sunnuntai 3. tammikuuta 2016

2x Lemppariresepti

Heissan!

Ruokajutuilla lopetetaan kuluva viikko - luvassa pari lempparireseptiä, joita olen tykännyt lähiaikoina kokkailla meidän keittiössämme. Olen nyt lähiaikoina taas kiinnostunut ruuanlaitosta ihan uudella energialla ja tekisi mieli kokeilla koko ajan uusia reseptejä. Toivottavasti teilläkin on sama fiilis ja nää reseptit lähtee kokeiluun! Molemmat on tosi helppoja tehdä (mun kätösillähän ei muita kuin helppoja reseptejä valmisteta, hoho), joten ennakkoluulottomasti kokeilemaan vaan!_MG_1029_MG_1031

Bataattiranskalaiset, avokadolevite sekä siemennäkkäri:

Ranskalaiset:

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pese bataatti huolellisesti, pilko se ranskalaisten muotoisiksi paloiksi ja laita ne kulhoon. Lisää joukkoon pieni ruokalusikallinen öljyä, pari ripausta suolaa ja niiden lisäksi haluamiasi yrttejä. Laita uuniin n.20 minuutiksi tai siihen asti, kunnes ranskalaisten pinta näyttää rapealta. Mitä rapeampi, sen parempi! Itse annan niiden olla jopa hieman yliaikaa, etteivät vaan jää löysiksi.

Avokadolevite:

Muussaa yksi iso ja kypsä avokado semi-tasaiseksi mössöksi. Lisää joukkoon hieman sitruunan mehua tai vaihtoehtoisesti sitruunapippuria (vaihtoehto mun kaltaisille, keillä ei ole koskaan sitruunaa kotona). Lisäksi vaikka valkosipulijauhetta ja yrttejä mielen mukaan. Avot!

Siemennäkkäri:

Risentan valmispussi.

Nämä kaikki yhdessä=heaven! Napostelin tätä komboa uudenvuoden päivänä, kun olotila oli erittäin väsynyt ja kaipasin jotain freesiä syötävää. Toimi paremmin kuin hyvin! Itse asiassa nyt mun alkoi tehdä mieli syödä tätä, taidanpa lähteä väsäilemään..
_MG_1023
Seuraava resepti on omakohtainen lempparini tällä hetkellä - olenhan väsännyt sitä jo kolmena aamuna peräkkäin syötäväksi. Niin hyvää ja niin helppoa!

Pinaatti-pinjansiemen-munakas:

kolme kananmunaa
viisi palloa pakastepinaattia (myös lehtipinaatti käy, mutta mielestäni siitä ei tule läheskään yhtä paljoa makua kuin pakastepinaatista)
ruokalusikallinen pinjansiemeniä
pienempi lusikallinen auringonkukan-/mitä vaan siemeniä

valkosipulijauhetta
suolaa
mustapippuria

Sulata pakastepinaatit pienessä kulhossa ja niiden pehmennyttyä lisää joukkoon muut raaka-aineet. Paista miedolla lämmöllä niin kauan kunnes munakas on kypsä. Tadaa, makunystyröitä hellivä nautinto on valmis!

Lähteekö nämä kokeiluun?

6 kommenttia:

  1. Oo kuulostaa hyvältä!! Bataattiranut on kyllä superhyviä, ite pyöritän ne vielä mausteiden lisäksi pellavansiemenissä :) Tota munakasta täytyy kyllä kokeilla kans, kiitos vinkistä!

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä toi, täytyy kokeilla :-) Eipä mitään, tuuhan kertoo sit mitä pidit!

      Poista
  2. Just pari päivää sitten tein tota näkkäriä sun ja Lauran brunssista inspiroituneena, ihan superhyvää ja nopeeta! Avokadon kanssa toimii tajuhyvin <3 Bataattiranutkin on niin rakkautta! Munakaskin kuulostaa hyvältä, itelläni on tammikuussa vegaanihaaste joten se menee testiin helmikuun puolella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, tosi kiva kuulla :) Se on kyllä niin herkullista ettei tosikaan ja toi avokado on ihan parasta sen kanssa! Suosittelen kokeilemaan jahka saat kananmunia syödä ;)

      Poista
  3. Oih! Näyttävät ja kuulostavat herkullisilta! Reseptipostaukset ovat aina tervetulleita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että näistä tykätään :)!

      Poista