perjantai 11. joulukuuta 2015

Kun unelmat saavat tuulta alleen

Unettomia öitä, liian aikaisia aamuja. Vaikka mun ei ole pitänyt valvoa, olen juttunut ajatuksiini myöhään yöhön asti. Herännyt aamulla samoihin mietteisiin ja miettinyt taas pääni puhki samoja asioita. Mieli ei lepää tällä hetkellä, vaan se menee sellaista vuoristorataa vuorokauden ympäri. Ja yöllä siellä hakkaa apina lautasten kanssa. Tällä hetkellä juon aamukahvia ja mietin, kuinka tuun jaksamaan koko päivän ja illan niin lyhyillä yöunilla.
_MG_8645
kuvat: Janina

Tällä viikolla on tapahtunut paljon. Onneksi vain hyvää. Kaikki on tullut niin äkkiä ja mä en osaaa sisäistää sitä. Muutaman todella huipun pikku jutun ohella olen esimerkiksi saanut harjoittelupaikan mainostoimistosta ja se on mun unelmana ollut jo monta vuotta. Nyt pääsen vihdoin katsomaan maailmaa uusin silmin ja pääsen eteenpäin elämässäni. Toivottavasti. Olen pitkään kaivannut jotain muutosta, uusia tuulia. Lähes samat arkirutiinit ovat määrittäneet mun arkea jo muutaman vuoden ajan ja en meinaa käsittää sitä, että mun työaika tulee olemaan niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä - kahdeksasta neljään. Helsingin ytimessä (!!). Vuorotöissä työskennelleenä tää on ihan niin huippua ettei tosikaan! Vaikka oon nykyään tosi hyvä mun nykyisessä työssä mitä teen, on aika saada uutta kehiin. Mä haluan olla tosi hyvä taas jossain muussa hommassa!

Mä oon niin pitkään aina vaan miettinyt, että "sitten joskus". Sitten joskus mä meen työharjoitteluun jonnekin missä saan tehdä jotain ihan muita juttuja, semmosia juttuja mistä nautin. Sitten joskus mun rutiinit muuttuu ja saan täysin uusia haasteita työrintamalla. Sitten joskus mä en kulje enää tätä samaa 40 min bussireittiä lähes päivittäin. Sitten joskus onkin jo kuukauden päästä. _MG_8663_MG_8635 Toinen juttu mikä on ollut nyt pinnalla parin päivän ajan on myös vähän isompi mahdollinen muutos. Ollaan nimittäin jännitetty erään kämpän puolesta, johon haluttais todella kovasti muuttaa. Se olisi kaikkea mitä ollaan asunnolta jo pitkään haluttu, kun pikkuhiljaa tämä meidän aluksi niin tilava kaksiomme tuntuukin yhtäkkiä pienemmältä kuin ennen. Mä haluaisin levittää raajani niin pitkäksi kun vaan mahdollista ja olla osumatta yhteenkään huonekaluun tai seinään. Pitkään olen haaveillut kauniista kylpyhuuoneesta ja siitä, ettei meikkipussin tarvitse keikkua pelkän lavuaarin reunalla kylppärin tason puuttumisen vuoksi. Haluan katsoa rauhassa televisiota ilman tietokoneen näpyttämisen ääntä, joka kuuluu metrin etäisyydeltä. Nämä fiilikset ovat vahvistuneet vaan entisestään ja mä niin toivon, että saatais se kämppä. Mä niin toivon. Asunto olisi täydellinen pientä pintafiksausta lukuunottamatta. Siellä mahtuisi levittäytymään vähän isommalle pinta-alalle ja nauttimaan omasta rauhasta.

_MG_8634
Olo on ollut jotenkin tosi epätodellinen tässä parin päivän ajan. Kaikki hyvä on läiskästy kerralla tiskiin. Huippuja koulupäiviä, mielettömän kivoja sähköposteja, iloisia uutisia ystäväpiiristä ja kaiken kruunais vielä se, että kämppä olisi meidän. Mä en tiedä miten päin mun pitäisi sitten olla. Mun snapchatia (@katasti) seuraavat tyypit saa varmasti kuulla sekopäisiä kiljahduksia jos näin pääsis käymään. Mut en innostu vielä, saa nähdä.

Eilen alkoi joululoma koulusta. Tänään tulee rakas ystävä yökylään Englannista asti. Huomenna on vapaapäivä. Let's mennään viikonloppu, be good!

9 kommenttia:

  1. Hei paljon onnea harjoittelupaikasta! Mäkin haluaisin joskus mainostoimistoon. Saanko kysyä,et mihin toimistoon pääsit? T.Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En valitettavasti halua kertoa sitä täällä, mut voit tulla vaik juttelee mulle facebookissa, mut löytää nimellä Katarina Kirvesmäki ja voin kertoo lisää :-)

      Poista
  2. <3 tuli niin hyvä mieli tästä. Nää viimepäivät on kyl ollu ihan uskomattomia!

    VastaaPoista
  3. Mahtava homma, paljon onnea! Tästä postauksestahan tarttuu vähän itseensäkin osan tuota sun iloasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Arno :)! Ihanasti sanottu, kiva kuulla jos näin on <3

      Poista
  4. Vau, ihan huippua! Hurjasti onnea harjottelupaikasta :) Ihanat kuvatkin tässä postauksessa, oot ihana sporttimimmi ja susta saa niin paljon motivaatioo!

    VastaaPoista