keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Siisteimmät kuvaukset

Mitä saadaan aikaiseksi, kun kolme vahvan intohimon, vision, innostuksen ja osaamisen omaavaa tyyppiä päätetään lyöttää yhteen?

Iloa, onnistumisen tunnetta sekä uutta aluevaltausta.  

Nämä kuvat, niin pirun siistit.
_MG_0758-2_MG_0898 _MG_0991_MG_0902 _MG_0771 _MG_0878_MG_0763 _MG_0990
Kuvat/ minä/ Malli/ Laura Laukka/ Tyyli/ Henrietta Hyttinen

Ystäväni opiskelee Barcelonassa eräässä opinahjossa, josta hän oli saanut tehtäväksi kuvata viisi erilaista lookia editorial -tyylisesti. Kuvaajaksi hän pyysi minua ja yhteistuumin napattiin Laura mukaan mallin osuutta hoitamaan. Olin innoissani odottanut tätä päivää, sillä tiesin pääseväni harjoittamaan itsessäni uusia taitoja, olenhan tottunut ottamaan kuvia vain tänne omaan blogiini ja ne sattuvat usein olemaan aika samantyylisiä keskenään. Tässä kuitenkin haettiin enemmän muotilehdistä tuttua tyyliä ja meillä oli todella hauskaa näitä kuvatessa! Kun kaikilla oli samat visiot, hyvä osaaminen ja kärsivällisyyttä hoitaa hommat alusta loppuun kunnolla, saatiin mielestäni aikaan todella upeaa jälkeä. En voisi olla ylpeämpi meistä kolmesta!

Vaikka meillä olikin huippu päivä, vaatii yleensä sekin veronsa. Kuusi tuntia kuvaamista sekä vaatteiden+meikin vaihtamista on yllättävän raskasta hommaa ja nyt onkin tämä tyyppi melkoisen väsynyt. En olisi millään jaksanut avata konetta, mutta tihkuin innosta päästä muokkaamaan näitä kuvia! Nyt menee kone kiinni ja otan kirjan käteen, rento ilta tiedossa.

Olisi mukava kuulla mielipiteitä näistä kuvista, iskeekö teihin?

7 kommenttia:

  1. Tää sarja uppoo kyl meikäläisee, good job te kaikki!

    VastaaPoista
  2. Vautsi, upeita kuvia! Hyvää työtä! Etenkin mustavalkoisina tosi näyttäviä ja Laura on huippukaunis malli :)

    VastaaPoista
  3. mun mielestä noi lähikuvat joissa puhelin on hienoja. mutta noi muut on aika perus :)

    VastaaPoista