sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Puuro, joka vie kielen mennessään

Oh, viikonloppu! Sinä inspiroit nauttimaan rauhallisista aamuista, tekemään spesiaalimpaa ruokaa ja olemaan tekemättä mitään. Tänäkin viikonloppuna tein aamiaiseksi super herkullisia juttuja ja tässä vinkkaus siihen toiseen, herkullisempaan yksilöön!


Mä olenkin jo sanonut hurahtaneeni chiapuuroihin. Niitä voi varioida niin monella eri tavalla, että on oikeastaan mahdotonta kyllästyä. Niistä saa tehtyä suolaisia, makeita tai jotain niiden väliltä. Itse tykkään heittää päälle oikeastaan mitä tahansa kaappien uumenista löytyvää, mutta ehdottomat lempparit ovat banaani, maapähkinävoi ja pähkinät! Eilen puuron päälle valikoitui vähän erilaisia juttuja ja voi pojat, kylläpä tuli toimiva setti:

Makea chiapuuro:

0,75dl chiaa
2-3 rkl soijajugurttia/muuta jugurttia
loraus vettä/maitoa
suolaa
2 rkl vaniljan makuista proteiinijauhetta

mulpereita
nutellaa
pähkinöitä
kuivattuja granaattiomenan siemeniä

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja laita ne jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi turpoamaan. Koristele ja nauti! (Siis voiko olla enää tätä helpompaa reseptiä?)


Onko siellä muita chiapuuroihin hurahtaneita? Mitä tykkäätte heittää sen kaveriksi?

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Oi että! Itsekin olen hiljattain eksynyt chiapuuro reseptien ihmeelliseen maailmaan ja ihastunut niihin täysin! Itse tykkään tehdä chiapuuron manteli- tai cashew juomaan, sitten sekaan puoli desiä kaurahiutaleita, 1rkl hampunsiemeniä/pellavansiemeniä (tykkään vähän paksummasta rakenteesta), päälle esimerkiksi suikaloitua kiiviä/viinirypäleitä, maapähkinävoita...ah nami!!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin helpolta, että pakko vaihtaa kaurapuuro joku aamu tähän! Veikkaan tosin, että mun puuron päälle päätyisi hieman enemmän Nutellaa... :D

    VastaaPoista