiilis vois olla ylpeempi! Meillä oli meinaa ikkunat suoraan sanottuna paskaset edellisen asukkaan jäljiltä ja oon odottanut kuin kuuta nousevaa niiden pesemistä. Vihdoin (!!!) näemme ulos silmiä siristämättä eikä tarvi kattoo kuolleita ötököitä ikkunojen välissä. Ikkunoiden pesemisen lisäksi on imuroitu, luututtu, pesty vessaa ja jynssätty lattiaa, tehty keittiön tasoille perusteellinen pesu, pesty pyykkiä, tuuletettu mattoja ja karsittu talvivaatteet varastoon. Oli siinä kuulkaas hommaa, mutta nyt lopussa kiitos seisoo.

Tiedättekö, kun aina keväällä tulee se ahdistus, kun kaikki liat tulee näkyviin auringonpaisteessa? Mua oli niin pitkään ahdistanut esimerkiksi pienet roiskeet seinässä hellan ympärillä, leikkuulautaan pinttyneet leivänmurut, ikkunoista puhumattakaan ja hädintuskin eteisessä mahtui kulkemaan kun se oli niin täynnä kaikenmaailman talvirotseja. Nyt. Aamen.
bh2 Heti kun oltiin saatu siivottua, aloin väsäämään jo monta päivää himoitsemaani raakaherkkua. Kun sain sen tehtyä, istuin tähän sohvalle ja yhä kuumeisesti odotan sen jähmettymistä että pääsisin herkuttelemaan. Tunnin päästä lähdetään salille treenaamaan kinttuja ja sen jälkeen vielä katsotaan Suomen peliä. Keksiskö tähän päivään vielä vähän lisää tekemistä?

Aloitin muuten tekemään ruokapäiväkirjaa - kiinnostaisko teitä lukea semmoista? Antakaa vähän motivaatiota sen jatkamiseen, tieto kiinnostavuudesta antais ehkä boostia niiden aterioiden ylöskirjaamiselle joka osaa olla yllättävän haastavaa :-D

Näihin tunnelmiin, heippodei!

4 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma näissä kuvissa! ❤Ja ruokapäiväkirja, kyllä kiitos! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvä, että kiinnostaa - stay tuned :-)

      Poista
  2. Tällaset kuulumispostaukset on oikeestaan ihan mun lemppareita! Kiva nähdä tällasia erilaisia kuviakin ja kuulla ihan vaan sun tekemisistä :> Ja ruokapäiväkirja ois tosi kiinnostava :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosi kiva kuulla, kiitos kommentista! Mä tykkään kans näistä kuvista kun poikkeaa niistä normaaleista :) Ja hei hyvä juttu, täältä pesee lähiaikoina!

      Poista