tiistai 31. toukokuuta 2016

Tasapaino on pyörälenkkejä ja jäätelöä


 Istun sohvalla pitkän päivän jälkeen. Päiväni on ollut vauhdikas, sopivasti aikataulutettu ja aktiivinen. Olen pyöräillyt 30 kilometriä päivän mittaan, nauttinut auringonpaisteesta joka sädehtii kasvoilleni samalla, kun pyöräilen monien muiden kanssa Lauttasaaren sillalla. Korvistani soi hyvä musiikki ja tunnen olevani elossa. Poljen, koska nautin siitä. Poljen lisää, koska rakastun siihen.

 Vedän viimeiset pyöräilyt ilta seitsemän maissa. Poljen lujaa, sillä minulla on nälkä ja odotan pääseväni kotiin. Mutta poljen lujaa myös siksi, että pidän siitä. Pidän siitä, kun pienet hikikarpalot nousevat ohimolleni. Kun pääsen kotiin, menen kylmään suihkuun ja energisoin itseäni kylmällä smoothiella. Muistan, että jääkaapissa on vielä hieman jäätelöä ja päätän nautiskella sen samalla, kun editoin asiakkaani videota. Kun jäätelö loppuu, haen kaapista ihanaa raakasuklaata, joka pala palalta katoaa näkyvistä ja sulaa pehmeästi suuhuni. 

Tasapaino. Se sana on pysynyt huulillani jo pidemmän aikaa. Ja se rauha, joka mulla tällä hetkellä on. Ei ole pakko, mun ei pidä, kukaan ei vaadi. On vain minä, omat tarpeeni ja tuntemukseni - sopivan itsekkäällä tavalla. Tiedän mitä kroppani kaipaa, kuinka se haluaa tulla kohdelluksi ja mitä sille täytyy syöttää jotta energinen ja hyvä meininki pysyy yllä. 
kuvat: Liisa Kivi
muokkaus: Minä
vaatteet: Lorna Jane/Lavli Living Room

Olen onnellinen, että olen löytänyt tasapainon ja sisäisen rauhan. Ja tällä hetkellä tasapaino on mulle sitä, että syödään pitkän päivän jälkeen jäätelöä ja nautitaan juuri niistä elämän pienistä iloista, joihin itsellä on mahdollisuus. Ei kurinalaisuutta, ei liikaa sääntöjä. Ei vihaa vaan rakkautta itseä ja vartaloaan kohtaan. Ei kiirettä, vaan aikaa ja kärsivällisyyttä. 

Niitä kaikkia mä haluan nyt just vaalia. Muuta en kaipaa.

2 kommenttia: