perjantai 1. tammikuuta 2016

Mehustushaaste

Olen ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut tuorepuristetuista mehuista - niiden terveyshyödyt ovat kiistattomat ja moni on päässyt kerta heitolla kohentamaan terveyttään ja yleistä oloaan mehujen avulla.

Ensikosketukseni aiheeseen oli dokumentti nimeltä Fat, Sick And Nearly Dead. Siinä seurattiin tyypillisen ylipainoisen amerikkalaisen, lääkkeitä popsivan ja huonosta kunnosta kärsivän, miehen elämää mehupaaston aikana ja sen jälkeen. Ukkeli veteli monta kuukautta pelkillä mehuilla, laihtui useita kiloja, pääsi eroon monista lääkkeistä joita oli syönyt vuosia, tunsi elämänlaatunsa kohentuneen, hänen veri- ja kolesteroliarvonsa olivat parantuneet huimasti ja lista jatkuu.. Lopulta hän ryhtyi luennoimaan mehujen puolesta puhujana ja pyrki kannustamaan ihmisiä kokeilemaan samoin kuin hänkin oli tehnyt. Aloin toden teolla kiinnostumaan aiheesta ja siitä lähtien olenkin toivonut itselleni omaa mehulinkoa, jolla pääsisin tekemään omia mehuja.
_MG_9732

Nyt kun Philips antoi minulle mahdollisuuden kokeilla heidän mehulinkoaan, olen ottanut siitä kaiken hyödyn irti. Mahdollisuuksien mukaan olen hurauttanut sillä mehuja muutaman kerran viikossa ja olen tykännyt kovasti. Mehuista tulee raikkaita, hyvän makuisia ja mieltä sekä kehoa piristäviä. Hieman rajallisesti olen tähän mennessä ostanut erilaisia raaka-aineita, mutta niistä mitä olen käyttänyt, on tullut oikein mainioita mehuja aamiaisen tai iltapalan kylkeen.

Kuten mainitsin olleeni pidemmän aikaa kiinnostunut mehuihin liittyvistä terveyshyödyistä, olen päättänyt aloittaa oman haasteeni näin vuoden alussa. Tavoitteenani on tehdä vähintään yksi mehu päivässä, kokeilla mahdollisimman erilaisia yhdistelmiä, oppia tekemään monen eri raaka-aineen mehuja jotka korvaavat hyvin välipalan ja yritän havaita jotain muutoksia kropassani. Muutokset voivat liittyä yleiseen olotilaan, hiusten, kynsien tai ihon kuntoon tai muuhun vastaavaan. Mikään mehupaasto ei siis ole kyseessä, vaan puhtaasti mehujen lisääminen päivittäisiin rutiineihin. Odotan innolla tätä kokeilua, koska haluan jossain vaiheessa suorittaa jonkun ihan kunnollisen paastonkin ja tämä nyt valmistakoon mua sitäkin varten.

_MG_9733

Sain syntymäpäivälahjaksi mielenkiintoisen kirjan - Vihermehu, Tara Lange. Siinä on paljon asiaa mehuista, niiden hyödyistä, historiasta ja oikeastaan kaikesta mehustukseen liittyvästä. Olen saanut kirjasta paljon inspiraatiota ja vinkkejä kokeiluani varten. Kirjaa varten on haastateltu monia mehustukseen hurahtaneita henkilöitä ja tässä poiminta eräästä esimerkkitarinasta:

"-- Olin joko kuumeessa, flunssassa tai jonkinmoisessa nielutulehduksessa elokuun alusta joulukuun loppuun asti. -- Sain joulukuussa mehuluennon yhteydessä työpaikaltani lahjaksi mehulingon ja aloin mehustaa aamumehuja joka aamu, testimielessä. Kuumeilu katosi kokonaan. Viikon mehupaaston aikana vuoden vaihteessa koin tähän asti viimeisen kuumeviikon, varmasti johtuen kehossa tapahtuvasta suuresta muutoksesta. En ole kuukausiin sairastanut kertaakaan, kierre katkesi. Olen lähes joka aamu puristanut mehun aamupalaksi tai aamupalan seuraksi, kehoa kuunnellen."

Ja sitten vielä paastoon liittyvä kommentti:

"Kahden mehupaaston jälkeen painoa on nyt kuusi kiloa vähemmän kuin vuoden alussa. Lääkärini kiittää. Jostain syystä olen kokonaan välttynyt flunssalta tämän talven aikana. Paaston lisäksi käytän vihermehuja säännöllisesti ja pyrin korvaamaan yhden tai kaksi ateriaa viikossa niillä."

Aika mielenkiintoisia ajatuksia, eikö? Innoissani odotan miten kroppani reagoi lisääntyneeseen mehun juontiin. Aika jännittävää! 
_MG_9735

Mitä ajatuksia teillä herää mehustamiseen liittyen? Olisi huippua kuulla kokemuksia paastoista tai yleisesti mehujen juonnista, kenties jotain vinkkejä, hyviä reseptejä ynnä muuta!

Ja hei, olisi mageeta jos ryhtyisitte tähän haasteeseen mun kanssa, mites on?

4 kommenttia:

  1. Mahtava postaus! Mehustaminen kiinnostaa älyttömästi joten odotan innolla tuleviakin postauksia aiheeseen liittyen :-) Tuo kirja ainakin lähtee lukulistalle. Vielä en ole mehulinkoa hommannut, mutta pitkään jo houkuttanut - eiköhän se tänä vuonna vielä löydy keittiötasolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua kuulla, että aihe kiinnostaa! Sun täytyy ehottomasti hankkia oma linko, kannattaa tutkia nyt alennuksia jos löytyisi hyvään hintaan :--)!

      Poista
  2. Mehustus kiinnostaa todella paljon! Ehkäpä raskin oman lingon ostaa vielä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Pistetäänpä siis tulemaan mehustusjuttuja!

      Poista